Siirry pääsisältöön

Tekstit

59. Next Stop: Power Jump 2026

Mun motivaatio kisaamiseen oli jossain Bahamalla minkä puolesta me ei ollut Ziran kanssa kierretty kovinkaan paljoa kilpailuissa. Ehkä tällä kokemuksella oli hullua ilmoittautua Power Jumpin kvaalikilpailuihin, mutta niin vain mun ilmoittautuminen lähti vielä useampaan luokkaan. Eka suoritus meillä meni ihan jees, yksi tyhmä puomi me napattiin matkaamme, mutta sentään meidän aikamme riitti luokkavoittoon mikä oli edes pieni lohtu tässä asiassa. Ja noh, 300v€ oli myös kiva pieni matkakulujen korvaus. 140cm sitten ei todellakaan ollut meidän luokkamme, vaikka me otettiinkin myös siinä vain yksi puomi matkaamme. Sunnuntaina oli sitten aika laittaa kaikki peliin, kun alettiin ratkomaan kvaalipaikkoja kohti kesän päätapahtumaa. Mun ja Ziran ainut tavoite oli saada edes toisesta luokasta kvaali tuohon pääluokkaan ja suurempi tavoite oli saada molemmista luokista kvaalit kohti kesän päätapahtumaa. 130cm luokassa me onnistuttiin hyppäämään nollatulos, mutta liian hitaalla ajalla, sillä meidän ...
Uusimmat tekstit

58. Kvaalihaaveita

Vaikka mulla ei todellakaan ollut ajatuksissa osallistua Katan kanssa tämän vuoden Power Jumpiin siitäkään huolimatta, että se järjestettiin tänä vuonna Suomessa. Kuitenkin ihan vain kisakokemuksen kartuttamiseksi mä olin ilmoittanut Katan Power Jumpin kvaaliviikonloppuun. Lauantaina ruunikon kanssa edessä oli kaksi lämmittelyluokkaa, joista ensimmäinen hypättiin 110cm tasolla ja toinen oli sitten meidän ”pääluokka” eli 120cm. 110cm luokassa oli 44 muutakin ratsukkoa meidän lisäksemme, joten jo pelkästään sen puolesta saatoin arvella, että pelimme oli menetetty. Totta puhuen tänä päivänä enemmän kuin usein tuntui siltä, jotta tarvittaisiin jotain pyhää henkeä tai muuta että meillä voisi olla mitään mahdollisuuksia pärjätä. Oikeastaan koko suoritukseen mä en asettanut mitään muuta tavoitetta kuin sen, että jos me nyt päästäisiin ehjänä ja yhdessä pois radalta. Tän puolesta mä en todellakaan lähtenyt ratsastamaan aikaa, vaan oikeastaan mun ainut tavoite oli yrittää ratsastaa mahdollisimm...

57. Soon it starts

Fian satula oli saapunut toukokuun puolivälissä, ja samalla se oli merkinnyt sitä, että ruunikon ratsuttaminen oli taas askeleen lähempänä. Me oli istuttu Agnesin ja Carlin kanssa alas keskustelemaan siitä, miten Fian ratsuttaminen tulisi etenemään. Koska Agnesilla oli kädet täynnä omien hevostensa kanssa, ei nainen voisi olla niin paljoa apunani kuin mitä projekti vaatisi ja loukkaantumisensa vuoksi Carlistakaan ei olisi apua, lupasi mies kysellä kontakteiltaan, josko jollain olisi aikaa auttaa minua Fian ratsuttamisessa. Ajatus uuteen ihmiseen tutustumisesta ei ollut oikeastaan kovinkaan houkutteleva, mutta Carl oli tainnut kertoa Joannalle jotain, sillä nainen ei vaikuttanut ensitapaamisellamme siltä, että häntä kannattaisi jännittää. Toki voisi olla, jotta tämä olisi vain naisen perusluonne, mutta ainakin oma oloni oli huomattavasti helpottuneempi ja ehkä meidän yhteistyöstämme voisikin tulla jotain sen puolesta. Ensimmäisellä tapaamisellamme Joannan kanssa myös Carl ja Agnes oliva...

56. Ups, Downs and longin feelings

Ensimmäisen kilpailupäivän ollessa käsillä, mulla ei ollut mitään käryä siitä olinko mä sittenkin ihan hullulla tavoitteella matkassa. Siitä oli kuitenkin vuosia, kun olin viimeisen kerran kilpaillut, saati treenannut aktiivisesti – mikä oli kyllä tuntunut kropassakin – eikä tämän kertainen ratsunikaan ollut millään tavalla tuttu. Ehkä yhden kisapäivän olisi voinut jollain tavalla vielä ymmärtääkin, mutta eihän se nyt meikäpojalle ollut riittänyt ja sen sijaan meikäläinen oli ilmoittautunut jokaiseen KOLMEEN kisapäivään, jotka Western Weekin aikana järjestettäisiin. Kyllähän mä tiesin, jotta varmasti monella muullakin olisi mielipiteitä sen suhteen, jotta osallistuisin jokaiseen kisapäivään, mikä oli myös ajanut minut siihen, että olin ilmoittanut itseni mukaan viimeisellä mahdollisella hetkellä. Ensimmäisenä koitoksena meillä tulisi olemaan reining. Se oli ollut yksi mun bravuureistani silloin kun olin kilpaillut aktiivisesti. Nyt, musta tuntui, jotta olin totaalinen aloittelija ja pe...

55. We did it

Zilverkroonissa järjestettävä Friends cup oli seuraava kisa mun ja Tertun yhteisellä kisamatkalla. Me oli startattu neljä kertaa ennen tätä ja meidän tuloksemme oli ollut todella vaihtelevia. Tokikaan mä en odottanut, jotta me olisi pärjätty heti alusta alkaen, sillä meillä oli kuitenkin aika iso hidaste välillämme. Ehkä joskus me pääsisimme sijoituksille ja muutenkin voisimme saada tulostasomme sellaiselle mallille, jossa voisin ehkä jopa miettiä tasonnostoa. En tiennyt oliko mulla ja Tertulla ikinä mitään mahdollisuutta päästä Power Jumpiin tai mihinkään muuhunkaan suurkisaan, mutta mä en aikonut laittaa meille mitään paineita. Zilverkroonin kisat oli mulle ensimmäiset sellaiset, jossa samassa luokassa kisasi kahden eri lajin ratsukoita. Mä yritin kuitenkin vain keskittyä meidän omaan tekemiseemme ja siihen jotta me voitaisiin saada yksi uusi tasainen suoritus alle. Vaikka mua edelleen jännittikin lähteä kilpailemaan Tertun kanssa, ei mua välttämättä jännittänyt enää ihan niin paljoa...

54. Uusia aluevaltauksia

Mä en nähnyt itseäni kouluratsastajana, mutta kyllähän mä ymmärsin, jotta sileän ratsastuksella oli iso osa myös esteratsastuksessa, vaikka sitä ei ehkä heti ajattelisikaan todeksi. Ehkä mä olin ilmoittanut meidät kisaamaan Zilverkroonille vain sen vuoksi, jotta me pystyttäisiin kartuttamaan vain enemmän yhteistä kisarutiinia Tertun kanssa. Tai sitten mä vain halusin haastaa itseäni osallistumalla sellaisen lajin kisoihin, jota mä en välttämättä kokenut omakseni. Niin tai näin, asiat olivat johtaneet siihen, että mä olin ostanut lentoliput taas kerran ja suunnannut isovanhempieni luokse. Eihän meillä Tertun kanssa ollut todellakaan sellaisia varusteita millä me välttämättä mentäisiin uskottavasta kouluratsukosta, mutta toisaalta helppo C oli sellainen luokka jotta “fake it until you make it” oli ihan uskottava lausunto. Vaikka tehtävät eivät olleet mitään hurjan vaikeita, oli silti jossain kohtaa tuntunut ihan mahdottomalta ajatella, että mä pystyisin muistamaan kokonaista koulurataa m...

53. Tuleeko tästä sittenkään mitään?

Mä en tiennyt millainen virhe oli ollut lähteä Suomeen ja Vaahterapolulle kilpailemaan. Ehkä meidän olisi ollut paljon kannattavampaa kilpailla jossain huomattavasti lähempänä Latviaa ja kasata kokemusta sekä rutiinia alle valkoisten aitojen sisäpuolella. Toisaalta nämä kilpailut olivat tarpeeksi pienet siihen, jotta minun ei tarvinnut stressata sitä tulisiko äiti olemaan siellä. Tiesin jotta toinen oli laittanut kaikki paukut siihen, jotta Nora ja Viivi pärjäisivät, joten ei äidillä varmaan olisi edes aikaa keskittyä muihin hevosiin. Tokihan mä olin miettinyt olisiko meidän parempi muuttaa takaisin Saksaan, vai jäädä Latviaan. Totta puhuen ehkä meidän toimintaamme ei katsottaisi Zenissä pitkään hyvällä enkä tiennyt miten pitkään olin valmis piilottelemaan sitä faktaa, jotta olin tekemässä paluuta takaisin modernin kouluratsastuksen pariin, vaikka meidän repertuaarissamme tulisikin aina olemaan paikka myös Alta Escuelalle. Toisaalta päätöstä siitä, että pakkaisimmeko koko elämämme laat...