Mä en nähnyt itseäni kouluratsastajana, mutta kyllähän mä ymmärsin, jotta sileän ratsastuksella oli iso osa myös esteratsastuksessa, vaikka sitä ei ehkä heti ajattelisikaan todeksi. Ehkä mä olin ilmoittanut meidät kisaamaan Silverkroonille vain sen vuoksi, jotta me pystyttäisiin kartuttamaan vain enemmän yhteistä kisarutiinia Tertun kanssa. Tai sitten mä vain halusin haastaa itseäni osallistumalla sellaisen lajin kisoihin, jota mä en välttämättä kokenut omakseni. Niin tai näin, asiat olivat johtaneet siihen, että mä olin ostanut lentoliput taas kerran ja suunnannut isovanhempieni luokse.
Eihän meillä Tertun kanssa ollut todellakaan sellaisia varusteita millä me välttämättä mentäisiin uskottavasta kouluratsukosta, mutta toisaalta helppo C oli sellainen luokka jotta “fake it until you make it” oli ihan uskottava lausunto. Vaikka tehtävät eivät olleet mitään hurjan vaikeita, oli silti jossain kohtaa tuntunut ihan mahdottomalta ajatella, että mä pystyisin muistamaan kokonaista koulurataa millään tasolla. Tokihan kentän laidalla oli kirjaimet, joiden avulla mä voisin suunnistaa valkoisten aitojen sisällä, mutta siltikään mä en tuntenut oloani täysin varmaksi sen suhteen, jotta me voitaisiin selvitä tulevasta koettelemuksesta. Luokka ei ollut osallistujamäärältään mitenkään iso, mikä oli joko hyvä tai sitten huono asia. Kuitenkin mä yritin painaa sen ajatuksen johonkin pimeään nurkkaan ja vain keskittyä siihen, jotta saisin Tertun verryteltyä mahdollisimman hyvin.
Mulla ei ollut oikein mitään ajatusta siitä, millaisiin asioihin kannattaisi keskittyä kouluverkassa. Ehkä jonkinlainen pieni ajatus mulla oli siitä mitkä voisivat olla sellaisia asioita, joihin kannattaisi kiinnittää huomionsa, mutta täysin varma mä en todellakaan siitä ollut. Varmaankin olisi ollut järkevämpää kiinnittää huomiota tähän faktaan ennen kuin istui verryttelyareenalla, mutta tässä sitä oltiin itselleen kaivamassaan kuopassa miettimässä miten sieltä päästäisiin pois edes jonkinlaisella menestyksellä. Onneksi mulla oli Naatje apuna ja tukena näissä kisoissa, joten mä saatoin kysellä naiselta neuvoja siihen mihin mun kannattaisi keskittyä verrytellessäni, jotta me ehkä saatettaisiin päästä tuleva suorituksemme jonkinlaisella kunnialla lävitse.
Lopulta kuitenkin meidän valmistautumisaikamme oli ohitse ja minun oli aika ratsastaa Terttu valkoisten aitojen sisäpuolelle. Tehtävä tehtävältä mä yritin keskittyä siihen, jotta olisin edes jollain tasolla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. En mä todellakaan ollut luottavainen siihen, että meidän suorituksemme oli millään tasoa sellainen kuin tuon tulisi olla, mutta toisaalta mä en ainakaan ollut vielä kuullut pillin vihellystä tai mitään muutakaan sellaista merkkiä mikä voisi indikoida, jotta jotain meni väärin. Toisaalta mä en tiennyt olisinko muutenkin ollut vain ihan liian fokusoitunut meidän suoritukseemme, jotta olisin saattanut kuulla mitään mitä ympärillämme tapahtui. Viimeiseen tervehdykseemme ratsastettuamme mä olin enemmän kuin tyytyväinen siitä, jotta me oli selvitty tästä radasta ja meidän ensimmäisestä koettelemuksestamme.
”Sehän näytti hyvältä. Mä otin teidän suorituksenne videolle niin saat katsoa sen jossain kohtaa lävitse, ja mä kerron sen jälkeen muutaman jutun mihin sun kannattaa kiinnittää huomiota treenatessa” Naatje kertoi minulle heti kun olin saanut ratsastettua tarpeeksi sivulle kisa-areenalta. 69,736 % ei tänään riittänyt ruusukesijoille, saati edes lähellekään niitä. Kuitenkin prosentit riittivät juuri ja juuri puolivälin yläpuolelle ja mun ja Tertun lopullinen sijoitus oli 6/13. Mä olin tyytyväinen tähän sijoitukseen ja tästä oli helppo jatkaa treenejä kohti seuraavia kisoja.
Eihän meillä Tertun kanssa ollut todellakaan sellaisia varusteita millä me välttämättä mentäisiin uskottavasta kouluratsukosta, mutta toisaalta helppo C oli sellainen luokka jotta “fake it until you make it” oli ihan uskottava lausunto. Vaikka tehtävät eivät olleet mitään hurjan vaikeita, oli silti jossain kohtaa tuntunut ihan mahdottomalta ajatella, että mä pystyisin muistamaan kokonaista koulurataa millään tasolla. Tokihan kentän laidalla oli kirjaimet, joiden avulla mä voisin suunnistaa valkoisten aitojen sisällä, mutta siltikään mä en tuntenut oloani täysin varmaksi sen suhteen, jotta me voitaisiin selvitä tulevasta koettelemuksesta. Luokka ei ollut osallistujamäärältään mitenkään iso, mikä oli joko hyvä tai sitten huono asia. Kuitenkin mä yritin painaa sen ajatuksen johonkin pimeään nurkkaan ja vain keskittyä siihen, jotta saisin Tertun verryteltyä mahdollisimman hyvin.
Mulla ei ollut oikein mitään ajatusta siitä, millaisiin asioihin kannattaisi keskittyä kouluverkassa. Ehkä jonkinlainen pieni ajatus mulla oli siitä mitkä voisivat olla sellaisia asioita, joihin kannattaisi kiinnittää huomionsa, mutta täysin varma mä en todellakaan siitä ollut. Varmaankin olisi ollut järkevämpää kiinnittää huomiota tähän faktaan ennen kuin istui verryttelyareenalla, mutta tässä sitä oltiin itselleen kaivamassaan kuopassa miettimässä miten sieltä päästäisiin pois edes jonkinlaisella menestyksellä. Onneksi mulla oli Naatje apuna ja tukena näissä kisoissa, joten mä saatoin kysellä naiselta neuvoja siihen mihin mun kannattaisi keskittyä verrytellessäni, jotta me ehkä saatettaisiin päästä tuleva suorituksemme jonkinlaisella kunnialla lävitse.
Lopulta kuitenkin meidän valmistautumisaikamme oli ohitse ja minun oli aika ratsastaa Terttu valkoisten aitojen sisäpuolelle. Tehtävä tehtävältä mä yritin keskittyä siihen, jotta olisin edes jollain tasolla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. En mä todellakaan ollut luottavainen siihen, että meidän suorituksemme oli millään tasoa sellainen kuin tuon tulisi olla, mutta toisaalta mä en ainakaan ollut vielä kuullut pillin vihellystä tai mitään muutakaan sellaista merkkiä mikä voisi indikoida, jotta jotain meni väärin. Toisaalta mä en tiennyt olisinko muutenkin ollut vain ihan liian fokusoitunut meidän suoritukseemme, jotta olisin saattanut kuulla mitään mitä ympärillämme tapahtui. Viimeiseen tervehdykseemme ratsastettuamme mä olin enemmän kuin tyytyväinen siitä, jotta me oli selvitty tästä radasta ja meidän ensimmäisestä koettelemuksestamme.
”Sehän näytti hyvältä. Mä otin teidän suorituksenne videolle niin saat katsoa sen jossain kohtaa lävitse, ja mä kerron sen jälkeen muutaman jutun mihin sun kannattaa kiinnittää huomiota treenatessa” Naatje kertoi minulle heti kun olin saanut ratsastettua tarpeeksi sivulle kisa-areenalta. 69,736 % ei tänään riittänyt ruusukesijoille, saati edes lähellekään niitä. Kuitenkin prosentit riittivät juuri ja juuri puolivälin yläpuolelle ja mun ja Tertun lopullinen sijoitus oli 6/13. Mä olin tyytyväinen tähän sijoitukseen ja tästä oli helppo jatkaa treenejä kohti seuraavia kisoja.
Kommentit
Lähetä kommentti