Ensimmäisen kilpailupäivän ollessa käsillä, mulla ei ollut mitään käryä siitä olinko mä sittenkin ihan hullulla tavoitteella matkassa. Siitä oli kuitenkin vuosia, kun olin viimeisen kerran kilpaillut, saati treenannut aktiivisesti – mikä oli kyllä tuntunut kropassakin – eikä tämän kertainen ratsunikaan ollut millään tavalla tuttu. Ehkä yhden kisapäivän olisi voinut jollain tavalla vielä ymmärtääkin, mutta eihän se nyt meikäpojalle ollut riittänyt ja sen sijaan meikäläinen oli ilmoittautunut jokaiseen KOLMEEN kisapäivään, jotka Western Weekin aikana järjestettäisiin. Kyllähän mä tiesin, jotta varmasti monella muullakin olisi mielipiteitä sen suhteen, jotta osallistuisin jokaiseen kisapäivään, mikä oli myös ajanut minut siihen, että olin ilmoittanut itseni mukaan viimeisellä mahdollisella hetkellä.
Ensimmäisenä koitoksena meillä tulisi olemaan reining. Se oli ollut yksi mun bravuureistani silloin kun olin kilpaillut aktiivisesti. Nyt, musta tuntui, jotta olin totaalinen aloittelija ja pelkästään ensimmäiset kunnon treenit olivat saaneet mun kropan tuntumaan siltä kuin olisin 60-vuotias. Tokihan kun meidän yhteinen treeniaikammekin oli ollut näin lyhyt, en mä tiennyt miten koko kisaviikko tulisi menemään. Oikeastaan mun ainut tavoite koko viikolle oli se, jotta mä tulisin selviämään siitä jollain tasolla hengissä ja ehjänä. Todennäköisesti mä tulisin stressaamaan muutaman elinvuoden itseltäni, mutta toisaalta mä en voisi myöskään syyttää ketään muuta kuin itseäni.
Western viikon osallistujamäärä ei ollut kovinkaan suuri ja totta puhuen oikeastaan kukaan ei sanonut mulle mitään. Tokihan varmasti suuri syy sille oli mun pitkä taukoni kisahommista, sillä vasta mennyt vuosi oli oikeastaan sellainen, kun olin alkanut seuraamaan western menoa syvemmin. Sen puolesta mun ei välttämättä tarvitsisi stressata niin pahasti, vaikka mä todennäköisesti tulisinkin silti suurella todennäköisyydellä stressaamaan.
Odottaessamme vuoroamme mun oli pakko keskittyä kaikkeen muuhun kuin siihen mitä kohta olisi edessämme. Ratsukko ratsukolta kaikki kävivät tekemässä suorituksiaan, ja lopulta oli meidän aikamme näyttää kaikille mihin parin viikon treenillä pääsikään. Voikko ori kuitenkin pääsi yllättämään minut, sillä ensimmäiseksi sijoitukseksemme otimme sijan 4/10. Seuraavana koitoksena mulla ja tuolla hassulla kutsumanimellä varustetulla voikolla oli Freestyle. Normaaliin reiningiin mä olin lähtenyt ehkä vähän tunnustellen, niin Chipiä kuin myös itseäni (totta puhuen enemmän ehkä itseäni), mutta koska me oli selvitty perus reiningistä hengissä, uskalsin lähteä ratsastamaan freestyleä vähän rohkeammin ja kokeilunhaluisemmin. Tokihan voisi olla, jotta tällä päätöksellä mä tulisin pilaamaan loppuviikkoni ja mahdollisesti paljon pidemmänkin ajan, sillä mä en todellakaan ollut varma siitä, jotta kestäisikö mun kroppani tällaista menoa.
Kuitenkin mun riskinottoni kannatti, sillä meidän ensimmäisestä freestylestämme me napattiin voitto! Mä en todellakaan voinut uskoa, jotta me voitettiin meidän toinen yhteinen koitoksemme. Totta puhuen ehkä mun olisi ollut järkevintä lopettaa tähän, mutta toisaalta nälkä tuppaa kasvamaan syödessä ja sen puolesta mä en todellakaan ollut valmis jättämään yhtäkään meidän lopuista luokista ratsastamatta. Reiningien ja Barrel Racen välillä oli viisi luokkaa, joiden aikana Chip sai chillata orille varaamassani karsinassa ja itse jouduin käydä tekemässä hieman töitä. Mitä pidempään vietin poissa orin satulasta, sitä enemmän kropassani alkoi tuntumaan se, että tänään on Todellakin Ratsastettu ihan urakalla pitkän tauon jälkeen. Barrel Raceen lähtiessäni mulla ei todellakaan ollut mitään ajatusta siitä mitä tuo luokka tulisi menemään ja totta puhuen mua taisi jännittää jopa paljon enemmän kuin mitä mua oli jännittänyt reiningeihin lähtiessä. Kuitenkin tässä luokassa loukkaantumisen mahdollisuus oli huomattavasti suurempi kuin reiningissä, mikä loi oman jännitysmomenttinsa suoritukseen. Ehkä senkin puolesta mä lähdin ratsastamaan vähän liian turvallista suoritusta. Tänään se riitti sijalle 6/10.
Laskeutuessani Chipin satulasta mä olin tyytyväinen siitä, jotta olin selvinnyt tämän päivän suorituksista. Huomenna meillä olisi välipäivä kilpailemisesta ja keskittyisin silloin omiin töihini ja ylihuomenna sitten jatkaisimme taas kisaamisen parissa.
--
Torstain valjetessa kropassani oli jonkinlaisia tuntemuksia tiistain kisapäivältä. Mikään ei kuitenkaan vaikuttanut kovinkaan hälyttävältä, joten lähdin suhteellisen rennolla mielellä kohti seuraavaa kisapäivää.
Chip tuntui verryttelyssä todella hyvältä ja mä olin vain entistä tyytyväisempi siitä, jotta olin ottanut riskin voikon orin kanssa, vaikka meillä olikin takana vain hyvin lyhyt yhteinen treeniaika. Se, että me olimme saaneet jo toissa päivänä hyviä tuloksia orin kanssa aikaan, vaikka kyseessä oli meidän ensimmäiset yhteiset kilpailumme. Enkä mä tiedä miten suuri osa ja arpa oli sillä faktalla, jotta luokat olivat näin pieniä, sillä isommissa luokissa olisi todennäköisesti ollut huomattavasti hankalampaa päästä edes sijoituksille, saati voittaa. Koska mä en tiennyt miten Chip jaksaisi kolme kisapäivää ja yhdeksän luokkaa, päätin ottaa tänään reiningin verryttelyn kevyesti. Oikeastaan kävin lävitse vain pari sellaista liikettä, jotka olivat tuntuneet meille hankalimmilta ensimmäisessä luokassamme, jotta voisimme toivottavasti suorittaa ne tänään paremmin ja näin ollen ehkä jopa kirkastaa ensimmäisen päivän suoritustamme.
Noh, haaveeksihan tuo jäi, sillä jostain syystä ratsastin loppupeleissä varovaisemmin kuin edellisessä suorituksessamme. Tokihan tässä oli jotain parannusta edelliseen verrattuna, mutta silti se jätti kyllä paljon hampaankoloon. Chipissä ei todellakaan ollut mitään syyttämistä, sillä ori teki todellakin kaiken sen mitä pyysin ja ehkä jopa parissa kohtaa pelastikin perseeni, mutta olisi todellakin väärin odottaa, jotta hevonen tekisi kaiken oikein, jos itse ratsastin päin persettä. Sijoitus 8/10 oli tähän astisista tuloksistamme huonoin, joten täytyisi vain toivoa, jotta saisin oman pakkani kasaan seuraavaan luokkaan mennessä ja freestylemme menisi huomattavasti paremmin.
Ja voi pojat niinhän mä sainkin pakkaani kasaan, ja freestylestä onnistuimme nappaamaan toisen sijoituksen. Tänään meidän menomme ei riittänyt ihan sinne korkeimmalle sijoitukselle, mutta 3/9 oli silti hyvä sijoitus meille. Tokihan jokaisessa luokassa tähän asti oli ollut todella kova taso ja kaikilla muilla oli varmasti paljon enemmän treeniä ja kokemusta alla paljon enemmän kuin mitä meillä oli. Silti mä olin ylpeä siitä mihin meidän tekemisemme oli riittänyt ja tokihan meillä olisi vielä muutama luokka aikaa näyttää mihin me pystyisimme, jos kaikki vain menisi hyvin. En ollut myöskään kuullut vielä mitään Chipin omistajalta, joten toivoin että hän olisi myös tyytyväinen siihen millaista tulosta olimme voikon orin kanssa tehneet, vaikka siinä olikin ollut omanlaista hajallisuutta.
Freestylen jälkeen hoidin Chipin taas hengailemaan jabakarsinaansa ennen kuin suuntasin taas hetkellisesti töihin. Vielä meillä olisi kuitenkin yksi suoritus edessämme, sillä edessä olisi Barrel Race. Kaikista kolmesta luokasta tämä oli ehkä itselleni henkisesti se vaikein luokka, mutta yritin parhaani mukaan työntää kaikki henkiset monsterit taka-alalle ja vain keskittyä siihen mitä meillä oli käsillä juuri nyt ja ratsastaa parhaan mahdollisen suorituksen. Saatuamme lähtöluvan sain Chipin taas kujasta todella räjähtävästi ensimmäiselle tynnyrille, mutta sen jälkeen taas tapahtui jotain, mikä johti siihen, että me menetimme kalliita sekuntin sadaosia. Vasta viimeisen tynnyrin jälkeen me löysimme taas sen saman vauhdin ja flown joka olisi pitänyt olla koko kuvion aikana. Näin ollen sijoitus 7/8 oli ihan validi meille ja jäinkin ihan ok fiiliksellä odottamaan viimeistä kisapäivää.
Viimeinen kisapäivä olikin sitten koko kisaviikon suurin, sillä tänään ratkottaisiin Western Weekin mestarit. Meille tämä viimeinen kisapäivä tarkoittaisi kolmea viimeistä yhteistä suoritusta ja samalla tämän minipaluuni viimeisiä hetkiä. Totta puhuen valehtelisin, jos sanoisin etteikö nälkä olisi kasvanut syödessä ja jotta sellainen vakavampi paluu kisa-areenoille ei kiinnostaisi. Vaikka mä tiesin, jotta se olisi huono idea, mä en myöskään voinut valehdella itselleni sitä, ettenkö olisi ihan varmasti pian tutkimassa myytäviä hevosia ja ihan vain ”katselemassa” josko jostain löytyisi minulle Chipin tyylinen hevonen, jonka kanssa voisimme kiertää rodeoissa jonkinlaisella aktiivisuudella. Toisaalta mä olin tykännyt myös tästä diilistä, joka meillä oli Chipin omistajan kanssa, joten voisi hyvinkin olla, että katselisin jotain tällaista diiliä uudelleen jossain kohtaa. Totta puhuen tällaiset lyhyemmät diilit voisivat olla kaikkien mieleen, joten ehkä toistaiseksi olisi parempi pysytellä tallaisissa kuin hypätä päätä pahkaa oman hevosen ostoon, siitäkin huolimatta, jotta olimme Chipin kanssa osoittaneet tällä viikolla, jotta kyllä minulla oli vielä taito tallella.
Tämän päivän reining ei ollut minun ja Chipin luokka sitten yhtään. Jostain syystä tein paljon tyhmiä virheitä, joka ihan oikeutetusti näkyikin meidän tuloksessamme ja jätti meidät tässä luokassa jumbo sijalle. Freestyleen pakotin itseni kasaamaan pakan ja pyrinkin ratsastamaan jokaisen liikkeen sellaisella taidolla, että en voinut olla niistä enää tyytyväisempi. Okei, pari pientä epäonnistumista silti mahtui mukaan, mutta tämä suoritus oli huomattavasti tasaisempi, sillä tästä luokasta me nappasimme vielä yhden sijoituksen meidän ollessa sijalla 3/9. Tutun kaavan kautta valmistauduimme viimeiseen yhteiseen luokkaamme voikon orin kanssa.
Tänään mä aioin laittaa kaikkeni peliin tähän viimeiseenkin luokkaan ja oikeasti ratsastaa jokaisen tynnyrin välin. Uskalsin arvella, että se ei tulisi olemaan millään tasolla helppoa, mutta koska tämä olisi mun viimeinen mahdollisuuteni, toivoin myös, jotta riskinotto olisi senkin puolesta kannattavaa.
Lähtökujassa odotellessamme saatoin tuntea kuinka Chip keräsi kierroksia allani ja miten se selkeästi tiesi mikä sillä olisi edessä. Orin energia ja varmuus loi myös minun uskoani ja lähtömerkin saatuamme päätin luottaa täysin Chipiin ja antaa orin laukata juuri sellaisella vauhdilla ja tahdilla kuin se itse haluaisi. Minusta tuntui kuin olisimme lentäneet kuvion lävitse ja kerkesinkin ehkä noin nanosekuntin verran nähdä jokaisen kolmesta tynnyristä, jonka kiersimme kuviossa. Maalialueella ollessamme, en voinut uskoa suoritusta, jonka olimme juuri Chipin kanssa tehneet ja totta puhuen mä olin enemmän kuin ylpeä itsestäni ja voikosta orista, jonka kanssa olimme vain parissa viikossa päässeet tähän pisteeseen.
Viimeinen suorituksemme ei ihan riittänyt sijoituksille, meidän ollessamme tässä luokassa sijoituksella 3/8. Se ei kuitenkaan haitannut minua, sillä olimme juuri tehneet varmaan yhden parhaista suorituksistamme western weekin aikana, ja mä olin onnistunut selviämään tästä viikosta hengissä ja ehjänä. Hoitaessani Chipiä illalla yöpuulle, olin oikeastaan harmissani siitä, jotta yhteinen aikamme olisi tulossa päätökseen parin päivän päästä, mutta sitäkin kiitollisempi olin siitä lyhyestä ajasta, jonka olin saanut viettää voikon orin kanssa. Ja odotuksistani huolimatta sain lähettää orin takaisin kotiinsa parin uuden ruusukkeen kera.
14.04.2026 https://harrastepohjalta.com/Free/villit18.html
Reining 4/10
Freestyle Reining 1/10
Barrel Race 6/10
16.04.2026 https://harrastepohjalta.com/Free/villit19.html
Reining 8/10
Freestyle reining 3/9
Barrel Race 7/8
18.04.2026 https://harrastepohjalta.com/Free/villit20.html
Reining 10/10
Freestyle 3/9
Barrel race 3/8
Ensimmäisenä koitoksena meillä tulisi olemaan reining. Se oli ollut yksi mun bravuureistani silloin kun olin kilpaillut aktiivisesti. Nyt, musta tuntui, jotta olin totaalinen aloittelija ja pelkästään ensimmäiset kunnon treenit olivat saaneet mun kropan tuntumaan siltä kuin olisin 60-vuotias. Tokihan kun meidän yhteinen treeniaikammekin oli ollut näin lyhyt, en mä tiennyt miten koko kisaviikko tulisi menemään. Oikeastaan mun ainut tavoite koko viikolle oli se, jotta mä tulisin selviämään siitä jollain tasolla hengissä ja ehjänä. Todennäköisesti mä tulisin stressaamaan muutaman elinvuoden itseltäni, mutta toisaalta mä en voisi myöskään syyttää ketään muuta kuin itseäni.
Western viikon osallistujamäärä ei ollut kovinkaan suuri ja totta puhuen oikeastaan kukaan ei sanonut mulle mitään. Tokihan varmasti suuri syy sille oli mun pitkä taukoni kisahommista, sillä vasta mennyt vuosi oli oikeastaan sellainen, kun olin alkanut seuraamaan western menoa syvemmin. Sen puolesta mun ei välttämättä tarvitsisi stressata niin pahasti, vaikka mä todennäköisesti tulisinkin silti suurella todennäköisyydellä stressaamaan.
Odottaessamme vuoroamme mun oli pakko keskittyä kaikkeen muuhun kuin siihen mitä kohta olisi edessämme. Ratsukko ratsukolta kaikki kävivät tekemässä suorituksiaan, ja lopulta oli meidän aikamme näyttää kaikille mihin parin viikon treenillä pääsikään. Voikko ori kuitenkin pääsi yllättämään minut, sillä ensimmäiseksi sijoitukseksemme otimme sijan 4/10. Seuraavana koitoksena mulla ja tuolla hassulla kutsumanimellä varustetulla voikolla oli Freestyle. Normaaliin reiningiin mä olin lähtenyt ehkä vähän tunnustellen, niin Chipiä kuin myös itseäni (totta puhuen enemmän ehkä itseäni), mutta koska me oli selvitty perus reiningistä hengissä, uskalsin lähteä ratsastamaan freestyleä vähän rohkeammin ja kokeilunhaluisemmin. Tokihan voisi olla, jotta tällä päätöksellä mä tulisin pilaamaan loppuviikkoni ja mahdollisesti paljon pidemmänkin ajan, sillä mä en todellakaan ollut varma siitä, jotta kestäisikö mun kroppani tällaista menoa.
Kuitenkin mun riskinottoni kannatti, sillä meidän ensimmäisestä freestylestämme me napattiin voitto! Mä en todellakaan voinut uskoa, jotta me voitettiin meidän toinen yhteinen koitoksemme. Totta puhuen ehkä mun olisi ollut järkevintä lopettaa tähän, mutta toisaalta nälkä tuppaa kasvamaan syödessä ja sen puolesta mä en todellakaan ollut valmis jättämään yhtäkään meidän lopuista luokista ratsastamatta. Reiningien ja Barrel Racen välillä oli viisi luokkaa, joiden aikana Chip sai chillata orille varaamassani karsinassa ja itse jouduin käydä tekemässä hieman töitä. Mitä pidempään vietin poissa orin satulasta, sitä enemmän kropassani alkoi tuntumaan se, että tänään on Todellakin Ratsastettu ihan urakalla pitkän tauon jälkeen. Barrel Raceen lähtiessäni mulla ei todellakaan ollut mitään ajatusta siitä mitä tuo luokka tulisi menemään ja totta puhuen mua taisi jännittää jopa paljon enemmän kuin mitä mua oli jännittänyt reiningeihin lähtiessä. Kuitenkin tässä luokassa loukkaantumisen mahdollisuus oli huomattavasti suurempi kuin reiningissä, mikä loi oman jännitysmomenttinsa suoritukseen. Ehkä senkin puolesta mä lähdin ratsastamaan vähän liian turvallista suoritusta. Tänään se riitti sijalle 6/10.
Laskeutuessani Chipin satulasta mä olin tyytyväinen siitä, jotta olin selvinnyt tämän päivän suorituksista. Huomenna meillä olisi välipäivä kilpailemisesta ja keskittyisin silloin omiin töihini ja ylihuomenna sitten jatkaisimme taas kisaamisen parissa.
--
Torstain valjetessa kropassani oli jonkinlaisia tuntemuksia tiistain kisapäivältä. Mikään ei kuitenkaan vaikuttanut kovinkaan hälyttävältä, joten lähdin suhteellisen rennolla mielellä kohti seuraavaa kisapäivää.
Chip tuntui verryttelyssä todella hyvältä ja mä olin vain entistä tyytyväisempi siitä, jotta olin ottanut riskin voikon orin kanssa, vaikka meillä olikin takana vain hyvin lyhyt yhteinen treeniaika. Se, että me olimme saaneet jo toissa päivänä hyviä tuloksia orin kanssa aikaan, vaikka kyseessä oli meidän ensimmäiset yhteiset kilpailumme. Enkä mä tiedä miten suuri osa ja arpa oli sillä faktalla, jotta luokat olivat näin pieniä, sillä isommissa luokissa olisi todennäköisesti ollut huomattavasti hankalampaa päästä edes sijoituksille, saati voittaa. Koska mä en tiennyt miten Chip jaksaisi kolme kisapäivää ja yhdeksän luokkaa, päätin ottaa tänään reiningin verryttelyn kevyesti. Oikeastaan kävin lävitse vain pari sellaista liikettä, jotka olivat tuntuneet meille hankalimmilta ensimmäisessä luokassamme, jotta voisimme toivottavasti suorittaa ne tänään paremmin ja näin ollen ehkä jopa kirkastaa ensimmäisen päivän suoritustamme.
Noh, haaveeksihan tuo jäi, sillä jostain syystä ratsastin loppupeleissä varovaisemmin kuin edellisessä suorituksessamme. Tokihan tässä oli jotain parannusta edelliseen verrattuna, mutta silti se jätti kyllä paljon hampaankoloon. Chipissä ei todellakaan ollut mitään syyttämistä, sillä ori teki todellakin kaiken sen mitä pyysin ja ehkä jopa parissa kohtaa pelastikin perseeni, mutta olisi todellakin väärin odottaa, jotta hevonen tekisi kaiken oikein, jos itse ratsastin päin persettä. Sijoitus 8/10 oli tähän astisista tuloksistamme huonoin, joten täytyisi vain toivoa, jotta saisin oman pakkani kasaan seuraavaan luokkaan mennessä ja freestylemme menisi huomattavasti paremmin.
Ja voi pojat niinhän mä sainkin pakkaani kasaan, ja freestylestä onnistuimme nappaamaan toisen sijoituksen. Tänään meidän menomme ei riittänyt ihan sinne korkeimmalle sijoitukselle, mutta 3/9 oli silti hyvä sijoitus meille. Tokihan jokaisessa luokassa tähän asti oli ollut todella kova taso ja kaikilla muilla oli varmasti paljon enemmän treeniä ja kokemusta alla paljon enemmän kuin mitä meillä oli. Silti mä olin ylpeä siitä mihin meidän tekemisemme oli riittänyt ja tokihan meillä olisi vielä muutama luokka aikaa näyttää mihin me pystyisimme, jos kaikki vain menisi hyvin. En ollut myöskään kuullut vielä mitään Chipin omistajalta, joten toivoin että hän olisi myös tyytyväinen siihen millaista tulosta olimme voikon orin kanssa tehneet, vaikka siinä olikin ollut omanlaista hajallisuutta.
Freestylen jälkeen hoidin Chipin taas hengailemaan jabakarsinaansa ennen kuin suuntasin taas hetkellisesti töihin. Vielä meillä olisi kuitenkin yksi suoritus edessämme, sillä edessä olisi Barrel Race. Kaikista kolmesta luokasta tämä oli ehkä itselleni henkisesti se vaikein luokka, mutta yritin parhaani mukaan työntää kaikki henkiset monsterit taka-alalle ja vain keskittyä siihen mitä meillä oli käsillä juuri nyt ja ratsastaa parhaan mahdollisen suorituksen. Saatuamme lähtöluvan sain Chipin taas kujasta todella räjähtävästi ensimmäiselle tynnyrille, mutta sen jälkeen taas tapahtui jotain, mikä johti siihen, että me menetimme kalliita sekuntin sadaosia. Vasta viimeisen tynnyrin jälkeen me löysimme taas sen saman vauhdin ja flown joka olisi pitänyt olla koko kuvion aikana. Näin ollen sijoitus 7/8 oli ihan validi meille ja jäinkin ihan ok fiiliksellä odottamaan viimeistä kisapäivää.
Viimeinen kisapäivä olikin sitten koko kisaviikon suurin, sillä tänään ratkottaisiin Western Weekin mestarit. Meille tämä viimeinen kisapäivä tarkoittaisi kolmea viimeistä yhteistä suoritusta ja samalla tämän minipaluuni viimeisiä hetkiä. Totta puhuen valehtelisin, jos sanoisin etteikö nälkä olisi kasvanut syödessä ja jotta sellainen vakavampi paluu kisa-areenoille ei kiinnostaisi. Vaikka mä tiesin, jotta se olisi huono idea, mä en myöskään voinut valehdella itselleni sitä, ettenkö olisi ihan varmasti pian tutkimassa myytäviä hevosia ja ihan vain ”katselemassa” josko jostain löytyisi minulle Chipin tyylinen hevonen, jonka kanssa voisimme kiertää rodeoissa jonkinlaisella aktiivisuudella. Toisaalta mä olin tykännyt myös tästä diilistä, joka meillä oli Chipin omistajan kanssa, joten voisi hyvinkin olla, että katselisin jotain tällaista diiliä uudelleen jossain kohtaa. Totta puhuen tällaiset lyhyemmät diilit voisivat olla kaikkien mieleen, joten ehkä toistaiseksi olisi parempi pysytellä tallaisissa kuin hypätä päätä pahkaa oman hevosen ostoon, siitäkin huolimatta, jotta olimme Chipin kanssa osoittaneet tällä viikolla, jotta kyllä minulla oli vielä taito tallella.
Tämän päivän reining ei ollut minun ja Chipin luokka sitten yhtään. Jostain syystä tein paljon tyhmiä virheitä, joka ihan oikeutetusti näkyikin meidän tuloksessamme ja jätti meidät tässä luokassa jumbo sijalle. Freestyleen pakotin itseni kasaamaan pakan ja pyrinkin ratsastamaan jokaisen liikkeen sellaisella taidolla, että en voinut olla niistä enää tyytyväisempi. Okei, pari pientä epäonnistumista silti mahtui mukaan, mutta tämä suoritus oli huomattavasti tasaisempi, sillä tästä luokasta me nappasimme vielä yhden sijoituksen meidän ollessa sijalla 3/9. Tutun kaavan kautta valmistauduimme viimeiseen yhteiseen luokkaamme voikon orin kanssa.
Tänään mä aioin laittaa kaikkeni peliin tähän viimeiseenkin luokkaan ja oikeasti ratsastaa jokaisen tynnyrin välin. Uskalsin arvella, että se ei tulisi olemaan millään tasolla helppoa, mutta koska tämä olisi mun viimeinen mahdollisuuteni, toivoin myös, jotta riskinotto olisi senkin puolesta kannattavaa.
Lähtökujassa odotellessamme saatoin tuntea kuinka Chip keräsi kierroksia allani ja miten se selkeästi tiesi mikä sillä olisi edessä. Orin energia ja varmuus loi myös minun uskoani ja lähtömerkin saatuamme päätin luottaa täysin Chipiin ja antaa orin laukata juuri sellaisella vauhdilla ja tahdilla kuin se itse haluaisi. Minusta tuntui kuin olisimme lentäneet kuvion lävitse ja kerkesinkin ehkä noin nanosekuntin verran nähdä jokaisen kolmesta tynnyristä, jonka kiersimme kuviossa. Maalialueella ollessamme, en voinut uskoa suoritusta, jonka olimme juuri Chipin kanssa tehneet ja totta puhuen mä olin enemmän kuin ylpeä itsestäni ja voikosta orista, jonka kanssa olimme vain parissa viikossa päässeet tähän pisteeseen.
Viimeinen suorituksemme ei ihan riittänyt sijoituksille, meidän ollessamme tässä luokassa sijoituksella 3/8. Se ei kuitenkaan haitannut minua, sillä olimme juuri tehneet varmaan yhden parhaista suorituksistamme western weekin aikana, ja mä olin onnistunut selviämään tästä viikosta hengissä ja ehjänä. Hoitaessani Chipiä illalla yöpuulle, olin oikeastaan harmissani siitä, jotta yhteinen aikamme olisi tulossa päätökseen parin päivän päästä, mutta sitäkin kiitollisempi olin siitä lyhyestä ajasta, jonka olin saanut viettää voikon orin kanssa. Ja odotuksistani huolimatta sain lähettää orin takaisin kotiinsa parin uuden ruusukkeen kera.
14.04.2026 https://harrastepohjalta.com/Free/villit18.html
Reining 4/10
Freestyle Reining 1/10
Barrel Race 6/10
16.04.2026 https://harrastepohjalta.com/Free/villit19.html
Reining 8/10
Freestyle reining 3/9
Barrel Race 7/8
18.04.2026 https://harrastepohjalta.com/Free/villit20.html
Reining 10/10
Freestyle 3/9
Barrel race 3/8
Kommentit
Lähetä kommentti