Tarinanurkka

Zilverkroonissa järjestettävä Friends cup oli seuraava kisa mun ja Tertun yhteisellä kisamatkalla. Me oli startattu neljä kertaa ennen tätä ja meidän tuloksemme oli ollut todella vaihtelevia. Tokikaan mä en odottanut, jotta me olisi pärjätty heti alusta alkaen, sillä meillä oli kuitenkin aika iso hidaste välillämme. Ehkä joskus me pääsisimme sijoituksille ja muutenkin voisimme saada tulostasomme sellaiselle mallille, jossa voisin ehkä jopa miettiä tasonnostoa. En tiennyt oliko mulla ja Tertulla ikinä mitään mahdollisuutta päästä Power Jumpiin tai mihinkään muuhunkaan suurkisaan, mutta mä en aikonut laittaa meille mitään paineita. Zilverkroonin kisat oli mulle ensimmäiset sellaiset, jossa samassa luokassa kisasi kahden eri lajin ratsukoita. Mä yritin kuitenkin vain keskittyä meidän omaan tekemiseemme ja siihen jotta me voitaisiin saada yksi uusi tasainen suoritus alle. Vaikka mua edelleen jännittikin lähteä kilpailemaan Tertun kanssa, ei mua välttämättä jännittänyt enää ihan niin paljoa...

Mä en nähnyt itseäni kouluratsastajana, mutta kyllähän mä ymmärsin, jotta sileän ratsastuksella oli iso osa myös esteratsastuksessa, vaikka sitä ei ehkä heti ajattelisikaan todeksi. Ehkä mä olin ilmoittanut meidät kisaamaan Zilverkroonille vain sen vuoksi, jotta me pystyttäisiin kartuttamaan vain enemmän yhteistä kisarutiinia Tertun kanssa. Tai sitten mä vain halusin haastaa itseäni osallistumalla sellaisen lajin kisoihin, jota mä en välttämättä kokenut omakseni. Niin tai näin, asiat olivat johtaneet siihen, että mä olin ostanut lentoliput taas kerran ja suunnannut isovanhempieni luokse. Eihän meillä Tertun kanssa ollut todellakaan sellaisia varusteita millä me välttämättä mentäisiin uskottavasta kouluratsukosta, mutta toisaalta helppo C oli sellainen luokka jotta “fake it until you make it” oli ihan uskottava lausunto. Vaikka tehtävät eivät olleet mitään hurjan vaikeita, oli silti jossain kohtaa tuntunut ihan mahdottomalta ajatella, että mä pystyisin muistamaan kokonaista koulurataa m...

Mä en tiennyt millainen virhe oli ollut lähteä Suomeen ja Vaahterapolulle kilpailemaan. Ehkä meidän olisi ollut paljon kannattavampaa kilpailla jossain huomattavasti lähempänä Latviaa ja kasata kokemusta sekä rutiinia alle valkoisten aitojen sisäpuolella. Toisaalta nämä kilpailut olivat tarpeeksi pienet siihen, jotta minun ei tarvinnut stressata sitä tulisiko äiti olemaan siellä. Tiesin jotta toinen oli laittanut kaikki paukut siihen, jotta Nora ja Viivi pärjäisivät, joten ei äidillä varmaan olisi edes aikaa keskittyä muihin hevosiin. Tokihan mä olin miettinyt olisiko meidän parempi muuttaa takaisin Saksaan, vai jäädä Latviaan. Totta puhuen ehkä meidän toimintaamme ei katsottaisi Zenissä pitkään hyvällä enkä tiennyt miten pitkään olin valmis piilottelemaan sitä faktaa, jotta olin tekemässä paluuta takaisin modernin kouluratsastuksen pariin, vaikka meidän repertuaarissamme tulisikin aina olemaan paikka myös Alta Escuelalle. Toisaalta päätöstä siitä, että pakkaisimmeko koko elämämme laat...

Mä olin kysynyt Josefinalta, josko Ruskamäen hevosautossa mahtuisi matkustamaan Vaahterapolulle kisaamaan, vaikka lähtisinkin kisareissulle ilman hevosta, sillä Terttu tulisi omalla kyydillään suoraan kisapaikalle. Totta puhuen mua oli jännittänyt kysyä isovanhemmiltani olisivatko he valmiita ajamaan Hollannista Suomeen asti tuomaan tammaani näihin kisoihin. Muutenkin nämä olisivat minun ja Tertun toiset yhteiset kilpailut, joten voisi hyvinkin olla, jotta isovanhempani olisivat yrittäneet puhua järkeä päähäni ja saada minut kisaamaan jossain keskieuroopassa sen sijaan että tamma tuotaisiin Suomeen joihinkin ratsastuskoulun pikkukisoihin. Kuitenkaan mitään soraääniä ei ollut kuulunut tämän ehdotuksen vuoksi, vaan molemmat isovanhemmistani olivat olleet valmiita lähtemään reissuun vuokseni. Noustessani Ruskamäen pihassa hevosauton kyytiin tuntui se vähän oudolta ja siltä kuin olisin unohtanut, vaikka olin noin sataan kertaan tarkistanut, jotta minulla oli kisavaatteet, saappaat ja kypär...

Western viikkoon oli tällä hetkellä seitsemän päivää jäljellä. Tässä kohtaa alkoi olemaan sellainen aika, kun todellinen grindaus alkaisi. Muutaman päivän päästä loputkin vapaaehtoiset saapuisivat paikalle, ja tilalla kävisi vain nykyistä suurempi kuhina. Sitten joko sunnuntaina tai maanantaina kuhina vain kovenisi, kun western weekin osallistujat saapuisivat tiluksille ja alkaisivat valmistautumaan kohti tiistaina koittavaa ensimmäistä kisapäivää. Tokihan vielä jonkin verran oli tehtävää ennen kuin kisaviikko olisi valmiina alkamaan, sillä edelleen odoteltiin heinä- sekä kuivikekuljetusta, jotta kisaajille olisi tarjolla kuivikkeet sekä heinät kisaviikon ajalle. Tällä pyrittiin helpottamaan parhaansa mukaan kaikkien kisaviikkoa sekä pakkausstressiä, jotta heidän tarvitsisi miettiä näitä asioita matkustaessaan tänne. Vaikka monessa muussa kisassa kilpailijat joutuisivat maksamaan käyttämästään kuivikkeesta sekä heinästä, mä olin päättänyt heti alusta alkaen, jotta meillä nuo kuuluisiva...