Siirry pääsisältöön

57. Soon it starts

Fian satula oli saapunut toukokuun puolivälissä, ja samalla se oli merkinnyt sitä, että ruunikon ratsuttaminen oli taas askeleen lähempänä. Me oli istuttu Agnesin ja Carlin kanssa alas keskustelemaan siitä, miten Fian ratsuttaminen tulisi etenemään. Koska Agnesilla oli kädet täynnä omien hevostensa kanssa, ei nainen voisi olla niin paljoa apunani kuin mitä projekti vaatisi ja loukkaantumisensa vuoksi Carlistakaan ei olisi apua, lupasi mies kysellä kontakteiltaan, josko jollain olisi aikaa auttaa minua Fian ratsuttamisessa.

Ajatus uuteen ihmiseen tutustumisesta ei ollut oikeastaan kovinkaan houkutteleva, mutta Carl oli tainnut kertoa Joannalle jotain, sillä nainen ei vaikuttanut ensitapaamisellamme siltä, että häntä kannattaisi jännittää. Toki voisi olla, jotta tämä olisi vain naisen perusluonne, mutta ainakin oma oloni oli huomattavasti helpottuneempi ja ehkä meidän yhteistyöstämme voisikin tulla jotain sen puolesta. Ensimmäisellä tapaamisellamme Joannan kanssa myös Carl ja Agnes olivat mukana ja oikeastaan kaikki muut olivatkin paljon enemmän äänessä kuin mitä itse olin. Vaikka tiesin että minun tulisi olla osana Fian ratsuttamista sitten kun se oikeasti alkaisi en kuitenkaan ollut vielä täysin valmis ottamaan osaa tähän keskusteluun. Kolmikon saatua oman keskustelunsa päätökseen Agnes ja Carl jäivät vielä juttelemaan kahdestaan, kun taas Joanna saapui minun luokseni.

”Det ser jäte fin lilla häst” Joanna kehui Fiaa pysähtyessään vierelleni tamman tarhan aidalle.
”Tack.”

Jutellessamme Joannan kanssa kaksin fiilikseni tulevasta alkoi hieman nousemaan ja vaikka ajatus Fian ratsuttamisesta jännitti minua edelleen, ei se ollut enää niin ahdistava ajatus kuin mitä se oli jossain kohtaa ollut. Totta puhuen, jos minua olisi auttanut toisenlainen persoona kuin mitä Joanna oli voisi olla, että perääntyisin tästä projektista täysin.

Ennen kuin tekisimme mitään sen suurempia edistysaskeleita projektin kanssa nainen lupasi tulla käymään uudelleen, jotta saisi tutustua paremmin minuun sekä Fiaan jotta ruunikon tamman ratsuttaminen lähtisi mahdollisimman hyvällä tyylillä liikkeelle. En mä silti ollut täysin varma siitä, että miten koko projekti tulisi menemään, joten ehkä täytyisi vain yrittää pitää mieli avoinna ja toivoa jotta kaikki tulisi menemään mahdollisimman sulavasti.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

35. Uusia haasteita

Ehkä mä olin kasvattanut Leoa omalla tavallaan pumpulissa, kun en ollut nostanut rautiaan orin tasoja hurjalla vauhdilla. Tokihan monet Leon ikäluokkaa olevat ratsut kilpailivat jo paljon korkeammilla tasoilla, mutta mä halusin nauttia matkasta orin kanssa. Kotimaassani olin saanut kokea enemmän kuin tarpeeksi kiirettä hevosten kanssa, myös niissäkin tilanteissa, kun omasta mielestäni hevonen ei ollut valmis nostamaa tasoaan. Leon kanssa me oli kisattu pääasiassa 80cm tasolla, mutta kotitreeneissä olin alkanut hiljalleen nostamaan puomeja kohti metriä. Parinkymmenen sentin ero esteissä tuntui vain sytyttävän Leoa entistä paremmin ja vaikka rautias olikin hyvin pitkälaukkainen ja aktiivinen etenijä, jollain tasolla sitä tuntui olevan jopa helpompi ratsastaa isoilla esteillä. Pohdittuani Leon uran kehitystä, olin päättänyt ilmoittaa rautiaan Solgårdens slottiin metrin luokkaan. Ehkä olisin kaivannut pohjalle 90cm luokan verryttelyksi, mutta metri oli pienin mitä oli tarjolla, joten sillä...

34. Tason nostoa?

Nähdessäni Komia Dressagen kisakutsun olin miettinyt pitkään mihin luokkiin Leon ilmoittaisin. Se, että luokat olivat vähän hankalassa järjestyksessä, ei helpottanut mietintääni. Varsinkin kun kisat olisivat useamman sadan kilometrin päässä, olisi ehkä liian riski lähteä kokeilemaan vain uutta luokkaa. Kuitenkin me oli treenattu Leon kanssa myös Helpon A:n asioita ja vaikka ne sujuivatkin kotona, saisi kisoista silti erilaista palautetta kuin mitä kotona ja treeneissä saisi. Toisaalta meidän tulostasomme oli ollut Leon kanssa aika vaihtelevaa matalammissa luokissa, joten en tiennyt, että olisiko sen puolesta liian aikaista nostaa tasoa. Tokihan sitä aina voisi käydä kilpailemassa yhden luokan vain hakeakseen treenilistaa, vaikka tasoa ei alkaisikaan vakiinnuttamaan korkeampaan luokkaan. Tokihan meillä olisi vielä kuukausi aikaa treenata kohti Komia Dressagea joten ehkä me lähdettäisiin lauantaina kokeilemaan miten meidän kävisi ensimmäisessä HeA startissa. Sunnuntaina sitten olisikin...

32. Tapaamisia

Jos mä olin jostain onnellinen, niin siitä että olin päässyt muuttamaan omilleni ja mun ei tarvinnut perustella menojani äidille ja isälle. Tokihan me oltiin todella paljon yhteyksissä vanhempieni kanssa, joten jossain kohtaa mun olisi pakko sanoa jotain, enkä mä todellakaan tiennyt, että kuinka olisin voinut tuoda asian esiin ilman että siitä aiheutuisi mitään sen suurempaa ongelmaa. Totta puhuen Agnes oli joutunut ylipuhumaan muakin pitkän aikaa, jotta olin lopulta edes suostunut antamaan toiselle luvan soittaa tälle Carlille ja sopia tapaamisen. ” Du har inget att stressa över. Carl är en trevlig kille och har fötterna på jorden när det gäller hästar.” “Även om han kan verka sträng förväntar han sig inget omöjligt, bara att han är villig att försöka” Agnes kertoi ajaessamme kohti tallia, jossa puoliverinen majoittui. Vaikka ajatus siitä, että mä saisin jokin tällaisella diilillä olevan hevosen käyttööni olikin alkanut kuulostamaan houkuttelevalta, en mä ollut täysin varma siitä, ett...