Tarinanurkka

Mä olin miettinyt mun ja Katan tulevaisuutta. Tavallaan Hallava oli meille edelleen ihan okei paikka, sillä ainakin meillä olisi katto päämme päällä ja mahdollisuus treenata. Joinain viikkoina, kun mun oma aikatauluni ei vain ollut antanut myöden, tai Ciarallakaan ei ollut mahdollisuutta liikuttaa ruunikkoa, oli Kata käynyt tekemässä edistyneimpien tunteja. Pääasiassa Kata teki vain koulu- tai puomitunteja, mutta erään Annikan kanssa tamma oli päässyt myös estetunneille. Nainen oli ratsastanut Kataa sen verran kauan ja parivaljakolla tuntui olevan yhteistä säveltä sen verran hyvin hallussa, että Alexin vakuuttelujen jälkeen – ja seurattuani muutaman tunnin livenä – olin uskaltanut luvata Katan käyttöön. Todennäköisesti jos mulla ei olisi tällaista mahdollisuutta, että Kataa voisi käyttää tunneilla, mun olisi pakko löytää tammalle uusi vuokraaja. Miskan jälkeen se ei tulisi olemaan millään tasolla helppo tehtävä ja todennäköisesti jos mä ajautuisin siihen tilanteeseen, Annika olisi ensi...

Viimeiset pari viikkoa olivat olleet omalla tavallaan ihanan seesteisiä. Tammi-helmikuun vaihteessa Kultasaari oli täyttynyt vieraista ratsukoista, kun Donna Tannfield oli saapunut valmentamaan kouluratsukoita. Harriin vieraat ratsukot olivat saaneet pientä lisäeloa, kimon orin luullessa, jotta se olisi pääsemässä taas kilpailemaan. Hopeanhohtoinen Hannover oli omassa elementissään kisapaikoilla, mutta sen jälkeen, kun olimme käyneet Harrin kanssa Yleislaatuarvostelussa sekä kenttähevosten laatuarvostelussa en ollut enää katsellut kisakalenteria niin tarkalla silmällä sen suhteen, jotta olisimme kiertäneet enää mitenkään aktiivisesti kilpailuissa. Tosin talvi oli muutenkin sellaista aikaa, jolloin kenttäpuolella oli hyvin paljon hiljaisempaa kisojen suhteen ainakin suomessa ja jos haluaisi jatkaa kilpailemista talviksi täytyisi aina lähteä sitten johonkin keski-Eurooppaan, mutta mulla ei todellakaan ollut mitään mielenkiintoa siihen. Tokihan jokainen kisakausi oli aina omalla tavallaa...

Kata oli saanut pitää loppuvuoden ja oikeastaan vielä vuodenvaihteenkin yli vapaata. Tosin tamman vapaat pääsivät vähän venähtämään koska jouduin olemaan töissä kiinni suunniteltua enemmän ja muutenkin arki tuntui vain imevän jonkin mustan aukon lailla jokaisen vapaan sekuntin joka päivässäni oli. Oman elämäni ollessa vain hektistä menoa, kaipasin todellakin sitä, että Miska olisi ollut vielä mun apunani. Nuoresta miehestä oli ollut Suuri Apu Katan kanssa ja vaikka ruunikko ei ollutkaan aina se helpoin persoona – pirun punainen sielu ruunikossa ruumiissa – oli Miska pärjännyt tamman kanssa hyvin. Oikeastaan paremminkin kuin hyvin, sillä nuori mies oli jaksanut opetella tamman kaikki temput eikä oikeastaan mikään tuntunut hätkäyttävän toista. Tiesin että olin venyttänyt päätöstä siitä, että alkaisin etsimään Katalle uutta vuokraajaa ihan liian pitkään. Totta puhuen Miska oli ehkä opettanut mut hieman liian hyvälle, joten mä en oikein edelleenkään tiennyt millaiseen tasoon mä olisin valm...

Ensimmäinen kuukausi Altain kanssa oli mennyt vain siihen, että nuori ori oli saanut kotiutua uuteen kotitalliinsa ja -maahansa. Orin ollessa vain puolenvuoden ikäinen mä en halunnut alkaa etenemään sen kanssa ihan liian aikaisin. Tokihan mä tiesin, että ihan liian pitkälle mä en voisi vain hengailla orin kanssa, vaan tietyn pisteen jälkeen mun olisi pakko alkaa työskentelemään Altain kanssa jollain tavalla. Yksi asia, jonka mä olin tehnyt sen eteen, jotta mä pääsisin aloittamaan Altain kanssa treenit, oli ollut valjaiden ostaminen. Toki olin joutunut tehdä jonkin verran taustatyötä sen suhteen, että löysin meille sopivat varusteet ja sellaiset, joiden kanssa me voitaisiin ehkä jollain tavalla pärjätä. Varmasti jossain kohtaa mä tulisin tarvitsemaan jonkun apua, enkä mä tiennyt, että olisiko jollain Kultasaarelaisella kokemusta nuoren hevosen ajo-opettamisesta ratsutusta ajatellen. Aika tuntui jotenkin vain lentävän eteenpäin, joten voisi olla, että jossain kohtaa mä toteaisin, että mä...

Kai sitä järkevä ihminen olisi suunnitellut kalenterinsa siten, että palattuaan parin viikon kisaturneelta ympäri Eurooppaa, olisi viettänyt jonkin viikon kotona. Selkeästi mä en kuitenkaan ollut tällainen ihminen, koska vajaa viikko paluumme jälkeen mä pakkasin taas kisakamat ja tällä kertaa tiemme vei Katan kanssa kahdestaan kohti Vaahterapolkua. Tallin syyskisoissa meille oli tarjolla vain yksi luokka, sillä puomit nousivat 20 cm korotuksilla. Toisaalta pitkän kisarupeaman jälkeen tällainen kevyempi paluu kilpailuihin voisi olla ehkä juuri jotain sellaista mikä voisi olla hyväksi. Vaahterapolun kisoista ei kuitenkaan olisi pitkään, kun lähtisimme taas toiselle puolelle suomea kilpailemaan, kun Yorca Warmbloods järjesti Häjy Showjumpingin. Vaahterapolun kisat olivat muutenkin vain yksipäiväiset, joten ne olivat siinäkin mielessä kevyt paluu takaisin kisaamiseen, vaikka matkaa kisapaikalle tulikin ihan reilusti. Ratsastuskoululla järjestettäväksi kilpailuksi 120cm luokassa oli ihan ki...

Altain muutosta ja melkein heti sen perään tulleesta Rautakruunun reissusta stressaaminen aiheutti juuri sen mitä pelkäsinkin ja lokakuun loppupuolen vietinkin sängyssä kuumeen vankina. Välillä musta tuntui, että loukkaantuminen oli tehnyt oman osansa sen suhteen, että vastustuskykyni oli normaalia heikompi ja sen puolesta sairastuin välillä paljon helpommin. Feetusta oli ollut suuri apu orien kanssa, vaikka sairastumiseni tarkoitti myös sitä, että Altain kouluttaminen ei etenisi suuntaan tai toiseen. Mä olin kiitollinen siitä, että vaikka Feetu ei ollutkaan hevosihmisiä, oli rakas aviomieheni silti uskaltanut käsitellä Altaita edes hieman, jotta nuori ori ei päässyt ihan täysin villiintymään, sillä välillä kun itse makasin kotona sairaana. Toisaalta tässä kohtaa sairastamisessa oli myös se hyvä puoli, jotta Altain ollessa vielä kotiutumassakin Suomeen ja Kultasaareen ei mustan orin kanssa toimimisessa ollut siinä mielessä kiire. Ehkä oman mentaalisen kiireensä loi Altain ikä, vaikka t...

Harmony Championsin jälkeen me otettiin muutama välipäivä, myös sen vuoksi jotta seuraavat kisat alkoivat vasta perjantaina. Keskiviikkona matka jatkui kohti Travemundea josta matka jatkuisi Ruotsiin ja Solgårdens Slottiin. Tämä olisi kolmesta kisastopista viimeinen ja samalla toinen niistä kahdesta kilpailusta, joihin mä olin tällä reissulla Katan ilmoittanut. Solgårdensin kisat olivat kolmipäiväiset ja meidän starttimme olisi vasta viimeisenä päivänä, sillä perjantaina aloitettiin kenttäluokkien kilpailu ja lauantaina sitten kilpailtaisiin koululuokkia. Meidän kisaporukastamme Sofia, Anitta, Rosabella, Lennart ja Jumi aloittivat kilpailu-urakkansa jo perjantantaina, sillä kaikki kilpailivat kenttäluokissa. Lauantaina sitten Nita aloitti oman kisaamisensa ja enää olikin edessä vain mun kisaamisen aloittaminen. Perjantai ja lauantai menivät osin muita auttaessa ja samalla pitäessä Kataa pienesti liikkeellä jotta tamma olisi sunnuntaina mahdollisimman vetreä, mutta kuluttamatta sen pauk...