Siirry pääsisältöön

19. Things are getting real

Altain muutosta ja melkein heti sen perään tulleesta Rautakruunun reissusta stressaaminen aiheutti juuri sen mitä pelkäsinkin ja lokakuun loppupuolen vietinkin sängyssä kuumeen vankina. Välillä musta tuntui, että loukkaantuminen oli tehnyt oman osansa sen suhteen, että vastustuskykyni oli normaalia heikompi ja sen puolesta sairastuin välillä paljon helpommin.

Feetusta oli ollut suuri apu orien kanssa, vaikka sairastumiseni tarkoitti myös sitä, että Altain kouluttaminen ei etenisi suuntaan tai toiseen. Mä olin kiitollinen siitä, että vaikka Feetu ei ollutkaan hevosihmisiä, oli rakas aviomieheni silti uskaltanut käsitellä Altaita edes hieman, jotta nuori ori ei päässyt ihan täysin villiintymään, sillä välillä kun itse makasin kotona sairaana.

Toisaalta tässä kohtaa sairastamisessa oli myös se hyvä puoli, jotta Altain ollessa vielä kotiutumassakin Suomeen ja Kultasaareen ei mustan orin kanssa toimimisessa ollut siinä mielessä kiire. Ehkä oman mentaalisen kiireensä loi Altain ikä, vaikka tiesinkin että meillä olisi nuoren orin kanssa silti hyvin aikaa.

Varsa oli kuitenkin vasta vajaa vuotias, vaikka tokihan Altain kanssa pystyi alkamaan työskentelemään jo hieman siihen suuntaan, jotta nuoren orin ratsukoulutusta tulisi olemaan mahdollista aloittaa muutaman vuoden päästä. Totta puhuen mä olin onnellinen siitä, jotta mulla oli aikaa ennen Altain ratsuttamista, sillä mä joutuisin tehdä taustatyötä kaikesta siitä mitä nuoren hevosen ratsuttamiseen kuuluisi. Jos asiat olisivat menneet ihan erilaisella tavalla kuin mitä ne olivat menneet, mulla olisi ollut tässä kohtaa jo kokemusta nuoren hevosen ratsuttamisesta Harrin osalta.

Kuitenkin aika oli mennyt ihan erilaisella tavalla, joten vasta nyt reilu vuosikymmen myöhemmin mä olin siinä tilanteessa, jossa mulla oli mahdollista ratsuttaa oma hevoseni. Vaikka mulla olikin ollut aikaa tehdä ajatustyötä tätä hetkeä varten, jotenkin varsan saapuminen suomeen oli saanut mut todellakin tajuamaan sen, että tuo hetki lähenisi päivä päivältä.

Kuitenkin oman sairasteluni takia lokakuu meni molempien orien kanssa enemmän tai vähemmän puihin. Enää mä saatoinkin toivoa, jotta marraskuusta olisi tulossa paljon parempi ja että mä pääsisin aloittamaan nuorenkin orin koulutuksen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

34. Tason nostoa?

Nähdessäni Komia Dressagen kisakutsun olin miettinyt pitkään mihin luokkiin Leon ilmoittaisin. Se, että luokat olivat vähän hankalassa järjestyksessä, ei helpottanut mietintääni. Varsinkin kun kisat olisivat useamman sadan kilometrin päässä, olisi ehkä liian riski lähteä kokeilemaan vain uutta luokkaa. Kuitenkin me oli treenattu Leon kanssa myös Helpon A:n asioita ja vaikka ne sujuivatkin kotona, saisi kisoista silti erilaista palautetta kuin mitä kotona ja treeneissä saisi. Toisaalta meidän tulostasomme oli ollut Leon kanssa aika vaihtelevaa matalammissa luokissa, joten en tiennyt, että olisiko sen puolesta liian aikaista nostaa tasoa. Tokihan sitä aina voisi käydä kilpailemassa yhden luokan vain hakeakseen treenilistaa, vaikka tasoa ei alkaisikaan vakiinnuttamaan korkeampaan luokkaan. Tokihan meillä olisi vielä kuukausi aikaa treenata kohti Komia Dressagea joten ehkä me lähdettäisiin lauantaina kokeilemaan miten meidän kävisi ensimmäisessä HeA startissa. Sunnuntaina sitten olisikin...

35. Uusia haasteita

Ehkä mä olin kasvattanut Leoa omalla tavallaan pumpulissa, kun en ollut nostanut rautiaan orin tasoja hurjalla vauhdilla. Tokihan monet Leon ikäluokkaa olevat ratsut kilpailivat jo paljon korkeammilla tasoilla, mutta mä halusin nauttia matkasta orin kanssa. Kotimaassani olin saanut kokea enemmän kuin tarpeeksi kiirettä hevosten kanssa, myös niissäkin tilanteissa, kun omasta mielestäni hevonen ei ollut valmis nostamaa tasoaan. Leon kanssa me oli kisattu pääasiassa 80cm tasolla, mutta kotitreeneissä olin alkanut hiljalleen nostamaan puomeja kohti metriä. Parinkymmenen sentin ero esteissä tuntui vain sytyttävän Leoa entistä paremmin ja vaikka rautias olikin hyvin pitkälaukkainen ja aktiivinen etenijä, jollain tasolla sitä tuntui olevan jopa helpompi ratsastaa isoilla esteillä. Pohdittuani Leon uran kehitystä, olin päättänyt ilmoittaa rautiaan Solgårdens slottiin metrin luokkaan. Ehkä olisin kaivannut pohjalle 90cm luokan verryttelyksi, mutta metri oli pienin mitä oli tarjolla, joten sillä...

32. Tapaamisia

Jos mä olin jostain onnellinen, niin siitä että olin päässyt muuttamaan omilleni ja mun ei tarvinnut perustella menojani äidille ja isälle. Tokihan me oltiin todella paljon yhteyksissä vanhempieni kanssa, joten jossain kohtaa mun olisi pakko sanoa jotain, enkä mä todellakaan tiennyt, että kuinka olisin voinut tuoda asian esiin ilman että siitä aiheutuisi mitään sen suurempaa ongelmaa. Totta puhuen Agnes oli joutunut ylipuhumaan muakin pitkän aikaa, jotta olin lopulta edes suostunut antamaan toiselle luvan soittaa tälle Carlille ja sopia tapaamisen. ” Du har inget att stressa över. Carl är en trevlig kille och har fötterna på jorden när det gäller hästar.” “Även om han kan verka sträng förväntar han sig inget omöjligt, bara att han är villig att försöka” Agnes kertoi ajaessamme kohti tallia, jossa puoliverinen majoittui. Vaikka ajatus siitä, että mä saisin jokin tällaisella diilillä olevan hevosen käyttööni olikin alkanut kuulostamaan houkuttelevalta, en mä ollut täysin varma siitä, ett...