Ensimmäinen kuukausi Altain kanssa oli mennyt vain siihen, että nuori ori oli saanut kotiutua uuteen kotitalliinsa ja -maahansa. Orin ollessa vain puolenvuoden ikäinen mä en halunnut alkaa etenemään sen kanssa ihan liian aikaisin. Tokihan mä tiesin, että ihan liian pitkälle mä en voisi vain hengailla orin kanssa, vaan tietyn pisteen jälkeen mun olisi pakko alkaa työskentelemään Altain kanssa jollain tavalla.
Yksi asia, jonka mä olin tehnyt sen eteen, jotta mä pääsisin aloittamaan Altain kanssa treenit, oli ollut valjaiden ostaminen. Toki olin joutunut tehdä jonkin verran taustatyötä sen suhteen, että löysin meille sopivat varusteet ja sellaiset, joiden kanssa me voitaisiin ehkä jollain tavalla pärjätä. Varmasti jossain kohtaa mä tulisin tarvitsemaan jonkun apua, enkä mä tiennyt, että olisiko jollain Kultasaarelaisella kokemusta nuoren hevosen ajo-opettamisesta ratsutusta ajatellen.
Aika tuntui jotenkin vain lentävän eteenpäin, joten voisi olla, että jossain kohtaa mä toteaisin, että mä olin jäljessä Altain kanssa. Toisaalta isommassa kuvassa mulla ei ollut oikeasti mitään kiirettä nuoren orin kanssa. Altai tulisi olemaan täysi projekti minulle ja totta puhuen mä haluaisin rakentaa orin parhaalla mahdollisella tavalla, jotta Noah ja muut Nordwindiläiset eivät ajatelleet tehneensä täyttä virhettä siinä kohtaa, kun he olivat päättäneet myydä nuoren orin tällaiselle rammalle.
Mustan orin ollessa kahdeksan kuukauden ikäinen, me oltiin siinä pisteessä, jossa me päästiin aloittamaan oikeasti Altain matka ratsuhevoseksi. Loppupeleissä mä olin päätynyt palkkaamaan ulkopuolista apua ohjasajo opetuksen kanssa. Tokihan edeltävän kuukauden me oli päästy – tai ehkä enemmänkin jouduttu – tekemään töitä kahdestaan. Onneksi tehtävä ei vaikuttanut mitenkään hankalalta ja meidän pääasiallinen tavoitteemme olikin vain siinä, että Altai sietäisi valjaat selässään ja nuori ori kävelisi eteenpäin. Toki olimme opetelleet myös kuolainten pitoa suussa, kuin myös suitsimisen.
Ehkä kaiken epäonnen keskellä oli onni, että juuri Altai oli se varsa, jonka mä pääsin kouluttamaan alusta asti. Musta ori tuntui suhtautuvan jokaiseen sen eteen tulevaan asiaan innolla ja pienet mustat korvat tuntuivat olevan höröllä, tapahtuipa sitten mitä tahansa sen ympärillä. Yrittihän ori – kai omasta mielestään – välillä olla myös apuna asioissa, vaikka aina pienestä mustasta turvasta ei välttämättä apua ollutkaan.
Kaikesta huolimatta me oli saatu pakka edes jotenkin sellaiselle mallille, että kun tuli aika ensimmäiselle ohjasajo tunnille, asiassa päästiin oikeasti alkuun eikä meidän tarvinnut keskittyä varustuspuoleen.
En mä tiennyt millainen matka mulla ja Altailla olisi edessä, ennen kuin mustaa oria päästäisiin edes ratsuttamaan, mutta ensimmäiset askeleet olisivat nyt otettu ja vain aika enää näyttäisi millaisissa ojissa ja allikoissa me mustan pikkuhevosen kanssa olisimmekaan.
Yksi asia, jonka mä olin tehnyt sen eteen, jotta mä pääsisin aloittamaan Altain kanssa treenit, oli ollut valjaiden ostaminen. Toki olin joutunut tehdä jonkin verran taustatyötä sen suhteen, että löysin meille sopivat varusteet ja sellaiset, joiden kanssa me voitaisiin ehkä jollain tavalla pärjätä. Varmasti jossain kohtaa mä tulisin tarvitsemaan jonkun apua, enkä mä tiennyt, että olisiko jollain Kultasaarelaisella kokemusta nuoren hevosen ajo-opettamisesta ratsutusta ajatellen.
Aika tuntui jotenkin vain lentävän eteenpäin, joten voisi olla, että jossain kohtaa mä toteaisin, että mä olin jäljessä Altain kanssa. Toisaalta isommassa kuvassa mulla ei ollut oikeasti mitään kiirettä nuoren orin kanssa. Altai tulisi olemaan täysi projekti minulle ja totta puhuen mä haluaisin rakentaa orin parhaalla mahdollisella tavalla, jotta Noah ja muut Nordwindiläiset eivät ajatelleet tehneensä täyttä virhettä siinä kohtaa, kun he olivat päättäneet myydä nuoren orin tällaiselle rammalle.
Mustan orin ollessa kahdeksan kuukauden ikäinen, me oltiin siinä pisteessä, jossa me päästiin aloittamaan oikeasti Altain matka ratsuhevoseksi. Loppupeleissä mä olin päätynyt palkkaamaan ulkopuolista apua ohjasajo opetuksen kanssa. Tokihan edeltävän kuukauden me oli päästy – tai ehkä enemmänkin jouduttu – tekemään töitä kahdestaan. Onneksi tehtävä ei vaikuttanut mitenkään hankalalta ja meidän pääasiallinen tavoitteemme olikin vain siinä, että Altai sietäisi valjaat selässään ja nuori ori kävelisi eteenpäin. Toki olimme opetelleet myös kuolainten pitoa suussa, kuin myös suitsimisen.
Ehkä kaiken epäonnen keskellä oli onni, että juuri Altai oli se varsa, jonka mä pääsin kouluttamaan alusta asti. Musta ori tuntui suhtautuvan jokaiseen sen eteen tulevaan asiaan innolla ja pienet mustat korvat tuntuivat olevan höröllä, tapahtuipa sitten mitä tahansa sen ympärillä. Yrittihän ori – kai omasta mielestään – välillä olla myös apuna asioissa, vaikka aina pienestä mustasta turvasta ei välttämättä apua ollutkaan.
Kaikesta huolimatta me oli saatu pakka edes jotenkin sellaiselle mallille, että kun tuli aika ensimmäiselle ohjasajo tunnille, asiassa päästiin oikeasti alkuun eikä meidän tarvinnut keskittyä varustuspuoleen.
En mä tiennyt millainen matka mulla ja Altailla olisi edessä, ennen kuin mustaa oria päästäisiin edes ratsuttamaan, mutta ensimmäiset askeleet olisivat nyt otettu ja vain aika enää näyttäisi millaisissa ojissa ja allikoissa me mustan pikkuhevosen kanssa olisimmekaan.
Kommentit
Lähetä kommentti