Harmony Championsin jälkeen me otettiin muutama välipäivä, myös sen vuoksi jotta seuraavat kisat alkoivat vasta perjantaina. Keskiviikkona matka jatkui kohti Travemundea josta matka jatkuisi Ruotsiin ja Solgårdens Slottiin. Tämä olisi kolmesta kisastopista viimeinen ja samalla toinen niistä kahdesta kilpailusta, joihin mä olin tällä reissulla Katan ilmoittanut.
Solgårdensin kisat olivat kolmipäiväiset ja meidän starttimme olisi vasta viimeisenä päivänä, sillä perjantaina aloitettiin kenttäluokkien kilpailu ja lauantaina sitten kilpailtaisiin koululuokkia.
Meidän kisaporukastamme Sofia, Anitta, Rosabella, Lennart ja Jumi aloittivat kilpailu-urakkansa jo perjantantaina, sillä kaikki kilpailivat kenttäluokissa. Lauantaina sitten Nita aloitti oman kisaamisensa ja enää olikin edessä vain mun kisaamisen aloittaminen.
Perjantai ja lauantai menivät osin muita auttaessa ja samalla pitäessä Kataa pienesti liikkeellä jotta tamma olisi sunnuntaina mahdollisimman vetreä, mutta kuluttamatta sen paukkuja ihan täysin. Tokihan ruunikko oli juuri sen verran tulinen tapaus että voisi hyvinkin olla että Kata silti kuluttaisi paukkunsa ja meidän kisat menisivät ihan päin helvettiä.
Oma onnensa oli se, jotta me päästäisiin hyppäämään 110cm sentin luokka alle jotta tamma pääsisi toivottavasti käyttämään suurimman osan pöllöenergiastaan siten, että ruunikko voisi keskittyä meidän pääluokassa joka olisi kymmenen senttiä korkeampi.
110cm luokassa oli 27 muutakin lähtijää meidän lisäksemme ja suurin osa nimistä oli minulle ihan tuntemattomia. Ehkä eniten kelloja soitti Eira Helmipuro, jonka tiesin kilpailevan suomenhevosella. He olivat tehneet kisa toisensa jälkeen hyvää tulosta joten tiesin että jos heillä olisi vain millään tavalla hyvä päivä niin tästä ratsukosta voisi olla meille haastetta. Oikeastaan meidän metrikymppi oli enemmänkin tasaista suorittamista, sillä meidän lopullinen sijoituksemme oli 15/28 mutta puhtaasta radasta saatiinkin sitten haaveilla.
120cm luokassa sitten panokset kasvoivatkin kunnolla, kun tämän luokan starttiviivalta löytyi mm. ripakopallinen Kozloveita joiden tiesin olevan kovakin vastus. Toki tästä luokasta löytyi myös Oskari Käkiharju, jolla tiesin olevan hyviä hevosia. Tämä luokka oli myös houkutellut suuremman lähtijämäärän ja meidän lisäksemme starttilistalla oli 36 muutakin ratsukkoa joten nyt todellakin jokainen reitti ja laukka-askel merkitsisi. Ei sillä että me millään tasolla edes oltaisiin onnistuttu. Kata keilasi puomeja ihan urakalla ja näin ollen meidän nimeä saikin etsiä tuloslistan loppupäästä.
Ei todellakaan se lopetus kisaturneelle mitä mä halusin, mutta tällä mentiin ja onneksi enää edessä oli matka takaisin Suomeen. Hankoon palatessamme jäisimme Katan kanssa vielä tiistai-keskiviikko yöksi Kultasaaren kartanolle, ennen kuin ajaisimme keskiviikkona kotimaan lävitse ja takaisin Hallavaan.
Tämä oli pisin aika, jonka olin ollut erossa perheestäni joten olisi todellakin ihana nähdä heidät pitkästä aikaa ja toisaalta päästä taas palautumaan ihan siihen tavalliseen arkirutiiniin.
Solgårdensin kisat olivat kolmipäiväiset ja meidän starttimme olisi vasta viimeisenä päivänä, sillä perjantaina aloitettiin kenttäluokkien kilpailu ja lauantaina sitten kilpailtaisiin koululuokkia.
Meidän kisaporukastamme Sofia, Anitta, Rosabella, Lennart ja Jumi aloittivat kilpailu-urakkansa jo perjantantaina, sillä kaikki kilpailivat kenttäluokissa. Lauantaina sitten Nita aloitti oman kisaamisensa ja enää olikin edessä vain mun kisaamisen aloittaminen.
Perjantai ja lauantai menivät osin muita auttaessa ja samalla pitäessä Kataa pienesti liikkeellä jotta tamma olisi sunnuntaina mahdollisimman vetreä, mutta kuluttamatta sen paukkuja ihan täysin. Tokihan ruunikko oli juuri sen verran tulinen tapaus että voisi hyvinkin olla että Kata silti kuluttaisi paukkunsa ja meidän kisat menisivät ihan päin helvettiä.
Oma onnensa oli se, jotta me päästäisiin hyppäämään 110cm sentin luokka alle jotta tamma pääsisi toivottavasti käyttämään suurimman osan pöllöenergiastaan siten, että ruunikko voisi keskittyä meidän pääluokassa joka olisi kymmenen senttiä korkeampi.
110cm luokassa oli 27 muutakin lähtijää meidän lisäksemme ja suurin osa nimistä oli minulle ihan tuntemattomia. Ehkä eniten kelloja soitti Eira Helmipuro, jonka tiesin kilpailevan suomenhevosella. He olivat tehneet kisa toisensa jälkeen hyvää tulosta joten tiesin että jos heillä olisi vain millään tavalla hyvä päivä niin tästä ratsukosta voisi olla meille haastetta. Oikeastaan meidän metrikymppi oli enemmänkin tasaista suorittamista, sillä meidän lopullinen sijoituksemme oli 15/28 mutta puhtaasta radasta saatiinkin sitten haaveilla.
120cm luokassa sitten panokset kasvoivatkin kunnolla, kun tämän luokan starttiviivalta löytyi mm. ripakopallinen Kozloveita joiden tiesin olevan kovakin vastus. Toki tästä luokasta löytyi myös Oskari Käkiharju, jolla tiesin olevan hyviä hevosia. Tämä luokka oli myös houkutellut suuremman lähtijämäärän ja meidän lisäksemme starttilistalla oli 36 muutakin ratsukkoa joten nyt todellakin jokainen reitti ja laukka-askel merkitsisi. Ei sillä että me millään tasolla edes oltaisiin onnistuttu. Kata keilasi puomeja ihan urakalla ja näin ollen meidän nimeä saikin etsiä tuloslistan loppupäästä.
Ei todellakaan se lopetus kisaturneelle mitä mä halusin, mutta tällä mentiin ja onneksi enää edessä oli matka takaisin Suomeen. Hankoon palatessamme jäisimme Katan kanssa vielä tiistai-keskiviikko yöksi Kultasaaren kartanolle, ennen kuin ajaisimme keskiviikkona kotimaan lävitse ja takaisin Hallavaan.
Tämä oli pisin aika, jonka olin ollut erossa perheestäni joten olisi todellakin ihana nähdä heidät pitkästä aikaa ja toisaalta päästä taas palautumaan ihan siihen tavalliseen arkirutiiniin.
Kommentit
Lähetä kommentti