Tarinanurkka

Harmony Championsin jälkeen me otettiin muutama välipäivä, myös sen vuoksi jotta seuraavat kisat alkoivat vasta perjantaina. Keskiviikkona matka jatkui kohti Travemundea josta matka jatkuisi Ruotsiin ja Solgårdens Slottiin. Tämä olisi kolmesta kisastopista viimeinen ja samalla toinen niistä kahdesta kilpailusta, joihin mä olin tällä reissulla Katan ilmoittanut. Solgårdensin kisat olivat kolmipäiväiset ja meidän starttimme olisi vasta viimeisenä päivänä, sillä perjantaina aloitettiin kenttäluokkien kilpailu ja lauantaina sitten kilpailtaisiin koululuokkia. Meidän kisaporukastamme Sofia, Anitta, Rosabella, Lennart ja Jumi aloittivat kilpailu-urakkansa jo perjantantaina, sillä kaikki kilpailivat kenttäluokissa. Lauantaina sitten Nita aloitti oman kisaamisensa ja enää olikin edessä vain mun kisaamisen aloittaminen. Perjantai ja lauantai menivät osin muita auttaessa ja samalla pitäessä Kataa pienesti liikkeellä jotta tamma olisi sunnuntaina mahdollisimman vetreä, mutta kuluttamatta sen pauk...

Teksti sijoittuu aikavälille syyskuu-lokakuun alku 2024 Palattuani takaisin suomeen briteistä mulla oli ehkä hieman parempi fiilis sen suhteen jotta en ollutkaan tehnyt täysin väärää valintaa ostaessani Altain. Kuitenkaan mä en kerennyt pohtimaan tuota asiaa ihan liian pitkään, sillä meillä oli Harrin kanssa kahdetkin kisat tiedossa. Ensimmäisenä me lähdettäisiin kohti Etelä-Pohjanmaata ja Storywoods Dressage Centeriä. Talli oli järjestänyt koko viikon mittaiset kenttäkilpailut ja torstaina olisi edessä CIC2-4 tasojen koulukokeet. Vaikka Harrissa ehkä olisikin ollut potentiaalia suuremmalle tasolle, mä olin tyytyväinen siihen jotta me oltiin päästy edes CIC2 tasolle. Torstaina ollut koulukoe ei tarjonnut meille mitään hienoa starttia koko kilpailulle, sillä prosenteilla ei todellakaan juhlittu ja 67.6 virhepistettä ei tuonut kovinkaan positiivisia odotuksia tuleville päiville. Perjantain maastoestekoe toi lisää virhepisteitä meidän pottiin ja 90.5 virhepisteen potilla me jäätiin välitu...

Keskiviikkona ilmassa oli kunnon lähtötunnelmaa kun Kultasaaren molemmat rekat olivat ajettu tallin pihamaalle ja ikeasäkkiä toisensa jälkeen kannettiin autoihin, kuin myös kisakaappeja. Katan tavaroiden ollessa autossa autoin myös tallin omien tavaroiden kanssa, sillä en todellakaan halunnut vaikuttaa ylimieliseltä idiootilta ja toisaalta uskalsin epäillä jotta apu varmasti kelpaisi. Kaikkien ollessa valmiina enää edessä oli hevosten lastaaminen rekkoihin. Lastatessani omaa ruunikkoani tammoille varattuun rekkaan vannotin Kataa käyttäytymään. Hevoset tulisivat kuitenkin viettämään useamman tunnin rekassa, ja matkalta mukaan tulisi vielä pari ratsukkoa lisää. Yhteensä matkassa olisi yhdeksän henkilöä joten olisi mielenkiintoista nähdä miten henkilökemiat kohtaisivat matkalla. Matkassa oltaisiin kuitenkin pari viikkoa joten totta puhuen mä toivoin että me tultaisiin toimeen koska muuten tulevista parista viikosta voisi tulla Aika Mielenkiintoiset. Mångata Gård ei kuulunut meidän kisakal...

Keltainen ruusuke Katan suitsissa sekä 200 v€ meidän tulevassa matkakassassamme tuntui tässä hetkessä omanlaiselta erävoitolta. Ilman yhtä puomia meidän aika olisi riittänyt toiselle sijalle viidennen sijaan. Varmaan jos mä olisin vain uskaltanut puskea tammaa laukkaamaan hieman reippaammin me oltaisiin voitu jopa kuroa kiinni ne 0,014 sekuntia, jotka erottivat meidät ja voittajan. Se, että me alettiin vihdoin ja viimein saamaan kiinni tuloksista oli ihan positiivista, vaikkakin meidän tulokset alkoivat olemaan kohdillaan vasta alemmalla tasolla kuin mitä tamman koulutustaso olikaan. Totta puhuen ehkä meidän onnistuminen pitkästä aikaa sai mut hieman liiankin varmaksi 120 cm luokkaa ajatellen. Olisihan mun pitänyt tietää, jotta tällaisella liiallisella itsevarmuudella astiat todellakin menee vituiksi ja jos niitä ei muulla tavalla vituilleen saa, niin kolme puomia on ihan hyvä keino. Mä en tajunnut miksi meillä ei homma toiminut meidän omalla tasolla, vaikka tasoa alemmilla radoilla ta...

Guldholm Summer Festivalin kutsun ilmestyessä tallin seinälle, mä mietin pitkään lähdettäisiinkö me Harrin kanssa kilpailemaan. Kimo oli saanut viettää enemmän tai vähemmän eläkehevosen elämää jo pitkään, vaikka olinkin yrittänyt pitää Harrin liikkeessä niin oman- kuin orinkin kunnon ylläpitämiseksi. Varmaan suurin ruosteisuus meillä oli tällä hetkellä maastoesteillä. Toisaalta ehkä me kerettäisiin käymään kerran tai kaksi maastoesteillä, joten ehkä me voitaisiin selvitä ehkä jollain tasolla näistä kilpailuista. Millään tulostavoitteella me ei kyllä lähdettäisi startteihin, vaan enemmänkin vain kannatuksen vuoksi. En mä oikeastaan edes tiennyt minkä vuoksi olin ilmoittanut meidät meidän omalle tasolle enkä startannut mitään helpompaa. Toisaalta pitkässä luokassa starttaaminen oli ehkä omalle kropalle hieman kevyempää, tai sitten vain uskottelin siten itselleni ja pitkä kenttäluokka pitkästä aikaa olikin vain täysi virhe. Maanantaina mun oli pakko päästä lievittämään omia kisahermojani ...

Helsinki-Vantaan lentoaseman kuulutukset olivat äänekkäitä ja tiheässä. Istuin portin lähellä ja katselin kiitoradalla kulkevia koneita, ihmisiä ja ajoneuvoja. Olin saapunut lentokentälle ihan liian ajoissa, mutta toisaalta samalla mä halusin aikaa itselleni ja ajattelulle. Totta puhuen olin ehkä omalla tavallaan työntänyt johonkin ajatusteni pimeimpään nurkkaan tiedon siitä jotta Altai olisi pian muuttamassa luokseni. Olin saanut muutaman kerran menneen puolentoista kuukauden aikana kuvia ja päivityksiä siitä kuinka Altailla meni ja millaisia asioita nuori ori oli opetellut kasvattajansa luona. En mä oikeastaan ollut edes osannut odottaa jotta he olisivat tarjonneet minulle mitään päivityksiä Altaista. Tokihan suurin työ orin kanssa olisi tulossa eteen Suomessa, mutta mua helpotti tietää että kahden ja puolen kuukauden päästä kun varsa matkaisi briteistä suomeen olisi sitä käsitelty eikä minulle tulisi mitään täyttä villihevosta. Kaikki tämä olisi oikeastaan uutta Altain kanssa, sillä...

  Elettyäni kaksi viikkoa valheessa, mun oli pakko todeta itselleni että en keksisi mitään keinoa kertoa Feetulle epäsuorasti siitä että olin ostanut uuden hevosen. ”Mun pitää kertoa sulle jotain…” puoliksi mutisin samalla kun kesityin vähän liian intensiivisesti hajottamaan jauhelihaa paistinpannulle. ”Liittyykö se jotenkin sun viimeisimpään hevosostokseen?” Käännyin katsomaan vierelläni seisovaa miestä hämmentyneenä. “Miten… Mistä?” “Rakas, sä taisit unohtaa että oot antanut mulle täyden pääsyn sun pankkitilillesi sen vuoksi jos jotain tapahtuu ja totta puhuen kuus tonnia on sellainen summa jonka puuttumisen huomaa enemmän kuin helposti. “Ai niin…” En todellakaan ollut muistanut sitä faktaa jotta olin antanut naimisiin menomme jälkeen Feetulle täyden käyttöoikeuden pankkitiliini. Miehen mainittua asiasta toki kaikki palasi mieleeni ja muistin syyt miksi olin halunnut tällaisen päätöksen tehdä. Ehkä se ei ollut kaikista klassisin päätös joita avioparit tekivät, mutta omalla tavall...