Keskiviikkona ilmassa oli kunnon lähtötunnelmaa kun Kultasaaren molemmat rekat olivat ajettu tallin pihamaalle ja ikeasäkkiä toisensa jälkeen kannettiin autoihin, kuin myös kisakaappeja. Katan tavaroiden ollessa autossa autoin myös tallin omien tavaroiden kanssa, sillä en todellakaan halunnut vaikuttaa ylimieliseltä idiootilta ja toisaalta uskalsin epäillä jotta apu varmasti kelpaisi.
Kaikkien ollessa valmiina enää edessä oli hevosten lastaaminen rekkoihin. Lastatessani omaa ruunikkoani tammoille varattuun rekkaan vannotin Kataa käyttäytymään. Hevoset tulisivat kuitenkin viettämään useamman tunnin rekassa, ja matkalta mukaan tulisi vielä pari ratsukkoa lisää. Yhteensä matkassa olisi yhdeksän henkilöä joten olisi mielenkiintoista nähdä miten henkilökemiat kohtaisivat matkalla. Matkassa oltaisiin kuitenkin pari viikkoa joten totta puhuen mä toivoin että me tultaisiin toimeen koska muuten tulevista parista viikosta voisi tulla Aika Mielenkiintoiset.
Mångata Gård ei kuulunut meidän kisakalenteriin, sillä en ollut vielä ainakaan innostunut kilpailemaan Katan kanssa koulua. Kuitenkin päädyin Mångata Gårdin pysähdyksellä ratsastamaan Katan pariin kertaan. Pitkän matkustamisen jälkeen tammalle teki hyvää päästä oikomaan jalkojaan ja samalla sain myös mahdollisuuden liikuttaa Katan ilman suurempia paineita siitä jotta meidän täytyisi keretä omaan suoritukseemme. Tai siitä että miten paljon uskaltaisin tammaa ratsastaa jotta se ei kuluttaisi kaikkia paukkujaan heti verryttelyssä.
Ensimmäinen kisastoppi meni kyllä onneksi hyvin, sillä ensimmäisestä ruotsin stopista mukaan lähti jo pari ruusuketta. Kunhan kaikki olivat saaneet ratsunsa hoidettua ja viimeisetkin tavarat ja ihmiset olivat rekoissa, oli aika lähteä ajamaan kohti Helsinborgia. Sieltä matkamme jatkuikin kohti kisaturneemme toista maata, kun suuntasimme manner-Euroopan puolelle Tanskaan.
Tanskan puolella kerkesimme ajaa vielä parisen tuntia, ennen kuin olimme perillä meille tälle yölle varatussa majapaikassa. Vaikka väsymys painoikin varmasti kaikkien jäsenissä, oli hevoset hoidettu yllättävänkin reippaasti yöpuulle ja sen jälkeen ihmisetkin pääsivät unille. Joitain tunteja myöhemmin kellot soivat herättäen porukan aamupalalle sekä tietenkin lastaamaan hevoset uudelleen rekkoihin jotta matka pääsi jatkumaan kohti Saksaa ja Bremeniä.
Saksan puolella me otettiin meidän toinen pidempi tauko kun tiistai pidettiin ajovapaana päivänä. Totta puhuen taukopäivä ajamisesta ei ollut ollenkaan sen huonompi idea. Vaikka ajomatkoillakin pidettiin toki taukoja ja paikan ollessa sopiva hevoset pääsivät pois rekoista, kävi matkustaminen kuitenkin omalla tavallaan kunnon (ja välillä ehkä vähän myös motivaaionkin päälle). Keskiviikkona matka kuitenkin jatkui kohti Alankomaita ja Harmony Championsia.
Tämä kisastoppi oli myös koko reissumme pisin, sillä kilpailut kestivät neljä päivää. Torstaina, mikä oli tämän kisastopin ensimmäinen päivä mun lisäkseni myös Jumi oli starttiviivalla. Me molemmat hypättiin nuorille hevosille suunnatussa 120 cm luokassa ja oikeastaan oli ihan mukava laittaa yhtä aikaa ratsuja valmiiksi sekä valmistautua tulevaan. Blondin kirjava ratsu kuulosti omalla tavallaan hyvin samantyyliseltä ratsastaa kuin mitä oma tammani oli joten me hyödynnettiin tämä tilaisuus ja käytiin yhdessä tulevaa rataa lävitse. Tokihan molemmat silti katsoivat parhaat ratkaisut omalle ratsulleen koska meistä kumpikaan ei tuntenut toisensa ratsua läpikotaisin, vaikka joitain isoja linjoja saatettiinkin silti miettiä yhdessä.
Koska luokka oli suunnattu nuorille hevosille se ei ollut ihan niin tekninen kuin mitä tavan 120 luokista löytyi, mutta siltikään tätä rataa ei voisi vain lasketella lävitse kaasupohjassa. Totta puhuen pari paikkaa voisivat tuottaa Katan kanssa hienoisesti mielenkiintoisia hetkiä jos kävisi niin että en saisi tammaa täydellisesti avuilleni.
Pitäen nämä kohdat mielessäni palasin takaisin ruunikon luokse ja suuntasimme verryttelyyn. Nuoria hevosia ei ollut mukana mitenkään älyttömästi, vain 16 muuta ratsukkoa meidän lisäksemme. Tokihan ratsastajien puolella oli kovia nimiä Rosengårdin sisarusten sekä Joachim Altmannin, Merikannon ja Antoninin kautta. Totta puhuen kaiken mennessä nappiin, oikeastaan kuka tahansa tässä luokassa voisi olla kova vastus joten oikeastaan mistään ei voinut olla täysin varma, ennen kuin radat olisivat ratsastettu ja todelliset tulokset olisivat valmiina.
Meitä ratsukkoa aiemmin startannut Jansen oli kuulunut tekevän nopean nollan joten sain ainakin jonkinlaisen ajatuksen siitä, millaisella tuloksella sitä voisi olla kärkikahinoissa. Totta puhuen en ollut yhtään ihmeissäni siitä jotta luokassa ensimmäisenä startannut Alexander Rosengård oli ottanut kärkipaikan, sillä mies todellakin tiesi mitä teki. Totta puhuen kaikki olivat kyllä ratsastaneet tässä luokassa taidokkaasti, sillä tähän mennessä suurin virhepistemäärä taisi olla kahdeksan virhepisteen arvoinen.
Edellämme startannut Merikanto otti upeanvärisellä ratsullaan yhden puomin mukaansa joten tiesin että nollalla pääsisi todennäköisesti taistelemaan sijoituksista. Tervehdittyäni tuomareita annoin ruunikolleni laukka-avut ja lähdin ratsastamaan tammaani kohti ensimmäistä estettä. Mä en todellakaan aikonut ottaa Katan kanssa sitä riskiä jotta lähtisin ratsastamaan aikaa, vaan enemmänkin meidän tavoitteena oli tänään ratsastaa nolla. Mulle oli ihan se ja sama vaikka se olisi ollut maailman hitain nolla, kunhan se oli nolla.
Tokihan mä tiesin jotta mun ja Katan kohdalla nollan ratsastaminen oli välillä enemmänkin vain hullu haave. Ratsastaessani ruunikkoni ensimmäiselle pystylle, mä tunsin miten hankalalla päällä Kata taas oli. Lähestyminen ensimmäiselle esteelle ei todellakaan ollut millään tasoa nätti, mutta onnekseni tamma päätti hieman ylihypätä jonka puolesta pystyn puomit jäivät paikoilleen. Onneksi muutama ensimmäinen este vei Katasta pahimman terän ja sainkin ruunikon huomattavasti paremmin kuulolle. Tokihan sen perseily oli varmasti vienyt muutaman arvokkaan sekunnin, mutta lopulta radan viimeinenkin este ylittyi ja vilkaistessani tulostaululle oli meidän nimemme perässä nolla.
Päästessämme takaisin karsinoille ja vedettyäni riimun Katan suitsien päälle etsin silmiini tuloslistan, sillä halusin tarkistaa, kannattaisiko minun riisua tammani. Yhdennentoista ratsukon ollessa kentällä meidän nimemme oli luokassa sijalla 3/17. Toki vielä olisi kuusi muutakin ratsukkoa odottamassa omaa suoritustaan joten voisi hyvinkin olla jotta jotkut tulisivat ja tiputtaisivat meidät sijoituksilta.
Lopulta kuitenkin jännittäminen oli ohitse ja palkintojen jakoon kuulutettavien viiden nimen seassa oli myös minun ja Katan nimet. Pysäyttäessäni tamman meille näytetylle paikalle mietin sitä, että miten omalla tavallaan outoa oli istua paikalla, joka merkitsi korkeampaa sijoitusta kuin ammattiratsastajalla. Tokihan kyseessä olivat elävät olennot joten ikinä ei voinut olla ihan täysin varma siitä, mitä päivä oli tuomassa mukanaan, mutta kuitenkin tuntui jotenkin yllättävältä seurata kuinka oman tammani suitsiin, kiinnitettiin punainen ruusuke.
Onnistuminen täälä tarkoitti hieman parempaa fiilistä itselleni ja totta puhuen tässä kohtaa minua myös hieman harmitti etten mennyt ilmoittamaan tammaa myös normaaliin 120cm luokkaan. Tokihan aina olisi ollut mahdollisuus sille jotta ruunikko olisi perseillyt tuon luokan niin hienosti että olisin saanut hävetä silmäni päästä, tai sitten olisi voinut myös olla niin että Kata olisi suorittanut tuonkin luokan todella hienolla menolla.
Niin tai näin, oma osuutemme kisareissun tästä pysähdyksestä oli kuitenkin nyt ohitse ja sen lisäksi että pyrkisin pitämään Katan liikkeessä, pystyisin auttamaan muita omien ratsujensa kanssa loppuviikon.
Kaikkien ollessa valmiina enää edessä oli hevosten lastaaminen rekkoihin. Lastatessani omaa ruunikkoani tammoille varattuun rekkaan vannotin Kataa käyttäytymään. Hevoset tulisivat kuitenkin viettämään useamman tunnin rekassa, ja matkalta mukaan tulisi vielä pari ratsukkoa lisää. Yhteensä matkassa olisi yhdeksän henkilöä joten olisi mielenkiintoista nähdä miten henkilökemiat kohtaisivat matkalla. Matkassa oltaisiin kuitenkin pari viikkoa joten totta puhuen mä toivoin että me tultaisiin toimeen koska muuten tulevista parista viikosta voisi tulla Aika Mielenkiintoiset.
Mångata Gård ei kuulunut meidän kisakalenteriin, sillä en ollut vielä ainakaan innostunut kilpailemaan Katan kanssa koulua. Kuitenkin päädyin Mångata Gårdin pysähdyksellä ratsastamaan Katan pariin kertaan. Pitkän matkustamisen jälkeen tammalle teki hyvää päästä oikomaan jalkojaan ja samalla sain myös mahdollisuuden liikuttaa Katan ilman suurempia paineita siitä jotta meidän täytyisi keretä omaan suoritukseemme. Tai siitä että miten paljon uskaltaisin tammaa ratsastaa jotta se ei kuluttaisi kaikkia paukkujaan heti verryttelyssä.
Ensimmäinen kisastoppi meni kyllä onneksi hyvin, sillä ensimmäisestä ruotsin stopista mukaan lähti jo pari ruusuketta. Kunhan kaikki olivat saaneet ratsunsa hoidettua ja viimeisetkin tavarat ja ihmiset olivat rekoissa, oli aika lähteä ajamaan kohti Helsinborgia. Sieltä matkamme jatkuikin kohti kisaturneemme toista maata, kun suuntasimme manner-Euroopan puolelle Tanskaan.
Tanskan puolella kerkesimme ajaa vielä parisen tuntia, ennen kuin olimme perillä meille tälle yölle varatussa majapaikassa. Vaikka väsymys painoikin varmasti kaikkien jäsenissä, oli hevoset hoidettu yllättävänkin reippaasti yöpuulle ja sen jälkeen ihmisetkin pääsivät unille. Joitain tunteja myöhemmin kellot soivat herättäen porukan aamupalalle sekä tietenkin lastaamaan hevoset uudelleen rekkoihin jotta matka pääsi jatkumaan kohti Saksaa ja Bremeniä.
Saksan puolella me otettiin meidän toinen pidempi tauko kun tiistai pidettiin ajovapaana päivänä. Totta puhuen taukopäivä ajamisesta ei ollut ollenkaan sen huonompi idea. Vaikka ajomatkoillakin pidettiin toki taukoja ja paikan ollessa sopiva hevoset pääsivät pois rekoista, kävi matkustaminen kuitenkin omalla tavallaan kunnon (ja välillä ehkä vähän myös motivaaionkin päälle). Keskiviikkona matka kuitenkin jatkui kohti Alankomaita ja Harmony Championsia.
Tämä kisastoppi oli myös koko reissumme pisin, sillä kilpailut kestivät neljä päivää. Torstaina, mikä oli tämän kisastopin ensimmäinen päivä mun lisäkseni myös Jumi oli starttiviivalla. Me molemmat hypättiin nuorille hevosille suunnatussa 120 cm luokassa ja oikeastaan oli ihan mukava laittaa yhtä aikaa ratsuja valmiiksi sekä valmistautua tulevaan. Blondin kirjava ratsu kuulosti omalla tavallaan hyvin samantyyliseltä ratsastaa kuin mitä oma tammani oli joten me hyödynnettiin tämä tilaisuus ja käytiin yhdessä tulevaa rataa lävitse. Tokihan molemmat silti katsoivat parhaat ratkaisut omalle ratsulleen koska meistä kumpikaan ei tuntenut toisensa ratsua läpikotaisin, vaikka joitain isoja linjoja saatettiinkin silti miettiä yhdessä.
Koska luokka oli suunnattu nuorille hevosille se ei ollut ihan niin tekninen kuin mitä tavan 120 luokista löytyi, mutta siltikään tätä rataa ei voisi vain lasketella lävitse kaasupohjassa. Totta puhuen pari paikkaa voisivat tuottaa Katan kanssa hienoisesti mielenkiintoisia hetkiä jos kävisi niin että en saisi tammaa täydellisesti avuilleni.
Pitäen nämä kohdat mielessäni palasin takaisin ruunikon luokse ja suuntasimme verryttelyyn. Nuoria hevosia ei ollut mukana mitenkään älyttömästi, vain 16 muuta ratsukkoa meidän lisäksemme. Tokihan ratsastajien puolella oli kovia nimiä Rosengårdin sisarusten sekä Joachim Altmannin, Merikannon ja Antoninin kautta. Totta puhuen kaiken mennessä nappiin, oikeastaan kuka tahansa tässä luokassa voisi olla kova vastus joten oikeastaan mistään ei voinut olla täysin varma, ennen kuin radat olisivat ratsastettu ja todelliset tulokset olisivat valmiina.
Meitä ratsukkoa aiemmin startannut Jansen oli kuulunut tekevän nopean nollan joten sain ainakin jonkinlaisen ajatuksen siitä, millaisella tuloksella sitä voisi olla kärkikahinoissa. Totta puhuen en ollut yhtään ihmeissäni siitä jotta luokassa ensimmäisenä startannut Alexander Rosengård oli ottanut kärkipaikan, sillä mies todellakin tiesi mitä teki. Totta puhuen kaikki olivat kyllä ratsastaneet tässä luokassa taidokkaasti, sillä tähän mennessä suurin virhepistemäärä taisi olla kahdeksan virhepisteen arvoinen.
Edellämme startannut Merikanto otti upeanvärisellä ratsullaan yhden puomin mukaansa joten tiesin että nollalla pääsisi todennäköisesti taistelemaan sijoituksista. Tervehdittyäni tuomareita annoin ruunikolleni laukka-avut ja lähdin ratsastamaan tammaani kohti ensimmäistä estettä. Mä en todellakaan aikonut ottaa Katan kanssa sitä riskiä jotta lähtisin ratsastamaan aikaa, vaan enemmänkin meidän tavoitteena oli tänään ratsastaa nolla. Mulle oli ihan se ja sama vaikka se olisi ollut maailman hitain nolla, kunhan se oli nolla.
Tokihan mä tiesin jotta mun ja Katan kohdalla nollan ratsastaminen oli välillä enemmänkin vain hullu haave. Ratsastaessani ruunikkoni ensimmäiselle pystylle, mä tunsin miten hankalalla päällä Kata taas oli. Lähestyminen ensimmäiselle esteelle ei todellakaan ollut millään tasoa nätti, mutta onnekseni tamma päätti hieman ylihypätä jonka puolesta pystyn puomit jäivät paikoilleen. Onneksi muutama ensimmäinen este vei Katasta pahimman terän ja sainkin ruunikon huomattavasti paremmin kuulolle. Tokihan sen perseily oli varmasti vienyt muutaman arvokkaan sekunnin, mutta lopulta radan viimeinenkin este ylittyi ja vilkaistessani tulostaululle oli meidän nimemme perässä nolla.
Päästessämme takaisin karsinoille ja vedettyäni riimun Katan suitsien päälle etsin silmiini tuloslistan, sillä halusin tarkistaa, kannattaisiko minun riisua tammani. Yhdennentoista ratsukon ollessa kentällä meidän nimemme oli luokassa sijalla 3/17. Toki vielä olisi kuusi muutakin ratsukkoa odottamassa omaa suoritustaan joten voisi hyvinkin olla jotta jotkut tulisivat ja tiputtaisivat meidät sijoituksilta.
Lopulta kuitenkin jännittäminen oli ohitse ja palkintojen jakoon kuulutettavien viiden nimen seassa oli myös minun ja Katan nimet. Pysäyttäessäni tamman meille näytetylle paikalle mietin sitä, että miten omalla tavallaan outoa oli istua paikalla, joka merkitsi korkeampaa sijoitusta kuin ammattiratsastajalla. Tokihan kyseessä olivat elävät olennot joten ikinä ei voinut olla ihan täysin varma siitä, mitä päivä oli tuomassa mukanaan, mutta kuitenkin tuntui jotenkin yllättävältä seurata kuinka oman tammani suitsiin, kiinnitettiin punainen ruusuke.
Onnistuminen täälä tarkoitti hieman parempaa fiilistä itselleni ja totta puhuen tässä kohtaa minua myös hieman harmitti etten mennyt ilmoittamaan tammaa myös normaaliin 120cm luokkaan. Tokihan aina olisi ollut mahdollisuus sille jotta ruunikko olisi perseillyt tuon luokan niin hienosti että olisin saanut hävetä silmäni päästä, tai sitten olisi voinut myös olla niin että Kata olisi suorittanut tuonkin luokan todella hienolla menolla.
Niin tai näin, oma osuutemme kisareissun tästä pysähdyksestä oli kuitenkin nyt ohitse ja sen lisäksi että pyrkisin pitämään Katan liikkeessä, pystyisin auttamaan muita omien ratsujensa kanssa loppuviikon.
Kommentit
Lähetä kommentti