Helsinki-Vantaan lentoaseman kuulutukset olivat äänekkäitä ja tiheässä. Istuin portin lähellä ja katselin kiitoradalla kulkevia koneita, ihmisiä ja ajoneuvoja. Olin saapunut lentokentälle ihan liian ajoissa, mutta toisaalta samalla mä halusin aikaa itselleni ja ajattelulle.
Totta puhuen olin ehkä omalla tavallaan työntänyt johonkin ajatusteni pimeimpään nurkkaan tiedon siitä jotta Altai olisi pian muuttamassa luokseni. Olin saanut muutaman kerran menneen puolentoista kuukauden aikana kuvia ja päivityksiä siitä kuinka Altailla meni ja millaisia asioita nuori ori oli opetellut kasvattajansa luona. En mä oikeastaan ollut edes osannut odottaa jotta he olisivat tarjonneet minulle mitään päivityksiä Altaista.
Tokihan suurin työ orin kanssa olisi tulossa eteen Suomessa, mutta mua helpotti tietää että kahden ja puolen kuukauden päästä kun varsa matkaisi briteistä suomeen olisi sitä käsitelty eikä minulle tulisi mitään täyttä villihevosta. Kaikki tämä olisi oikeastaan uutta Altain kanssa, sillä ostaessani Harrin, olin kerennyt tekemään kimon kanssa kaikkia perusasioita, ennen kuin olin joutunut tekemään sen raskaan päätöksen jotta olin antanut ohjat orin koulutukselle ja kilpailutukselle jollekin toiselle.
” Flight YA6672 to London is ready to start boarding…”
Ihmisten liikehdintä kohti porttia sai minutkin palaamaan takaisin tähän hetken ja etsimään tietoa siitä, monennessako ryhmässä olisin pääsemässä koneeseen. Kahden ensimmäisen ryhmän päästessä koneeseen hain oman paikkani hitaasti, mutta varmasti kohti konetta kulkevaa ihmismassaa. Tarkistuspisteeltä päästessä ihmiset pääsivät liikkumaan hetkellisesti hieman vapaammin ennen kuin ihmiset taas tiivistyivät yhteen jonoon jotta saivat asteltua sisään koneeseen. Odottaessani omaa vuoroani tarkistin vielä oman paikkani koneessa. 13D oli varmaan keskeisin paikka koko koneessa, mutta ehkä omalla tavallaan käytäväpaikan onni oli se, jotta siltä paikalta olisi helppo ja nopea päästä liikkeelle ja ulos koneesta. Tokihan koneen etuosa olisi tukossa siinä vaiheessa kun olisi edes jollain tasolla mahdollista päästä ulos.
Vajaata kolmea tuntia myöhemmin lento laskeutui Heathrown lentoasemalle ja ehkä puolta tuntia myöhemmin olin vihdoin ja viimein ulos koneesta. Päästessäni lentokenttärakennukseen ja saapuneiden matkustajien aulaan etsin vuokra-auto firman tiskin ja noutamaan vuokra-autoni. Kaiken ollessa valmiina edessä oli enää seuraava vaihe, joka oli lähteä ajamaan kohti Nordwind Equestriania.
Ajomatkalla mä mietin kuinkahan paljon nuori ori olisi muuttunut sen jälkeen kun olin Altain nähnyt ensimmäistä kertaa. Tokihan nuori ori oli tällä hetkellä huomattavasti vanhempikin kuin siinä hetkessä. Ikääntyminen oli varmasti muuttanut oria myös fyysisestikin joten siinäkin mielessä se olisi muuttunut siitä kun olin nähnyt varsan viimeksi. Kuitenkin kaikesta huolimatta mä odotin orin näkemistä innolla.
Päästessäni perille istuin autossa pari ylimääräistä minuuttia vain kasaten itseäni. Ollessani valmis, kaivoin repustani esiin violetin riimun, jonka olin Altaille ostanut. Noustessani autosta venyttelin nopeasti, sillä ensin istuminen lennolla ja sen jälkeen autossa ei ollut tehnyt lihaksistolleni hyvää. Jos jostain olin tyytyväinen, niin siitä jotta ainakin tällä hetkellä Briteissä oli sen verran hyvä sää jotta haalean harmaa taivas ei luovuttanut vettä. Vaikka onnettomuudesta oli jo vuosikymmen ja olinkin tehnyt paljon töitä sen suhteen että pääsin eroon kaikesta siitä ahdistuksesta ja stressistä, jonka onnettomuus oli aiheuttanut mitä tuli autoiluun vesisateella, ei se siltikään ollut sellainen asia, josta mä nautin.
Ollessani valmis, varmistin vielä jotta olin todellakin lukinnut vuokra-autoni ovet. Kerkesin melkein tallin pihaan asti ennen kuin näin tutun hahmon lähestyvän minua.
” Hi Noah” tervehdin miestä.
” Hi Samuel. Altai is still on the field. Hope that’s ok?”
“Yeah yeah. I mean he’s just a baby so it’s ok that he’ll have the chance to be so. I mean there will be a lot of big changes in his life soon as he moves to Finland.”
“Mhhmm…”
Jatkoimme matkaa rintarinnan laitumelle, jossa kimo tamma laidunsi musta varsa lähellään. Päästessämme laitumelle ja parivaljakon nähdessä meidät varsa lähti suoraan meitä kohden. Nähdessäni mustan pörröharjaisen varsan lähestyvän meitä pienet korvat hörössä mä en voinut mitään hymylle, joka valaisi kasvoni. Vaikka olinkin miettinyt useaan kertaan sitä, teinkö suuren virheen ostaessani varsan, näin iloinen vastaanotto pyyhki kyllä kaikki epäilykset mielestäni.
Altain päästessä sellaiselle etäisyydelle jotta varsa huomasi toisen tulijoista olevan tuttu, varsa käänsi kulkunsa kohti minua. Annoin varsan tulla itse luokseni ja haistella minua hetken, ennen kuin nostin hiljalleen kättäni ja kurottauduin silittämään pientä mustaa kaulaa. Sen sijaan että Altai olisi kavahtanut kauemmaksi, ori tuntui vain tulevan lähemmäksi ja kuin hakevan vain enemmän huomiota. Rapsuttaessani nuorta oria se tutki jokaisen taskuni ja oikein hyvän rapsutuspaikan löytyessä Altai vastasi rapsutukseen.
” Do you wanna take him in?” vierelläni seissyt Noah kysyi lopulta.
” If it’s possible? I mean this is also more than fine” lisäsin kysymykseni perään, sillä en todellakaan halunnut olla vaivaksi toisille.
” It is. If you don’t mind waiting a moment, I’ll go and grab some lead ropes and headcollars.”
“Well, I’ll have one for Altai if it’s cool that I brought one for him? Just wanted to start getting some things for him in preparation for his move.”
“Yeah, yeah that’s totally cool. I’ll just ask someone to put a name for it, so it won’t get mixed with others.”
Noahin lähtiessä hakemaan riimunnaruja sekä riimua Averniyalle jäin kahdestaan nuoren orivarsan sekä emänsä kanssa laitumelle. Nuori varsa oli palannut emänsä maitobaarille ja katselin sitä emänsä rinnalla. Varsa oli selkeästi kasvanut ja muuttunut sen jälkeen kun olin sen viimeksi nähnyt ja se oikeastaan näytti yllättävän hyvältä pieneltä hevoselta. Tiesin kyllä jotta eteen olisi tulossa se hetki, jossa tällä hetkellä vielä pikimusta varsa näyttäisi rumalta ankanpoikaselta, sen mahdollisesti kasvaessa takakorkeaksi ja muutenkin kehityksensä ottaessa edistysaskeleita eteenpäin.
Altain saatua juotua varsa katseli ympärilleen kirkkain silmin, ennen kuin se otti emästään mallia ja yritti näyttää siltä jotta söisi vihreää. Olihan varsa kuitenkin ihan liian pieni vielä pärjäämään, saati oikeasti syömään kiinteää ruokaa mutta yritys, jota Altai teki, oli silti söpöä.
” Sorry it took a bit longer that expected. Had to take care of something” luoksemme palannut Noah totesi samalla kun ojensi minulle riimunnarua ennen kuin setvi käsissään pitelemän riimun ja narun siten että saattoi lähestyä kimoa orlovia. Kävellessäni Altain luokse jostain syystä tunsin kuinka sydämeni hakkasi rinnassani. Tilanteessa ei pitänyt olla mitään kovinkaan erikoista, mutta silti jotenkin se tuntui siltä kuin en olisi tehnyt tätä ikinä, vaikka se ei todellakaan ollut totuus. Olihan edellisestä kerrasta vuosia, mutta siltikään mitään uutta tämä ei ollut.
”No hei ukko” puhelin pehmeästi varsalle kävellessäni mustan orlovin vierelle ja avatessani riimua mahdollisimman avoimeksi jotta se olisi helppo ujuttaa varsan päähän. Kuitenkin suureksi yllätyksekseni Altai painoikin itse päänsä riimuun ja sain vetää niskahihnan ilman mitään ongelmia varsan korvien taakse ja sovitella riimun sopivaksi. Vielä se oli pienimmilläänkin hieman iso, mutta toisaalta se ei haitannut sillä näin riimu menisi nuorella pidempään. Naksautettuani vielä riimunnarun kiinni sille varatulle paikalle annoin Noahille merkin jotta olimme valmiita ja mies lähti taluttamaan kimoa tammaa edellämme.
Niinkin nuoreksi varsaksi kuin mitä Altai oli, se käveli todella hienosti talutettuna ja mä olin enemmän kuin yllättynyt siitä miten paljon sen kanssa oltiin tehty töitä. Tokihan matkaan mahtui muutama sellainen pieni varsoille tyypillinen pössötys, vaikka pääasiassa nuori varsa vaikutti jo nyt olevan todellinen herrasmies.
” I’m sorry, I need to leave you alone, but don’t hesitate to ask if there is something that you would like to know or you need something” Noah pahoitteli saatuamme parivaljakon karsinaan.
Vakuutin jotta pärjäisin varmasti ja kiitin toista vielä avusta.
Jäädessämme kolmistaan hevosten kanssa vietin vain hetken rapsutellen ja ihaillen Altaita, ennen kuin oli aika poimia harjapussista harja ja ruveta hoitamaan pientä mustaa oria ensimmäistä kertaa.
Totta puhuen olin ehkä omalla tavallaan työntänyt johonkin ajatusteni pimeimpään nurkkaan tiedon siitä jotta Altai olisi pian muuttamassa luokseni. Olin saanut muutaman kerran menneen puolentoista kuukauden aikana kuvia ja päivityksiä siitä kuinka Altailla meni ja millaisia asioita nuori ori oli opetellut kasvattajansa luona. En mä oikeastaan ollut edes osannut odottaa jotta he olisivat tarjonneet minulle mitään päivityksiä Altaista.
Tokihan suurin työ orin kanssa olisi tulossa eteen Suomessa, mutta mua helpotti tietää että kahden ja puolen kuukauden päästä kun varsa matkaisi briteistä suomeen olisi sitä käsitelty eikä minulle tulisi mitään täyttä villihevosta. Kaikki tämä olisi oikeastaan uutta Altain kanssa, sillä ostaessani Harrin, olin kerennyt tekemään kimon kanssa kaikkia perusasioita, ennen kuin olin joutunut tekemään sen raskaan päätöksen jotta olin antanut ohjat orin koulutukselle ja kilpailutukselle jollekin toiselle.
” Flight YA6672 to London is ready to start boarding…”
Ihmisten liikehdintä kohti porttia sai minutkin palaamaan takaisin tähän hetken ja etsimään tietoa siitä, monennessako ryhmässä olisin pääsemässä koneeseen. Kahden ensimmäisen ryhmän päästessä koneeseen hain oman paikkani hitaasti, mutta varmasti kohti konetta kulkevaa ihmismassaa. Tarkistuspisteeltä päästessä ihmiset pääsivät liikkumaan hetkellisesti hieman vapaammin ennen kuin ihmiset taas tiivistyivät yhteen jonoon jotta saivat asteltua sisään koneeseen. Odottaessani omaa vuoroani tarkistin vielä oman paikkani koneessa. 13D oli varmaan keskeisin paikka koko koneessa, mutta ehkä omalla tavallaan käytäväpaikan onni oli se, jotta siltä paikalta olisi helppo ja nopea päästä liikkeelle ja ulos koneesta. Tokihan koneen etuosa olisi tukossa siinä vaiheessa kun olisi edes jollain tasolla mahdollista päästä ulos.
Vajaata kolmea tuntia myöhemmin lento laskeutui Heathrown lentoasemalle ja ehkä puolta tuntia myöhemmin olin vihdoin ja viimein ulos koneesta. Päästessäni lentokenttärakennukseen ja saapuneiden matkustajien aulaan etsin vuokra-auto firman tiskin ja noutamaan vuokra-autoni. Kaiken ollessa valmiina edessä oli enää seuraava vaihe, joka oli lähteä ajamaan kohti Nordwind Equestriania.
Ajomatkalla mä mietin kuinkahan paljon nuori ori olisi muuttunut sen jälkeen kun olin Altain nähnyt ensimmäistä kertaa. Tokihan nuori ori oli tällä hetkellä huomattavasti vanhempikin kuin siinä hetkessä. Ikääntyminen oli varmasti muuttanut oria myös fyysisestikin joten siinäkin mielessä se olisi muuttunut siitä kun olin nähnyt varsan viimeksi. Kuitenkin kaikesta huolimatta mä odotin orin näkemistä innolla.
Päästessäni perille istuin autossa pari ylimääräistä minuuttia vain kasaten itseäni. Ollessani valmis, kaivoin repustani esiin violetin riimun, jonka olin Altaille ostanut. Noustessani autosta venyttelin nopeasti, sillä ensin istuminen lennolla ja sen jälkeen autossa ei ollut tehnyt lihaksistolleni hyvää. Jos jostain olin tyytyväinen, niin siitä jotta ainakin tällä hetkellä Briteissä oli sen verran hyvä sää jotta haalean harmaa taivas ei luovuttanut vettä. Vaikka onnettomuudesta oli jo vuosikymmen ja olinkin tehnyt paljon töitä sen suhteen että pääsin eroon kaikesta siitä ahdistuksesta ja stressistä, jonka onnettomuus oli aiheuttanut mitä tuli autoiluun vesisateella, ei se siltikään ollut sellainen asia, josta mä nautin.
Ollessani valmis, varmistin vielä jotta olin todellakin lukinnut vuokra-autoni ovet. Kerkesin melkein tallin pihaan asti ennen kuin näin tutun hahmon lähestyvän minua.
” Hi Noah” tervehdin miestä.
” Hi Samuel. Altai is still on the field. Hope that’s ok?”
“Yeah yeah. I mean he’s just a baby so it’s ok that he’ll have the chance to be so. I mean there will be a lot of big changes in his life soon as he moves to Finland.”
“Mhhmm…”
Jatkoimme matkaa rintarinnan laitumelle, jossa kimo tamma laidunsi musta varsa lähellään. Päästessämme laitumelle ja parivaljakon nähdessä meidät varsa lähti suoraan meitä kohden. Nähdessäni mustan pörröharjaisen varsan lähestyvän meitä pienet korvat hörössä mä en voinut mitään hymylle, joka valaisi kasvoni. Vaikka olinkin miettinyt useaan kertaan sitä, teinkö suuren virheen ostaessani varsan, näin iloinen vastaanotto pyyhki kyllä kaikki epäilykset mielestäni.
Altain päästessä sellaiselle etäisyydelle jotta varsa huomasi toisen tulijoista olevan tuttu, varsa käänsi kulkunsa kohti minua. Annoin varsan tulla itse luokseni ja haistella minua hetken, ennen kuin nostin hiljalleen kättäni ja kurottauduin silittämään pientä mustaa kaulaa. Sen sijaan että Altai olisi kavahtanut kauemmaksi, ori tuntui vain tulevan lähemmäksi ja kuin hakevan vain enemmän huomiota. Rapsuttaessani nuorta oria se tutki jokaisen taskuni ja oikein hyvän rapsutuspaikan löytyessä Altai vastasi rapsutukseen.
” Do you wanna take him in?” vierelläni seissyt Noah kysyi lopulta.
” If it’s possible? I mean this is also more than fine” lisäsin kysymykseni perään, sillä en todellakaan halunnut olla vaivaksi toisille.
” It is. If you don’t mind waiting a moment, I’ll go and grab some lead ropes and headcollars.”
“Well, I’ll have one for Altai if it’s cool that I brought one for him? Just wanted to start getting some things for him in preparation for his move.”
“Yeah, yeah that’s totally cool. I’ll just ask someone to put a name for it, so it won’t get mixed with others.”
Noahin lähtiessä hakemaan riimunnaruja sekä riimua Averniyalle jäin kahdestaan nuoren orivarsan sekä emänsä kanssa laitumelle. Nuori varsa oli palannut emänsä maitobaarille ja katselin sitä emänsä rinnalla. Varsa oli selkeästi kasvanut ja muuttunut sen jälkeen kun olin sen viimeksi nähnyt ja se oikeastaan näytti yllättävän hyvältä pieneltä hevoselta. Tiesin kyllä jotta eteen olisi tulossa se hetki, jossa tällä hetkellä vielä pikimusta varsa näyttäisi rumalta ankanpoikaselta, sen mahdollisesti kasvaessa takakorkeaksi ja muutenkin kehityksensä ottaessa edistysaskeleita eteenpäin.
Altain saatua juotua varsa katseli ympärilleen kirkkain silmin, ennen kuin se otti emästään mallia ja yritti näyttää siltä jotta söisi vihreää. Olihan varsa kuitenkin ihan liian pieni vielä pärjäämään, saati oikeasti syömään kiinteää ruokaa mutta yritys, jota Altai teki, oli silti söpöä.
” Sorry it took a bit longer that expected. Had to take care of something” luoksemme palannut Noah totesi samalla kun ojensi minulle riimunnarua ennen kuin setvi käsissään pitelemän riimun ja narun siten että saattoi lähestyä kimoa orlovia. Kävellessäni Altain luokse jostain syystä tunsin kuinka sydämeni hakkasi rinnassani. Tilanteessa ei pitänyt olla mitään kovinkaan erikoista, mutta silti jotenkin se tuntui siltä kuin en olisi tehnyt tätä ikinä, vaikka se ei todellakaan ollut totuus. Olihan edellisestä kerrasta vuosia, mutta siltikään mitään uutta tämä ei ollut.
”No hei ukko” puhelin pehmeästi varsalle kävellessäni mustan orlovin vierelle ja avatessani riimua mahdollisimman avoimeksi jotta se olisi helppo ujuttaa varsan päähän. Kuitenkin suureksi yllätyksekseni Altai painoikin itse päänsä riimuun ja sain vetää niskahihnan ilman mitään ongelmia varsan korvien taakse ja sovitella riimun sopivaksi. Vielä se oli pienimmilläänkin hieman iso, mutta toisaalta se ei haitannut sillä näin riimu menisi nuorella pidempään. Naksautettuani vielä riimunnarun kiinni sille varatulle paikalle annoin Noahille merkin jotta olimme valmiita ja mies lähti taluttamaan kimoa tammaa edellämme.
Niinkin nuoreksi varsaksi kuin mitä Altai oli, se käveli todella hienosti talutettuna ja mä olin enemmän kuin yllättynyt siitä miten paljon sen kanssa oltiin tehty töitä. Tokihan matkaan mahtui muutama sellainen pieni varsoille tyypillinen pössötys, vaikka pääasiassa nuori varsa vaikutti jo nyt olevan todellinen herrasmies.
” I’m sorry, I need to leave you alone, but don’t hesitate to ask if there is something that you would like to know or you need something” Noah pahoitteli saatuamme parivaljakon karsinaan.
Vakuutin jotta pärjäisin varmasti ja kiitin toista vielä avusta.
Jäädessämme kolmistaan hevosten kanssa vietin vain hetken rapsutellen ja ihaillen Altaita, ennen kuin oli aika poimia harjapussista harja ja ruveta hoitamaan pientä mustaa oria ensimmäistä kertaa.
Kommentit
Lähetä kommentti