Tarinanurkka

Guldholm Summer Festivalin kutsun ilmestyessä tallin seinälle, mä mietin pitkään lähdettäisiinkö me Harrin kanssa kilpailemaan. Kimo oli saanut viettää enemmän tai vähemmän eläkehevosen elämää jo pitkään, vaikka olinkin yrittänyt pitää Harrin liikkeessä niin oman- kuin orinkin kunnon ylläpitämiseksi. Varmaan suurin ruosteisuus meillä oli tällä hetkellä maastoesteillä. Toisaalta ehkä me kerettäisiin käymään kerran tai kaksi maastoesteillä, joten ehkä me voitaisiin selvitä ehkä jollain tasolla näistä kilpailuista. Millään tulostavoitteella me ei kyllä lähdettäisi startteihin, vaan enemmänkin vain kannatuksen vuoksi. En mä oikeastaan edes tiennyt minkä vuoksi olin ilmoittanut meidät meidän omalle tasolle enkä startannut mitään helpompaa. Toisaalta pitkässä luokassa starttaaminen oli ehkä omalle kropalle hieman kevyempää, tai sitten vain uskottelin siten itselleni ja pitkä kenttäluokka pitkästä aikaa olikin vain täysi virhe. Maanantaina mun oli pakko päästä lievittämään omia kisahermojani ...

Helsinki-Vantaan lentoaseman kuulutukset olivat äänekkäitä ja tiheässä. Istuin portin lähellä ja katselin kiitoradalla kulkevia koneita, ihmisiä ja ajoneuvoja. Olin saapunut lentokentälle ihan liian ajoissa, mutta toisaalta samalla mä halusin aikaa itselleni ja ajattelulle. Totta puhuen olin ehkä omalla tavallaan työntänyt johonkin ajatusteni pimeimpään nurkkaan tiedon siitä jotta Altai olisi pian muuttamassa luokseni. Olin saanut muutaman kerran menneen puolentoista kuukauden aikana kuvia ja päivityksiä siitä kuinka Altailla meni ja millaisia asioita nuori ori oli opetellut kasvattajansa luona. En mä oikeastaan ollut edes osannut odottaa jotta he olisivat tarjonneet minulle mitään päivityksiä Altaista. Tokihan suurin työ orin kanssa olisi tulossa eteen Suomessa, mutta mua helpotti tietää että kahden ja puolen kuukauden päästä kun varsa matkaisi briteistä suomeen olisi sitä käsitelty eikä minulle tulisi mitään täyttä villihevosta. Kaikki tämä olisi oikeastaan uutta Altain kanssa, sillä...

  Elettyäni kaksi viikkoa valheessa, mun oli pakko todeta itselleni että en keksisi mitään keinoa kertoa Feetulle epäsuorasti siitä että olin ostanut uuden hevosen. ”Mun pitää kertoa sulle jotain…” puoliksi mutisin samalla kun kesityin vähän liian intensiivisesti hajottamaan jauhelihaa paistinpannulle. ”Liittyykö se jotenkin sun viimeisimpään hevosostokseen?” Käännyin katsomaan vierelläni seisovaa miestä hämmentyneenä. “Miten… Mistä?” “Rakas, sä taisit unohtaa että oot antanut mulle täyden pääsyn sun pankkitilillesi sen vuoksi jos jotain tapahtuu ja totta puhuen kuus tonnia on sellainen summa jonka puuttumisen huomaa enemmän kuin helposti. “Ai niin…” En todellakaan ollut muistanut sitä faktaa jotta olin antanut naimisiin menomme jälkeen Feetulle täyden käyttöoikeuden pankkitiliini. Miehen mainittua asiasta toki kaikki palasi mieleeni ja muistin syyt miksi olin halunnut tällaisen päätöksen tehdä. Ehkä se ei ollut kaikista klassisin päätös joita avioparit tekivät, mutta omalla tavall...

”Samuel mitä sä teit?” Käännyin katsomaan oviaukkoon ilmestynyttä Feetua. Aviomieheni oli yrittänyt saapua paikalle mahdollisimman hiljaa, mutta mä olin silti saanut toisen kiinni hiippailustaan. ”En mä… mitään…” yritin vakuuttaa, vaikka mä en tiennyt kuinka uskottava mä olin. ”Kyllä mä tiedän mitä sä teit. Sä kattelit taas nuoria hevosia.” Vastalauseen keksiminen ei ollut kovinkaan helppoa, sillä olihan se totta, jotta olin alkanut katselemaan nuoria hevosia tai sitten varsoja. En mä tiennyt mitä mä hain, muuta kuin että hevonen, jonka mä hankkisin tulisi olla vihreä. Jos asiat olisivat menneet toisin melkein vuosikymmen takaperin, mä en ehkä olisi tässä pisteessä. Tai sitten mä olisin tämän pisteen ylitse. Totuutta oli hankala tietää, sillä se yö oli muuttanut kaiken. Se yö oli meinannut viedä kaiken. ”Ootko löytänyt mitään mielenkiintoista?” ”En oikeastaan…” --- Myynnissä 3,5v tammavarsa. Nuoren emän ensimmäinen varsa. Emällä muutamia kisastartteja este- ja kouluradoilta. Isä … Ruun...

Edellisistä mestaruuksistani oli jo vuosia ja vaikka olinkin kilpaillut suomessa, olisivat nämä isoimmat kisani tähän mennessä. Tokihan Lokka oli kokenut konkari, joten tamman kanssa olisi varmasti helppoa lähteä kilpailemaan ja toisaalta nämä kilpailut tarjoaisivat meille lisää kokemusta. Ehkä jos tämä vuosi toisi jonkinlaista menestystä tai mahdollisesti jopa mestaruuden se voisi tarjota minulle uusia mahdollisuuksia Suomessa nyt kun en lopulta kerennytkään aloittamaan opettajan töitä Löfgårdissa. Toki voisi olla, jotta mahdollinen menestymiseni ei siltikään muuttaisi asioita positiiviseen suuntaan ja olisin edelleen sellaisessa tilanteessa, jossa minulla ei olisi vakituista työpaikkaa. Yritin kuitenkin työntää nämä ajatukset taka-alalle ja keskittyä vain edessä olevaan kilpailuun. Peruuttaessani Lokkan alas hevosautosta tamman mustat korvat pyörivät kuin tutkat, kuunnellen kaikkia kisapaikalla kaikuvia ääniä. Koska ajomatka Löfgårdista kisapaikalle oli ollut pitkä, kävelytin tammaa ...

Helteinen kesä tuntui etenevän yllättävän nopeasti eteenpäin. Olin yrittänyt treenata Leon kanssa kerran vähintään kerran viikossa, jotta nuori ori saisi rutiinia irtohyppäämisestä. Tokihan reissun lähentyessä olimme palauttelimme Leon kanssa mieleen myös lastautumista ja kuljetuksessa toimimista. Varsa oli onnekseni osoittautunut järkeväksi nuoreksi, joten tuon kanssa ei tähän mennessä ollut tapahtunut vielä mitään sen suurempia tilanteita. Tokihan kaikki voisi muuttua mitä vanhemmaksi Leo kasvaisi, sillä orien kanssa olisi aina omat kuvionsa, varsinkin kun hormonit alkaisivat hyrräämään. Hitaan treenaamisemme lisäksi olimme käyneet muutamaan otteeseen tutustumassa Nuppuhanharjun maastoihin. Sylvi, joka omisti koko Nuppulanharjun oli lähtenyt aina välillä meidän mukaamme ja samalla nainen oli toiminut oppaana reiteille. Olin ihmetellyt toiselle Suomen luontoa ja sen monimutkaisuutta sekä kysellyt mikä oli innostanut toista rakentamaan sellaisen tallin kuin millainen Nuppulanharjusta o...

Leo oli saanut viettää ensimmäiset muutamat laidunpäivät täysin vapaalla laiduntamisella. Oikeastaan orivarsa kerkesi viettää melkein viikon laitumella, sillä vasta tiistaina oma aikatauluni antoi periksi ja kerkesin ajaa Nuppulanharjuun. En tiennyt pitikö minun ilmoittaa erikseen tulostani tilalle, mutta toivoin jotta saisin anteeksi mahdollisen virheeni. Parkkeeratessani maasturini tallin parkkipaikalle ja noustessani autostani, annoin katseeni kiertää pihamaalla ja tutkia jokaista rakennusta. Ihan perinteiseksi talliksi ei tätä voinut kyllä sanoa ja mielenkiintoni tuntuikin heräilevän tilaa kohtaan. Pyöriessäni hetken pihalla, minua lähestyi noin kolmikymppinen, vaaleakiharainen nainen. ”Voinko auttaa jotenkin?” ”Hei. Ma etsi Leo. Se minu hevonen” suomenkieliset sanat vaativat hieman hakemista edelleen, vaikka olinkin jo hieman paremmin tottunut puhumaan tuota kieltä. Toki koko edeltävä viikonloppu oli mennyt omaa äidinkieltäni käyttäessä ja muutenkin suurin osa keskusteluista kävi ...