Helteinen kesä tuntui etenevän yllättävän nopeasti eteenpäin. Olin yrittänyt treenata Leon kanssa kerran vähintään kerran viikossa, jotta nuori ori saisi rutiinia irtohyppäämisestä. Tokihan reissun lähentyessä olimme palauttelimme Leon kanssa mieleen myös lastautumista ja kuljetuksessa toimimista. Varsa oli onnekseni osoittautunut järkeväksi nuoreksi, joten tuon kanssa ei tähän mennessä ollut tapahtunut vielä mitään sen suurempia tilanteita. Tokihan kaikki voisi muuttua mitä vanhemmaksi Leo kasvaisi, sillä orien kanssa olisi aina omat kuvionsa, varsinkin kun hormonit alkaisivat hyrräämään.
Hitaan treenaamisemme lisäksi olimme käyneet muutamaan otteeseen tutustumassa Nuppuhanharjun maastoihin. Sylvi, joka omisti koko Nuppulanharjun oli lähtenyt aina välillä meidän mukaamme ja samalla nainen oli toiminut oppaana reiteille. Olin ihmetellyt toiselle Suomen luontoa ja sen monimutkaisuutta sekä kysellyt mikä oli innostanut toista rakentamaan sellaisen tallin kuin millainen Nuppulanharjusta oli tullut.
Heinäkuun saapuessa samalla tuli myös eteen se aika, kun sain pakata kassimme sekä rautiaani traileriin ja suunnata estevarsojen laatuarvosteluun. En tiennyt mitä reissulta odottaa, joten yritin lähteä siihen avoimella mielellä. Ilmoittauduttani kansliassa, oli aika valmistautua ensimmäiseen osioon, joka oli rakennearvostelu. Leo kerkesi onnekseni hieman katselemaan ympärilleen ennen omaa vuoroamme, joten varsa jaksoi seistä paikoillaan tuomareiden kiertäessä sitä ympäri. Rakennearvostelun jälkeen edessä oli irtohypytysosuus. Tilaisuuteen oli saanut valita estekorkeuden kolmesta eri vaihtoehdosta ja olin päätynyt valikoimaan Leolle keskimmäisen 70–90 cm estekorkeuden.
Lähetettyäni varsan ensimmäisen kerran kujalle, rautias löi liinat kiinni ennen ensimmäistäkään estettä. Yllätyin tästä hieman, sillä Leo ei ollut tehnyt sitä pitkään. Toki muistellessani milloin ori olisi viimeksi ollut erilaisilla esteillä, tajusin että se yksi ja ainut kerta oli ollut toukokuussa, kun olimme käyneet Storywoods Dressage Centerillä. Kuitenkin Leo päätti lopulta ylittää edes pariin otteeseen puomit, joka oli jo suuri voitto. Tiesin kyllä, että tällaisella suorituksella ori ei todennäköisesti saisi kovinkaan korkeita pisteitä, jos pisteitä ollenkaan. Vaikka Leon jumittaminen tulikin omanlaisena yllätyksenä, oli se toisaalta ihan ymmärrettävää, sillä kyseessä oli nuori varsa.
Kaikkien kaksivuotiaiden ollessa arvosteltuna oli aika palkintojen jaolle ja ehkä hienoisesti yllätyin siitä, jotta Leon suitsiin kiinnitettiin sininen ruusuke. Kiitin saamistamme onnitteluista, ennen kuin suuntasin hakemaan arvostelupaperimme, jotta saatoimme lopulta palata takaisin trailerille. Osa Leon pisteistä oli juuri niin alhaisia kuin mitä osasin odottaa. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, jotta ori sai lopulta palkinnon, vaikka sitäkin tärkeämpää meille oli kerätä kokemusta. Orin kanssa, kun edessä olisi vielä jossain kohtaa koulu- ja kenttävarsojenkin laatuarvostelut, olisi jokainen reissu parempi kuin tekemätön vastaava.
Palattuamme takaisin Nuppulanharjuun, pääsi Leo takaisin laitumelle ja varsa saisi ainakin viikon ellei jopa parikin täyttä lomaa ennen kuin se pääsisi taas kerran viikossa tekemään jotain.
Hitaan treenaamisemme lisäksi olimme käyneet muutamaan otteeseen tutustumassa Nuppuhanharjun maastoihin. Sylvi, joka omisti koko Nuppulanharjun oli lähtenyt aina välillä meidän mukaamme ja samalla nainen oli toiminut oppaana reiteille. Olin ihmetellyt toiselle Suomen luontoa ja sen monimutkaisuutta sekä kysellyt mikä oli innostanut toista rakentamaan sellaisen tallin kuin millainen Nuppulanharjusta oli tullut.
Heinäkuun saapuessa samalla tuli myös eteen se aika, kun sain pakata kassimme sekä rautiaani traileriin ja suunnata estevarsojen laatuarvosteluun. En tiennyt mitä reissulta odottaa, joten yritin lähteä siihen avoimella mielellä. Ilmoittauduttani kansliassa, oli aika valmistautua ensimmäiseen osioon, joka oli rakennearvostelu. Leo kerkesi onnekseni hieman katselemaan ympärilleen ennen omaa vuoroamme, joten varsa jaksoi seistä paikoillaan tuomareiden kiertäessä sitä ympäri. Rakennearvostelun jälkeen edessä oli irtohypytysosuus. Tilaisuuteen oli saanut valita estekorkeuden kolmesta eri vaihtoehdosta ja olin päätynyt valikoimaan Leolle keskimmäisen 70–90 cm estekorkeuden.
Lähetettyäni varsan ensimmäisen kerran kujalle, rautias löi liinat kiinni ennen ensimmäistäkään estettä. Yllätyin tästä hieman, sillä Leo ei ollut tehnyt sitä pitkään. Toki muistellessani milloin ori olisi viimeksi ollut erilaisilla esteillä, tajusin että se yksi ja ainut kerta oli ollut toukokuussa, kun olimme käyneet Storywoods Dressage Centerillä. Kuitenkin Leo päätti lopulta ylittää edes pariin otteeseen puomit, joka oli jo suuri voitto. Tiesin kyllä, että tällaisella suorituksella ori ei todennäköisesti saisi kovinkaan korkeita pisteitä, jos pisteitä ollenkaan. Vaikka Leon jumittaminen tulikin omanlaisena yllätyksenä, oli se toisaalta ihan ymmärrettävää, sillä kyseessä oli nuori varsa.
Kaikkien kaksivuotiaiden ollessa arvosteltuna oli aika palkintojen jaolle ja ehkä hienoisesti yllätyin siitä, jotta Leon suitsiin kiinnitettiin sininen ruusuke. Kiitin saamistamme onnitteluista, ennen kuin suuntasin hakemaan arvostelupaperimme, jotta saatoimme lopulta palata takaisin trailerille. Osa Leon pisteistä oli juuri niin alhaisia kuin mitä osasin odottaa. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, jotta ori sai lopulta palkinnon, vaikka sitäkin tärkeämpää meille oli kerätä kokemusta. Orin kanssa, kun edessä olisi vielä jossain kohtaa koulu- ja kenttävarsojenkin laatuarvostelut, olisi jokainen reissu parempi kuin tekemätön vastaava.
Palattuamme takaisin Nuppulanharjuun, pääsi Leo takaisin laitumelle ja varsa saisi ainakin viikon ellei jopa parikin täyttä lomaa ennen kuin se pääsisi taas kerran viikossa tekemään jotain.
Kommentit
Lähetä kommentti