Leo oli saanut viettää ensimmäiset muutamat laidunpäivät täysin vapaalla laiduntamisella. Oikeastaan orivarsa kerkesi viettää melkein viikon laitumella, sillä vasta tiistaina oma aikatauluni antoi periksi ja kerkesin ajaa Nuppulanharjuun. En tiennyt pitikö minun ilmoittaa erikseen tulostani tilalle, mutta toivoin jotta saisin anteeksi mahdollisen virheeni. Parkkeeratessani maasturini tallin parkkipaikalle ja noustessani autostani, annoin katseeni kiertää pihamaalla ja tutkia jokaista rakennusta. Ihan perinteiseksi talliksi ei tätä voinut kyllä sanoa ja mielenkiintoni tuntuikin heräilevän tilaa kohtaan. Pyöriessäni hetken pihalla, minua lähestyi noin kolmikymppinen, vaaleakiharainen nainen.
”Voinko auttaa jotenkin?”
”Hei. Ma etsi Leo. Se minu hevonen” suomenkieliset sanat vaativat hieman hakemista edelleen, vaikka olinkin jo hieman paremmin tottunut puhumaan tuota kieltä. Toki koko edeltävä viikonloppu oli mennyt omaa äidinkieltäni käyttäessä ja muutenkin suurin osa keskusteluista kävi edelleen englanniksi.
”Aa, orilaidun on täälläpäin” nainen viittoi oikeaan suuntaan ja lähdimme kulkemaan kohti orilaidunta.
Portille päästessämme varsoja ei näkynyt ainakaan heti, joten poimin oikean riimun kasasta ja naksautettuani vielä riimunnarunkin kiinni, oli aika siirtyä laitumen puolelle. Saimme kulkea Sylviksi paljastuneen naisen kanssa hyvän matkan, ennen kuin oriporukka löytyi ja senkin jälkeen meni vielä hetki, jotta paikallistin Leon. Vislattuani varsalle matalasti, se sentään nosti päätään heinikosta, vaikka ei tehnytkään elettäkään sen eteen, jotta lähtisi siirtymään luokseni.
” Non hai intenzione di scappare?” puhelin varsalle pehmeästi askeltaessani sen luokse. Leo pyöritteli korviaan siihen malliin, jotta orivarsa todennäköisesti suunnitteli ampaisevansa karkuun. Pohdintansa otti tällä kertaa vain liian pitkään ja ennen kuin se kerkesi tekemään liikettäkään, olin pujottanut riimun rautiaan päähän. Poskilukon naksahdettua kiinni, nuori ori huokaisi syvään kuin tajuttuaan jotta se oli ”lassottu” kiinni ja hyvinkin laiskalla ja laahaavalla askeleella se lähti laahustamaan perässäni. Portille päästessämme Sylvi ajoi muita varsoja hieman kauemmaksi, jotta saatoin taluttaa Leon helposti pois portista.
”Kitos. Sameko laina kentä? Me ehka latuarvostelu ensi kuu nin olisi hyva harjoitela.”
”Totta kai, kenttä löytyy tuolta pihattorakennuksen takaa” nainen puhui viittoessaan taas kohti oikeaa suuntaa.
”Okei. Ma menen etsimaan. Kitos viela keran.”
Kenttä löytyikln lopulta helposti ja päästettyäni Leon irti, kävelin kohti estekalustoa ja aloin kasaamaan pitkän sivun vierelle estekujaa. Vielä en kuitenkaan nostanut puomeja ylös maasta, vaan ne saivat jäädä kasalle tolppien väliin. Varmistuttuani siitä, että rakennelmani oli oikeanlainen, kävin ottamassa Leon kiinni, ennen kuin kävelimme yhdessä kujan pariin kertaan lävitse. Ensimmäisellä kerralla nuori ori ei meinannut ihan ymmärtää mitä värikkäät kepit maassa olivat, mutta pienellä rohkaisulla se ylittikin puomikasat ihan ihmeellisillä loikilla. Muutaman kerran jälkeen ori alkoi saamaan ideasta kiinni ja lopulta kokeilin päästää orin ensimmäisen kerran itsenäisesti kujalle. Ensimmäinen puomikasa sai Leon hämmentymään, mutta pienen kehotuksen kautta se loikkasi ihan liioitellulla loikalla puomien ylitse ja seuraavatkin kasat ylittyivät jo hieman paremmalla tyylillä. Hypytettyäni orin vielä pariin kertaan naksautin riimunnarun kunnolla sen riimuun kiinni ja aloin kävelyttämään rautiasta, jotta sen hengitys tasaantuisi.
En halunnut pitää Leon treenejä liian pitkänä, varsinkaan kun lämpötilat hipoivat hellelukemia eikä meillä olisi toisaalta mitään kiirettä, sillä laatuarvosteluun olisi ainakin kuukausi. Rautiaan ollessa jäähdyteltynä lähdin palauttamaan sitä takaisin orilaitumeen, jonne se katosi pitkällä ja voimakkaalla laukka-askeleella heti kun tajusi vapautuneensa riimustaan. Viimeisenkin vilauksen kadotessa nuoren orin takamuksesta käännyin kannoillani, varmistaen jotta portti olisi varmasti kunnolla kiinni ja palauttaen Leon riimun oikeaan paikkaan. Lopulta oli aika vielä käydä keräämässä estekalusto pois kentältä sekä siloitella suurimmat kuopat joita nuori ori oli kavioillaan kentän pintaan polkenut.
”Voinko auttaa jotenkin?”
”Hei. Ma etsi Leo. Se minu hevonen” suomenkieliset sanat vaativat hieman hakemista edelleen, vaikka olinkin jo hieman paremmin tottunut puhumaan tuota kieltä. Toki koko edeltävä viikonloppu oli mennyt omaa äidinkieltäni käyttäessä ja muutenkin suurin osa keskusteluista kävi edelleen englanniksi.
”Aa, orilaidun on täälläpäin” nainen viittoi oikeaan suuntaan ja lähdimme kulkemaan kohti orilaidunta.
Portille päästessämme varsoja ei näkynyt ainakaan heti, joten poimin oikean riimun kasasta ja naksautettuani vielä riimunnarunkin kiinni, oli aika siirtyä laitumen puolelle. Saimme kulkea Sylviksi paljastuneen naisen kanssa hyvän matkan, ennen kuin oriporukka löytyi ja senkin jälkeen meni vielä hetki, jotta paikallistin Leon. Vislattuani varsalle matalasti, se sentään nosti päätään heinikosta, vaikka ei tehnytkään elettäkään sen eteen, jotta lähtisi siirtymään luokseni.
” Non hai intenzione di scappare?” puhelin varsalle pehmeästi askeltaessani sen luokse. Leo pyöritteli korviaan siihen malliin, jotta orivarsa todennäköisesti suunnitteli ampaisevansa karkuun. Pohdintansa otti tällä kertaa vain liian pitkään ja ennen kuin se kerkesi tekemään liikettäkään, olin pujottanut riimun rautiaan päähän. Poskilukon naksahdettua kiinni, nuori ori huokaisi syvään kuin tajuttuaan jotta se oli ”lassottu” kiinni ja hyvinkin laiskalla ja laahaavalla askeleella se lähti laahustamaan perässäni. Portille päästessämme Sylvi ajoi muita varsoja hieman kauemmaksi, jotta saatoin taluttaa Leon helposti pois portista.
”Kitos. Sameko laina kentä? Me ehka latuarvostelu ensi kuu nin olisi hyva harjoitela.”
”Totta kai, kenttä löytyy tuolta pihattorakennuksen takaa” nainen puhui viittoessaan taas kohti oikeaa suuntaa.
”Okei. Ma menen etsimaan. Kitos viela keran.”
Kenttä löytyikln lopulta helposti ja päästettyäni Leon irti, kävelin kohti estekalustoa ja aloin kasaamaan pitkän sivun vierelle estekujaa. Vielä en kuitenkaan nostanut puomeja ylös maasta, vaan ne saivat jäädä kasalle tolppien väliin. Varmistuttuani siitä, että rakennelmani oli oikeanlainen, kävin ottamassa Leon kiinni, ennen kuin kävelimme yhdessä kujan pariin kertaan lävitse. Ensimmäisellä kerralla nuori ori ei meinannut ihan ymmärtää mitä värikkäät kepit maassa olivat, mutta pienellä rohkaisulla se ylittikin puomikasat ihan ihmeellisillä loikilla. Muutaman kerran jälkeen ori alkoi saamaan ideasta kiinni ja lopulta kokeilin päästää orin ensimmäisen kerran itsenäisesti kujalle. Ensimmäinen puomikasa sai Leon hämmentymään, mutta pienen kehotuksen kautta se loikkasi ihan liioitellulla loikalla puomien ylitse ja seuraavatkin kasat ylittyivät jo hieman paremmalla tyylillä. Hypytettyäni orin vielä pariin kertaan naksautin riimunnarun kunnolla sen riimuun kiinni ja aloin kävelyttämään rautiasta, jotta sen hengitys tasaantuisi.
En halunnut pitää Leon treenejä liian pitkänä, varsinkaan kun lämpötilat hipoivat hellelukemia eikä meillä olisi toisaalta mitään kiirettä, sillä laatuarvosteluun olisi ainakin kuukausi. Rautiaan ollessa jäähdyteltynä lähdin palauttamaan sitä takaisin orilaitumeen, jonne se katosi pitkällä ja voimakkaalla laukka-askeleella heti kun tajusi vapautuneensa riimustaan. Viimeisenkin vilauksen kadotessa nuoren orin takamuksesta käännyin kannoillani, varmistaen jotta portti olisi varmasti kunnolla kiinni ja palauttaen Leon riimun oikeaan paikkaan. Lopulta oli aika vielä käydä keräämässä estekalusto pois kentältä sekä siloitella suurimmat kuopat joita nuori ori oli kavioillaan kentän pintaan polkenut.
Kommentit
Lähetä kommentti