Jos mä olin jostain onnellinen, niin siitä että olin päässyt muuttamaan omilleni ja mun ei tarvinnut perustella menojani äidille ja isälle. Tokihan me oltiin todella paljon yhteyksissä vanhempieni kanssa, joten jossain kohtaa mun olisi pakko sanoa jotain, enkä mä todellakaan tiennyt, että kuinka olisin voinut tuoda asian esiin ilman että siitä aiheutuisi mitään sen suurempaa ongelmaa.
Totta puhuen Agnes oli joutunut ylipuhumaan muakin pitkän aikaa, jotta olin lopulta edes suostunut antamaan toiselle luvan soittaa tälle Carlille ja sopia tapaamisen.
” Du har inget att stressa över. Carl är en trevlig kille och har fötterna på jorden när det gäller hästar.”
“Även om han kan verka sträng förväntar han sig inget omöjligt, bara att han är villig att försöka” Agnes kertoi ajaessamme kohti tallia, jossa puoliverinen majoittui. Vaikka ajatus siitä, että mä saisin jokin tällaisella diilillä olevan hevosen käyttööni olikin alkanut kuulostamaan houkuttelevalta, en mä ollut täysin varma siitä, että olisiko musta kuitenkaan kouluttamaan varsaa. Tokihan kaikkialta löytyisi varmasti ammattilaisia, jotka voisivat auttaa mua varsan kouluttamisessa – ja todellakin apua tulisin siinä tarvitsemaan – mutta samalla kuitenkin mietin, olisiko tällainen rasti liian suuri mun taustalla.
Kaupunkimaisempi maisema muuttui hiljalleen harvempaan asutuksi ja maaseutuisemmaksi. Totta puhuen en tiennyt kauanko me ajettiin, ennen kuin tunsin miten auton vauhti hiljentyi ja Agnes kääntyi vasemmalla olevalle pihatielle. Ajotien molemmin puolin avautuivat laajat laitumet, joilla näkyi muutamia hevosia sekä tammoja varsoineen. Annoin katseeni kiertää ympäristössä ja tunsin kuinka jännitykseni nousi uudelleen, sillä olin jotenkin ajatellut matkamme käyvän jollekin pienelle kotitallille tällaisen suuren tilan sijaan.
”Hej Agnes! Trevlig att treffa igen!” noin kuusissakymmenissä oleva, hyvin pukeutunut mies lähestyi autosta noussutta naista.
” Hej! Trevligt att träffas. Det här är Inka, kvinnan jag har pratat om. Hon är en skicklig ryttare som verkligen behöver sin egen häst” Agnes tervehti meitä lähestyvää miestä sen verran lämpimästi, jotta naisen oli pakko tuntea toinen.
” Hej, jag heter Carl Nakker. Agnes har pratat mycket om dig. Vi har känt varandra i flera år och har till och med tävlat mot varandra.”
En mä tiennyt mitä mä olin odottanut Carlista, mutta ehkä en ollut ajatellut, jotta mies olisi juuri sellainen kuin millaiseksi hän paljastui, kun vihdoin ja viimein tapasimme toisemme. Keskustelu käytiin pääasiassa Agnesin ja Carlin välillä. Vaikka en ollutkaan täysin varma siitä, jotta oliko keskustelu sellainen, jota voisin seurata, oli silti mielenkiintoista kuunnella toisten keskustelua ja muisteloa menneistä vuosista.
”Här är Fia” Carl sanoi pysähtyessään erään karsinan kohdalle. Ensin en nähnyt mitään, mutta ottaessani muutaman askeleen lähemmäksi näin hontelon ruunikon. Tamman otsaa ja nenäpiitä halkoi piirto ja astellessani vieläkin lähemmäksi saatoin nähdä sen oikeaa etu- ja takajalkaa koristavat sukat. Pienet korvansa olivat tiukalla höröllä ja päästessäni lopulta ihan karsinan ovelle asti kuulin pehmeän hörinän.
Ennen kuin huomasinkaan, tamma oli jo astellut luokseni ja sen pieni turpa tutki hiuksiani ja kasvojani, ennen kuin se laskeutui käsilleni. Vaikka Fia ei voinut olla kovinkaan vanha, tamma vaikutti jotenkin todella vanhalta.
”Saat halutessasi mennä myös sen karsinaan” Carlin ääni kuului jostain takaani. Vilkaisin taakseni varmistaakseni, jotta oliko mies todellakin tosissaan, ennen kuin avasin karsinan lukituksen ja livahdin sisään karsinaan. Mä en tiedä kuvittelinko vain, vai kävikö niin todella, mutta musta tuntui kuin nuoren tamman korvat olisivat vain entistä tiukemmalla höröllä. Tarjosin kättäni uudelleen tammalle nuuhkittavaksi, ennen kuin hiljalleen hivutin sitä kohti Fian kaulaa ja aloin hiljalleen silittämään ruunikkoa.
Tutustuttuamme jonkin aikaa tammaan karsinassaan, Carl pujotti riimun tamman päähän ja lähti taluttamaan sitä kohti kenttää. Vasta tässä kohtaa huomasin pienen ontumisen miehen askeleessa. Agnes oli kertonut, jotta mies ei enää ratsastanut ja en voinut olla miettimättä oliko tuolla ontumalla jotain tekemistä sen kanssa, että mies oli lopettanut ratsastamisen. En kuitenkaan uskaltanut kysyä mieheltä mitään siihen liittyvää, sillä en todellakaan halunnut pilata mitään sillä, että olisin liian utelias.
Kentälle päästessämme Carl pyysi Agnesta sulkemaan portin ja talutettuaan ruunikon kentän keskelle mies naksautti riimunnarun irti tamman riimusta. Ruunikko tamma ei lähtenyt liikkeelle, vaa se tuntui olevan paljon kiinnostuneempi miehestä, joka seisoi edelleen sen vierellä. Lopulta Carl päätyikin heilauttamaan narua, jotta sai tamman liikkeelle ja näimme Fian liikkeessä. Vaikka mä en ymmärtänytkään oikeastaan mitään siitä, mitä näin pientä varsaa katsoessa täytyisi arvioida, mun silmiin Fia oli ihan kivan näköinen varsa.
Loppupeleissä mä en ollut täysin varma siitä, että miten kauan me vietettiin tällä reissullamme. Fian oltua jonkin aikaa kentällä, palasimme vielä uudemman kerran talliin ja sain mahdollisuuden tutustua Fiaan lähemminkin hoitohetken merkeissä. Carl kertoi vähän lisää ruunikosta tammasta sekä sen tavoista. Mä en oikein tiennyt, että mitä kysellä ruunikosta tammasta, sillä en ollut todellakaan tehnyt vielä mitään päätöstä sen suhteen, jotta aikoisinko tarttua minulle tarjottuun diiliin.
”Tack så mycket för att vi fick träffa Fia. Men jag tror vi måste gå nu” Agnes kiitti miestä kun hän oli saanut palautettua Fian karsinaan ja nuoren tamman karsinan oven kiinni.
” Tack för att du tittade in. Berätta vad du får fram så att vi kan fortsätta planera därifrån.”
Agnesin ja Carlin juteltua vielä hetken palasimme Agnesin autolle ja aloitimme kotimatkamme. Palattuamme takaisin tutulle tallille en tehnyt mitään elettäkään sen eteen, jotta olisin noussut autosta.
”Allt okej?”
”Ju. Jag just tror… att jag skulle ta det dilen.”
Totta puhuen Agnes oli joutunut ylipuhumaan muakin pitkän aikaa, jotta olin lopulta edes suostunut antamaan toiselle luvan soittaa tälle Carlille ja sopia tapaamisen.
” Du har inget att stressa över. Carl är en trevlig kille och har fötterna på jorden när det gäller hästar.”
“Även om han kan verka sträng förväntar han sig inget omöjligt, bara att han är villig att försöka” Agnes kertoi ajaessamme kohti tallia, jossa puoliverinen majoittui. Vaikka ajatus siitä, että mä saisin jokin tällaisella diilillä olevan hevosen käyttööni olikin alkanut kuulostamaan houkuttelevalta, en mä ollut täysin varma siitä, että olisiko musta kuitenkaan kouluttamaan varsaa. Tokihan kaikkialta löytyisi varmasti ammattilaisia, jotka voisivat auttaa mua varsan kouluttamisessa – ja todellakin apua tulisin siinä tarvitsemaan – mutta samalla kuitenkin mietin, olisiko tällainen rasti liian suuri mun taustalla.
Kaupunkimaisempi maisema muuttui hiljalleen harvempaan asutuksi ja maaseutuisemmaksi. Totta puhuen en tiennyt kauanko me ajettiin, ennen kuin tunsin miten auton vauhti hiljentyi ja Agnes kääntyi vasemmalla olevalle pihatielle. Ajotien molemmin puolin avautuivat laajat laitumet, joilla näkyi muutamia hevosia sekä tammoja varsoineen. Annoin katseeni kiertää ympäristössä ja tunsin kuinka jännitykseni nousi uudelleen, sillä olin jotenkin ajatellut matkamme käyvän jollekin pienelle kotitallille tällaisen suuren tilan sijaan.
”Hej Agnes! Trevlig att treffa igen!” noin kuusissakymmenissä oleva, hyvin pukeutunut mies lähestyi autosta noussutta naista.
” Hej! Trevligt att träffas. Det här är Inka, kvinnan jag har pratat om. Hon är en skicklig ryttare som verkligen behöver sin egen häst” Agnes tervehti meitä lähestyvää miestä sen verran lämpimästi, jotta naisen oli pakko tuntea toinen.
” Hej, jag heter Carl Nakker. Agnes har pratat mycket om dig. Vi har känt varandra i flera år och har till och med tävlat mot varandra.”
En mä tiennyt mitä mä olin odottanut Carlista, mutta ehkä en ollut ajatellut, jotta mies olisi juuri sellainen kuin millaiseksi hän paljastui, kun vihdoin ja viimein tapasimme toisemme. Keskustelu käytiin pääasiassa Agnesin ja Carlin välillä. Vaikka en ollutkaan täysin varma siitä, jotta oliko keskustelu sellainen, jota voisin seurata, oli silti mielenkiintoista kuunnella toisten keskustelua ja muisteloa menneistä vuosista.
”Här är Fia” Carl sanoi pysähtyessään erään karsinan kohdalle. Ensin en nähnyt mitään, mutta ottaessani muutaman askeleen lähemmäksi näin hontelon ruunikon. Tamman otsaa ja nenäpiitä halkoi piirto ja astellessani vieläkin lähemmäksi saatoin nähdä sen oikeaa etu- ja takajalkaa koristavat sukat. Pienet korvansa olivat tiukalla höröllä ja päästessäni lopulta ihan karsinan ovelle asti kuulin pehmeän hörinän.
Ennen kuin huomasinkaan, tamma oli jo astellut luokseni ja sen pieni turpa tutki hiuksiani ja kasvojani, ennen kuin se laskeutui käsilleni. Vaikka Fia ei voinut olla kovinkaan vanha, tamma vaikutti jotenkin todella vanhalta.
”Saat halutessasi mennä myös sen karsinaan” Carlin ääni kuului jostain takaani. Vilkaisin taakseni varmistaakseni, jotta oliko mies todellakin tosissaan, ennen kuin avasin karsinan lukituksen ja livahdin sisään karsinaan. Mä en tiedä kuvittelinko vain, vai kävikö niin todella, mutta musta tuntui kuin nuoren tamman korvat olisivat vain entistä tiukemmalla höröllä. Tarjosin kättäni uudelleen tammalle nuuhkittavaksi, ennen kuin hiljalleen hivutin sitä kohti Fian kaulaa ja aloin hiljalleen silittämään ruunikkoa.
Tutustuttuamme jonkin aikaa tammaan karsinassaan, Carl pujotti riimun tamman päähän ja lähti taluttamaan sitä kohti kenttää. Vasta tässä kohtaa huomasin pienen ontumisen miehen askeleessa. Agnes oli kertonut, jotta mies ei enää ratsastanut ja en voinut olla miettimättä oliko tuolla ontumalla jotain tekemistä sen kanssa, että mies oli lopettanut ratsastamisen. En kuitenkaan uskaltanut kysyä mieheltä mitään siihen liittyvää, sillä en todellakaan halunnut pilata mitään sillä, että olisin liian utelias.
Kentälle päästessämme Carl pyysi Agnesta sulkemaan portin ja talutettuaan ruunikon kentän keskelle mies naksautti riimunnarun irti tamman riimusta. Ruunikko tamma ei lähtenyt liikkeelle, vaa se tuntui olevan paljon kiinnostuneempi miehestä, joka seisoi edelleen sen vierellä. Lopulta Carl päätyikin heilauttamaan narua, jotta sai tamman liikkeelle ja näimme Fian liikkeessä. Vaikka mä en ymmärtänytkään oikeastaan mitään siitä, mitä näin pientä varsaa katsoessa täytyisi arvioida, mun silmiin Fia oli ihan kivan näköinen varsa.
Loppupeleissä mä en ollut täysin varma siitä, että miten kauan me vietettiin tällä reissullamme. Fian oltua jonkin aikaa kentällä, palasimme vielä uudemman kerran talliin ja sain mahdollisuuden tutustua Fiaan lähemminkin hoitohetken merkeissä. Carl kertoi vähän lisää ruunikosta tammasta sekä sen tavoista. Mä en oikein tiennyt, että mitä kysellä ruunikosta tammasta, sillä en ollut todellakaan tehnyt vielä mitään päätöstä sen suhteen, jotta aikoisinko tarttua minulle tarjottuun diiliin.
”Tack så mycket för att vi fick träffa Fia. Men jag tror vi måste gå nu” Agnes kiitti miestä kun hän oli saanut palautettua Fian karsinaan ja nuoren tamman karsinan oven kiinni.
” Tack för att du tittade in. Berätta vad du får fram så att vi kan fortsätta planera därifrån.”
Agnesin ja Carlin juteltua vielä hetken palasimme Agnesin autolle ja aloitimme kotimatkamme. Palattuamme takaisin tutulle tallille en tehnyt mitään elettäkään sen eteen, jotta olisin noussut autosta.
”Allt okej?”
”Ju. Jag just tror… att jag skulle ta det dilen.”
Kommentit
Lähetä kommentti