Siirry pääsisältöön

51. Almost time for final countdown

Western viikkoon oli tällä hetkellä seitsemän päivää jäljellä. Tässä kohtaa alkoi olemaan sellainen aika, kun todellinen grindaus alkaisi. Muutaman päivän päästä loputkin vapaaehtoiset saapuisivat paikalle, ja tilalla kävisi vain nykyistä suurempi kuhina. Sitten joko sunnuntaina tai maanantaina kuhina vain kovenisi, kun western weekin osallistujat saapuisivat tiluksille ja alkaisivat valmistautumaan kohti tiistaina koittavaa ensimmäistä kisapäivää.

Tokihan vielä jonkin verran oli tehtävää ennen kuin kisaviikko olisi valmiina alkamaan, sillä edelleen odoteltiin heinä- sekä kuivikekuljetusta, jotta kisaajille olisi tarjolla kuivikkeet sekä heinät kisaviikon ajalle. Tällä pyrittiin helpottamaan parhaansa mukaan kaikkien kisaviikkoa sekä pakkausstressiä, jotta heidän tarvitsisi miettiä näitä asioita matkustaessaan tänne. Vaikka monessa muussa kisassa kilpailijat joutuisivat maksamaan käyttämästään kuivikkeesta sekä heinästä, mä olin päättänyt heti alusta alkaen, jotta meillä nuo kuuluisivat osallistumismaksuun. Tokihan kilpailijat saivat käyttää paljon enemmän kuivikkeita, ja heinää kuin mistä he maksoivat, mutta se oli riski, jonka mä olin valmis ottamaan.

Olisi mielenkiintoista nähdä millainen tämän vuoden western viikosta loppupeleissä muodostuisikaan, sillä pitkästä aikaa jopa muissakin luokissa oli osallistujia, joten ainakin ensimmäisenä päivänä päästäisiin nauttimaan lännenratsastuksen tunnelmasta reilustikin. Paljohan varmasti tulisi mahtumaan niihin seitsemään päivään, jotka tämän vuoden kisaviikon muodostaisivat, joten varmasti paljon sellaistakin mitä ei osannut odottaa olisi vielä edessä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

34. Tason nostoa?

Nähdessäni Komia Dressagen kisakutsun olin miettinyt pitkään mihin luokkiin Leon ilmoittaisin. Se, että luokat olivat vähän hankalassa järjestyksessä, ei helpottanut mietintääni. Varsinkin kun kisat olisivat useamman sadan kilometrin päässä, olisi ehkä liian riski lähteä kokeilemaan vain uutta luokkaa. Kuitenkin me oli treenattu Leon kanssa myös Helpon A:n asioita ja vaikka ne sujuivatkin kotona, saisi kisoista silti erilaista palautetta kuin mitä kotona ja treeneissä saisi. Toisaalta meidän tulostasomme oli ollut Leon kanssa aika vaihtelevaa matalammissa luokissa, joten en tiennyt, että olisiko sen puolesta liian aikaista nostaa tasoa. Tokihan sitä aina voisi käydä kilpailemassa yhden luokan vain hakeakseen treenilistaa, vaikka tasoa ei alkaisikaan vakiinnuttamaan korkeampaan luokkaan. Tokihan meillä olisi vielä kuukausi aikaa treenata kohti Komia Dressagea joten ehkä me lähdettäisiin lauantaina kokeilemaan miten meidän kävisi ensimmäisessä HeA startissa. Sunnuntaina sitten olisikin...

35. Uusia haasteita

Ehkä mä olin kasvattanut Leoa omalla tavallaan pumpulissa, kun en ollut nostanut rautiaan orin tasoja hurjalla vauhdilla. Tokihan monet Leon ikäluokkaa olevat ratsut kilpailivat jo paljon korkeammilla tasoilla, mutta mä halusin nauttia matkasta orin kanssa. Kotimaassani olin saanut kokea enemmän kuin tarpeeksi kiirettä hevosten kanssa, myös niissäkin tilanteissa, kun omasta mielestäni hevonen ei ollut valmis nostamaa tasoaan. Leon kanssa me oli kisattu pääasiassa 80cm tasolla, mutta kotitreeneissä olin alkanut hiljalleen nostamaan puomeja kohti metriä. Parinkymmenen sentin ero esteissä tuntui vain sytyttävän Leoa entistä paremmin ja vaikka rautias olikin hyvin pitkälaukkainen ja aktiivinen etenijä, jollain tasolla sitä tuntui olevan jopa helpompi ratsastaa isoilla esteillä. Pohdittuani Leon uran kehitystä, olin päättänyt ilmoittaa rautiaan Solgårdens slottiin metrin luokkaan. Ehkä olisin kaivannut pohjalle 90cm luokan verryttelyksi, mutta metri oli pienin mitä oli tarjolla, joten sillä...

32. Tapaamisia

Jos mä olin jostain onnellinen, niin siitä että olin päässyt muuttamaan omilleni ja mun ei tarvinnut perustella menojani äidille ja isälle. Tokihan me oltiin todella paljon yhteyksissä vanhempieni kanssa, joten jossain kohtaa mun olisi pakko sanoa jotain, enkä mä todellakaan tiennyt, että kuinka olisin voinut tuoda asian esiin ilman että siitä aiheutuisi mitään sen suurempaa ongelmaa. Totta puhuen Agnes oli joutunut ylipuhumaan muakin pitkän aikaa, jotta olin lopulta edes suostunut antamaan toiselle luvan soittaa tälle Carlille ja sopia tapaamisen. ” Du har inget att stressa över. Carl är en trevlig kille och har fötterna på jorden när det gäller hästar.” “Även om han kan verka sträng förväntar han sig inget omöjligt, bara att han är villig att försöka” Agnes kertoi ajaessamme kohti tallia, jossa puoliverinen majoittui. Vaikka ajatus siitä, että mä saisin jokin tällaisella diilillä olevan hevosen käyttööni olikin alkanut kuulostamaan houkuttelevalta, en mä ollut täysin varma siitä, ett...