Tror du att vi skulle go på här?
Viestini lähettämisestä oli mennyt jo muutama päivä ja Agnes oli selkeästi sen lukenut, sillä ne kaksi pientä väkästä WhatsApp viestini oikeassa alalaidassa kertoivat sen sinisellä hohdollaan. Tokihan saattoi olla, jotta naisella oli vain kiire eikä toinen ollut sen puolesta vastannut viestiini, mutta samalla myös mietin, jotta olisiko minun täytynyt viedä ehdotukseni suoraan Carlille. Meidän diilimme oli sen verran alkumetreillä, jotta en oikein tiennyt kumman kautta mun olisi kannattanut ajaa omaa asiaani. Toisaalta mä jotenkin ehkä ajattelin, jotta mun kannattaisi kertoa ajatuksistani Agnesille ja sen kautta tieto varmasti menisi myös Carlille.
Pari päivää vielä odotettuani Agnes viimein vastasi viestiini ja kertoi jotta reissu onnistuisi. Nainen meinasi, jotta voisin ilmoittaa Fian irtohypytykseen ja katsoisimme aikataulua sitten hieman lähempänä koko tapahtumaa. Naputellessani ilmoittautumista tapahtumaan mua jännitti, jotta osaisinko tehdä kaiken oikein. Pahimmassa tapauksessa me ei päästäisi Fian kanssa mukaan ja toisaalta mä halusin uskotella, jotta jos tekisin jotain väärin ilmoittautumisessa, mulle kerrottaisiin siitä ja voisin korjata virheeni. Kuitenkin sain onnekseni kiitoksen ilmoittautumisestani eikä minulle kerrottu, jotta siinä olisi jotain väärin tai että emme pääsisikään mukaan tapahtumaan.
Itse irtohypytyspäivään olisi vielä pariviikkoa aikaa, joten meillä olisi hyvin aikaa Fian kanssa tehdä viimeisiä treenejä kotona sekä tietenkin harjoitella lastausta, jotta tamma varmasti astelisi koppiin. Toki riippuen siitä, paljonko Agnesilta olisi lähdössä hevosia mukaan voisi olla, jotta matkaan lähdettäisiinkin joko hevosautolla tai sitten ihan rekalla. Todennäköisesti mä pystyisin treenaamaan Fian kanssa lastausta kaikkiin mahdollisiin kuljetusvälineisiin ennen kuin olisi oikeasti aika lastata Fia kyytiin ja suunnata kohti Stall Wästerholmia.
Tallin sivuilla oli ollut hyvä ja selkeä lista siitä mitä me tarvittaisiin mukaan irtohypytyspäivään. Tokihan mä yritin miettiä mitä muuta me voitaisiin Fian kanssa tarvita ja sitä kautta mä myös pakkasin muutaman listan ulkopuolisen tarvikkeen mukaan. En mä tiedä olinko loppupeleissä jopa ylipakannutkin tälle reissulle, mutta toisaalta ehkä ylimääräisen tavaran kanssa olisi helpompaa pärjätä kuin alkaa etsimään jotain sellaista mitä todellakin tarvii paikassa, jossa ei ole täysin varma siitä keneltä voisi kysyä asioita lainalle. Tokihan aina olisin voinut kysyä apua Agnesilta, mutta toisaalta tämä reissu olisi samalla mulle hyvä tilaisuus päästä opettelemaan itsenäisempää elämää Fian kanssa.
Lopulta kuitenkin oli edessä se aamu, kun kaikki tavarat sai pakata matkaan ja lopulta sain taluttaa Fian sille osoitetulle paikalle. Tamma lastautui todella nätisti eikä se hidastellut tai venkoillut rampilla pyytäessäni sitä nousemaan perässäni kuljetukseen. Mä toivoin, jotta tamma matkustaisi nätisti, vaikka meillä ei ollutkaan pitkää matkaa mentävänä. Tokihan Fialla oli kaverina sellaisia hevosia, jotka olivat matkustaneet paljon ja sen puolesta olisivat täydellisiä opettajia nuorelle tammalleni. Ajomatkan aikana yritin käydä lävitse suunnitelmaa, jonka olin luonut paikanpäälle. Tokihan mä olin yrittänyt ottaa huomioon myös sen faktan, jotta me oltiin kuitenkin elävien eläinten kanssa tekemisissä ja voisi olla enemmän kuin mahdollista jotta mun hyvä suunnitelmani tulisi loppupeleissä lentämään ulos ikkunasta. Mun helpotuksekseni Agnes oli ottanut mukaan pari tallityöntekijäänsä, joten tarvittaessa mä pystyisin turvautumaan myös heidän apuun ja kokemukseen jos sattuisi käymään niin että mun usko omaan tekemiseen loppuisi ja onnistuisin uskottelemaan itselleni, että me ei osattaisikaan Fian kanssa.
Stall Wästerholmille päästessä me oltiin hyvin siinä aikataulussa, jossa me haluttiin olla, joten Agnesin parkkeeratessa auton mä vedin muutaman kerran syvään henkeä ennen kuin nousin autosta ja odotin jotta saatoin purkaa Fian. Ruunikko tamma laskeutui nätisti ramppia pitkin ja mun onnekseni se ei kadonnut mihinkään, vaan jäi seisomaan vierelleni pää pystyssä ja korvat pyörien kuin satelliitit. Kunhan muutkin nuoret oli purettu autosta, kiinnitin Fian sille osoitetulle paikalle. Vaikka olin harjannut tamman jo kotona, harjasin ruunikkoni silti uudelleen vain sen vuoksi, jotta sain itselleni jotain tekemistä. Samalla pystyin myös tarkistamaan tamman jalat, jotta se ei ollut onnistunut tekemään itselleen haavoja matkan aikana. Onnekseni tamma oli matkustanut nätisti ja harjattuani Fian nopeasti lävitse poimin tamman suojat käsiini ja aloin liu’uttamaan niitä paikoilleen.
Fian ollessa valmiina mä lähdin kävelyttämään tammaa, jotta se sai katsella ympärilleen uudessa ympäristössä sekä tietenkin vähän verrytellä lihaksiaan ennen kuin olisi aika siirtyä pikkumaneesiin lämmittelemään. Meidän koko kolmikko pääsi onneksi kerralla lämmittelymaneesiin, joten mun ei tarvinnut yrittää selvitä yksin Fian kanssa. Agnes tarjosi mulle muutamia neuvoja siitä, mitä mun kannattaisi Fian kanssa tehdä, jotta tamma olisi valmis siirtymään isoon maneesiin ja sinne rakennettuun kujaan.
Edeltävän hyppääjän ollessa valmis, maneeseja rajaavat ovet avattiin ja meidät päästettiin Fian kanssa isoon maneesiin. Toinen tallintyöntekijöistä oli ottanut mukaansa herkkusangon, jonka olimme varanneet hevosille kujan päähän, joten omaksi tehtäväkseni jäi vain keskittyä Fian juoksuttamiseen kujaan. Pari ensimmäistä kertaa me vain käveltiin Fian kanssa puomien ylitse, ennen kuin viimeisen esteen takimmaiset puomit nostettiin ristikoksi. Vaikka irtohyppääminen olikin Fialle tuttua, tarvitsi tamma silti hieman rohkaisua, mutta hiljalleen se alkoi löytämään vetoa esteille ja hyppääminen alkoi näyttämään paremmalta.
Ilmoittaessani Fiaa tähän tapahtumaan olin kertonut, jotta meidän tavoitteenamme oli estevarsojen laatuarvostelu. Aina parin onnistuneen hyppykerran jälkeen puomeja nostettiin niin että muutama viimeinen kerta oli sillä korkeudella, jolle olin Fian ilmoittanut laatuarvosteluun. Meidän aikamme tullessa päätökseen ja Fian ollessa viimeistä kertaa kiinni, kävelin oman ruunikkoni luokse ja kiinnitin tamma riimunnarun sen kuolaimiin. Olin onnellinen siitä, jotta tämä treeni oli mennyt hyvin ja koko reissu ylipäätään, joten saatoin hieman rennommalla mielellä valmistautua kohti estevarsojen laatuarvostelua vain parin viikon päässä.
Pari päivää vielä odotettuani Agnes viimein vastasi viestiini ja kertoi jotta reissu onnistuisi. Nainen meinasi, jotta voisin ilmoittaa Fian irtohypytykseen ja katsoisimme aikataulua sitten hieman lähempänä koko tapahtumaa. Naputellessani ilmoittautumista tapahtumaan mua jännitti, jotta osaisinko tehdä kaiken oikein. Pahimmassa tapauksessa me ei päästäisi Fian kanssa mukaan ja toisaalta mä halusin uskotella, jotta jos tekisin jotain väärin ilmoittautumisessa, mulle kerrottaisiin siitä ja voisin korjata virheeni. Kuitenkin sain onnekseni kiitoksen ilmoittautumisestani eikä minulle kerrottu, jotta siinä olisi jotain väärin tai että emme pääsisikään mukaan tapahtumaan.
Itse irtohypytyspäivään olisi vielä pariviikkoa aikaa, joten meillä olisi hyvin aikaa Fian kanssa tehdä viimeisiä treenejä kotona sekä tietenkin harjoitella lastausta, jotta tamma varmasti astelisi koppiin. Toki riippuen siitä, paljonko Agnesilta olisi lähdössä hevosia mukaan voisi olla, jotta matkaan lähdettäisiinkin joko hevosautolla tai sitten ihan rekalla. Todennäköisesti mä pystyisin treenaamaan Fian kanssa lastausta kaikkiin mahdollisiin kuljetusvälineisiin ennen kuin olisi oikeasti aika lastata Fia kyytiin ja suunnata kohti Stall Wästerholmia.
Tallin sivuilla oli ollut hyvä ja selkeä lista siitä mitä me tarvittaisiin mukaan irtohypytyspäivään. Tokihan mä yritin miettiä mitä muuta me voitaisiin Fian kanssa tarvita ja sitä kautta mä myös pakkasin muutaman listan ulkopuolisen tarvikkeen mukaan. En mä tiedä olinko loppupeleissä jopa ylipakannutkin tälle reissulle, mutta toisaalta ehkä ylimääräisen tavaran kanssa olisi helpompaa pärjätä kuin alkaa etsimään jotain sellaista mitä todellakin tarvii paikassa, jossa ei ole täysin varma siitä keneltä voisi kysyä asioita lainalle. Tokihan aina olisin voinut kysyä apua Agnesilta, mutta toisaalta tämä reissu olisi samalla mulle hyvä tilaisuus päästä opettelemaan itsenäisempää elämää Fian kanssa.
Lopulta kuitenkin oli edessä se aamu, kun kaikki tavarat sai pakata matkaan ja lopulta sain taluttaa Fian sille osoitetulle paikalle. Tamma lastautui todella nätisti eikä se hidastellut tai venkoillut rampilla pyytäessäni sitä nousemaan perässäni kuljetukseen. Mä toivoin, jotta tamma matkustaisi nätisti, vaikka meillä ei ollutkaan pitkää matkaa mentävänä. Tokihan Fialla oli kaverina sellaisia hevosia, jotka olivat matkustaneet paljon ja sen puolesta olisivat täydellisiä opettajia nuorelle tammalleni. Ajomatkan aikana yritin käydä lävitse suunnitelmaa, jonka olin luonut paikanpäälle. Tokihan mä olin yrittänyt ottaa huomioon myös sen faktan, jotta me oltiin kuitenkin elävien eläinten kanssa tekemisissä ja voisi olla enemmän kuin mahdollista jotta mun hyvä suunnitelmani tulisi loppupeleissä lentämään ulos ikkunasta. Mun helpotuksekseni Agnes oli ottanut mukaan pari tallityöntekijäänsä, joten tarvittaessa mä pystyisin turvautumaan myös heidän apuun ja kokemukseen jos sattuisi käymään niin että mun usko omaan tekemiseen loppuisi ja onnistuisin uskottelemaan itselleni, että me ei osattaisikaan Fian kanssa.
Stall Wästerholmille päästessä me oltiin hyvin siinä aikataulussa, jossa me haluttiin olla, joten Agnesin parkkeeratessa auton mä vedin muutaman kerran syvään henkeä ennen kuin nousin autosta ja odotin jotta saatoin purkaa Fian. Ruunikko tamma laskeutui nätisti ramppia pitkin ja mun onnekseni se ei kadonnut mihinkään, vaan jäi seisomaan vierelleni pää pystyssä ja korvat pyörien kuin satelliitit. Kunhan muutkin nuoret oli purettu autosta, kiinnitin Fian sille osoitetulle paikalle. Vaikka olin harjannut tamman jo kotona, harjasin ruunikkoni silti uudelleen vain sen vuoksi, jotta sain itselleni jotain tekemistä. Samalla pystyin myös tarkistamaan tamman jalat, jotta se ei ollut onnistunut tekemään itselleen haavoja matkan aikana. Onnekseni tamma oli matkustanut nätisti ja harjattuani Fian nopeasti lävitse poimin tamman suojat käsiini ja aloin liu’uttamaan niitä paikoilleen.
Fian ollessa valmiina mä lähdin kävelyttämään tammaa, jotta se sai katsella ympärilleen uudessa ympäristössä sekä tietenkin vähän verrytellä lihaksiaan ennen kuin olisi aika siirtyä pikkumaneesiin lämmittelemään. Meidän koko kolmikko pääsi onneksi kerralla lämmittelymaneesiin, joten mun ei tarvinnut yrittää selvitä yksin Fian kanssa. Agnes tarjosi mulle muutamia neuvoja siitä, mitä mun kannattaisi Fian kanssa tehdä, jotta tamma olisi valmis siirtymään isoon maneesiin ja sinne rakennettuun kujaan.
Edeltävän hyppääjän ollessa valmis, maneeseja rajaavat ovet avattiin ja meidät päästettiin Fian kanssa isoon maneesiin. Toinen tallintyöntekijöistä oli ottanut mukaansa herkkusangon, jonka olimme varanneet hevosille kujan päähän, joten omaksi tehtäväkseni jäi vain keskittyä Fian juoksuttamiseen kujaan. Pari ensimmäistä kertaa me vain käveltiin Fian kanssa puomien ylitse, ennen kuin viimeisen esteen takimmaiset puomit nostettiin ristikoksi. Vaikka irtohyppääminen olikin Fialle tuttua, tarvitsi tamma silti hieman rohkaisua, mutta hiljalleen se alkoi löytämään vetoa esteille ja hyppääminen alkoi näyttämään paremmalta.
Ilmoittaessani Fiaa tähän tapahtumaan olin kertonut, jotta meidän tavoitteenamme oli estevarsojen laatuarvostelu. Aina parin onnistuneen hyppykerran jälkeen puomeja nostettiin niin että muutama viimeinen kerta oli sillä korkeudella, jolle olin Fian ilmoittanut laatuarvosteluun. Meidän aikamme tullessa päätökseen ja Fian ollessa viimeistä kertaa kiinni, kävelin oman ruunikkoni luokse ja kiinnitin tamma riimunnarun sen kuolaimiin. Olin onnellinen siitä, jotta tämä treeni oli mennyt hyvin ja koko reissu ylipäätään, joten saatoin hieman rennommalla mielellä valmistautua kohti estevarsojen laatuarvostelua vain parin viikon päässä.
Kommentit
Lähetä kommentti