Teksti sijoittuu syksylle 2025
”Hej, nu när Fia fyller två år kan man börja fundera på att bedöma kvaliteten på hopphästföl.” Agnes kertoi eräänä päivänä melkeimpä heti kun oli päässyt talliin ja nähnyt minut ja Fian käytävällä.”Jag vet inte… Jag har ingen idea hur det jobbas“ vastasin todenomaisesti, vaikka äänestäni oli varmasti kuultavissa epävarmuus ehdotettua kohtaan. Mä en ollut ikinä tutustunut nuorille estehevosille tarkoitettuihin tapahtumiin – tosin eipä mulla ollut ikinä aiemmin ollut omaa hevostakaan – joten en mä todellakaan ollut valmis tekemään päätöstä näin nopeasti. Enkä mä toisaalta ehkä ollut kovinkaan innostunut tutkimaan asiaa juuri nyt Agnesin kanssa.
”No men tänk om det. Jag tror att Carl vill ha som tips för det” valmentajani sanoi vielä ennen kuin katosi pihalle oman ratsunsa kanssa. Carl oli sellainen osa tässä palapelissä, jota en välttämättä olisi halunnut edes ottaa esiin. Tokihan mä ymmärsin senkin, että koska Fia oli virallisesti miehen nimissä oli hänellä kuitenkin paljon enemmän sanottavaa tamman elämästä kuin mitä minulla, vaikka olinkin saanut suhteellisen vapaat kädet elää ja toimia tamman kanssa.
Tokihan tuollaiseen tapahtumaan treenaaminen ja osallistuminen voisi tarjota omanlaista oppia Fian kanssa ja samalla ylipäätään tarjota uudenlaista oppia hevosten kanssa toimimiseen. Ehkä kun olisin yksin kotona ja saanut jollain tavalla ajatuksiani nollattua voisin tutkia mitä kaikkea kaksivuotiailta vaadittaisiin tuollaisessa tapahtumassa ja olisiko meillä lopulta mitään mahdollisuutta edes ajatella harjoittelua ja osallistumista. Matkan rahoittaminen ei kuitenkaan tulisi olemaan mikään ongelma, sillä tiesin jotta yhden puhelun jälkeen Carl olisi maksanut kaikki matkasta aiheutuvat kulut ilman sen suurempia kyselyitä.
Tämä tilaisuus olisi todennäköisesti monesti suurikin plussa tässä diilissä, vaikka epäilinkin jotta jossain kohtaa se saattaisi ehkä myös aiheuttaa omia paineitaan sen suhteen, jotta tekisimme Fian kanssa varmasti sellaista tulostasoa, johon mies voisi olla tyytyväinen. Sekä varsinkin sellaista, jonka puolesta mies olisi edelleen valmis rahoittamaan kilpailemistamme. Tosin varmaan ennen kuin me edes oltaisiin lähelläkään kilpailemista minun täytyisi mahdollisesti rohkaista mieleni ja istua alas Carlin kanssa juttelemaan siitä mitkä miehen toiveet olivat nuoren tamman kohdalle.
Saatuani Fian hoidettua ja irrotettuani nuoren tamman hoitopaikan naruista maiskautin ruunikon liikkeelle ja sen sijaan että olisin tehnyt sen, mitä olin suunnitellut, lähdimmekin vain kävelemään. Oma fiilikseni ei todellakaan ollut sellainen, jossa voisin treenata Fian kanssa.
**
Kotiin päästessäni istuin koneelleni ja aloin tutkimaan Estevarsojen laatuarvostelua. Arvostelun ensimmäinen kohta vaikutti siltä, että meillä voisi olla jollain tavalla jopa mahdollisuus onnistua siinä. Sukupisteisiin mä en todennäköisesti voinut vaikuttaa millään tavalla Fian kanssa, mutta vaikka ne olisivat mitä olisivatkin, niin Carl todennäköisesti ymmärtäisi ne. Mies oli kuitenkin itse tehnyt sen valinnan, jotta oli halunnut Fian ostaa ja toisaalta mulla oli jollain tasolla myös sellainen fiilis, jotta oikeasti koko idea estevarsojen laatuarvostelusta oli Carlilta lähtöisin. Todennäköisesti mies oli vain laittanut Agnesin asialle, jotta asia saatiin esitettyä minulle sellaisella tavalla, jotta varmasti voisin ottaa ehdotuksen paremmin ja oikeasti jopa pohtia sitä.
Se, mitä olin oppinut Carlista ja siitä millaisella agendalla mies oli liikenteessä hevosten kanssa tuki hyvinkin sitä ajatusta, jotta tämä ehdotus oli mieheltä lähtöisin. Vaikka mies ilmeisesti osasi ja pyrki hankkimaan laadukkaita estehevosia, oli mies varmastikin kiinnostunut silti näkemään millaista laatua hankinnoissaan oikeastaan olikaan.
Käytöksen arviointi oli yksi osa estevarsojen laatuarvostelua ja totta puhuen mulla ei ollut kovinkaan paljoa ajatuksia siitä, jotta miten pitkälti mä voisin vaikuttaa siihen. Todennäköisesti Agnes pystyisi auttamaan minua tämän asian kanssa, sillä naiselta varmasti löytyisi ajatuksia ja ideoita siihen, miten Fiaa voisi totuttaa erilaisiin asioihin. Toisaalta tamma ei kyllä vaikuttanut siltä, jotta se pelkäisi välttämättä kovinkaan paljoa asioita, joten Ehkä meillä voisi olla sittenkin mahdollisuus pärjätä tässä osa-alueessa ilman sen suurempaa treeniä.
Toiseksi viimeinen osa-alue arvostelussa olisi irtohypytys. Sitä me olikin jo pari kertaa harjoiteltu Fian kanssa, mutta varmasti ennen mahdollista osallistumista tammaa täytyisi käydä hypyttämässä vielä uudelleen. Fia oli tuntunut innostuvan hyppäämisestä – mikä tietenkin oli hyvä ottaen huomioon, jotta kyseessä oli estehevonen – joten tämä olisi meille ehkä helpoin osuus koko tapahtumasta. Jos sinne siis lähdettäisiin. Ainut mikä meidän esteeksemme saattaisi tulla, olisi erikoiseste, mutta toisaalta nyt kun tiesin että sellainenkin olisi tulossa eteen olisi helpompi pyytää Agnesilta josko ottaisimme sellaisen osaksi Fian irtohypytystä.
Viimeinen osuus koko tilaisuudessa olisikin sitten askellajien arviointi. Arvioinnin kulku kuulosti aika lailla samalta kuin mitä se oli näyttelyissäkin, mitä varten me olimmekin jo treenanneet. Tästäkään osuudesta en ollut niin epävarma, vaikka tokihan voisimme siltikin hieman hioa muutamaa kohtaa ja saada homman vain entistä sulavammaksi. Toisaalta mä en kuitenkaan halunnut herättää turhaa toivoa itsessäni sen puolesta, jotta meillä voisi olla jonkin mahdollisuus onnistua tässä tapahtumassa, sillä kaikki olisi kuitenkin osin kiinni myös siitä, miten Fia tulisi käyttäytymään koko tapahtumassa. Olisihan matka varmasti omalla tavallaan rankka nuorelle tammalle koska me kuitenkin lähtisimme ihan toiseen maahan asti ja ennen kuin koko reissu olisi tehtynä ei voinut sanoa mitään siitä, jotta kuinka Fia tulisi reagoimaan matkustamiseen ja miten väsynyt tamma olisi itse tapahtumapäivänä.
Tokihan mä olin tarvinnut silti vielä pari päivää miettiäkseni sitä, että uskallettaisiinko me lähteä Fian kanssa kokeilemaan onneamme. Vaikka minulla olikin Agnesin tuki koko ajan saatavilla, en silti halunnut keskustella hänen kanssaan vielä tästä asiasta, vaan tuohon keskusteluun olisin valmis uppoutumaan vasta vähän myöhemmin. Tällä hetkellä minulla ei välttämättä ollut vielä sellaisia argumentteja valmiina, jonka puolesta olisin voinut perustella päätöksiäni tavalla tai toisella. Osasin odottaa, että Agnes varmasti laittaisi minut miettimään sitä, miksi olin päättänyt tehdä sellaisen päätöksen kuin olin tehnyt. Tokihan mä ymmärsin syyt naisen tekemisten takana, mutta silti ajoittain musta tuntui kuin mua oltaisiin, yritetty puskea ihan liian nopeasti johonkin päätökseen mihin mä en vain millään tasolla ollut valmis. Ehkä joskus mä voisin arvostaa Agnesin ja Carlin tekemistä sellaisella tavalla kuin pitäisi, mutta tällä hetkellä ne ainakin ajoittain tuntuivat vain hieman liian tungettelevilta.
Yksi vaihtoehto olisi ollut mahdollisesti soittaa suoraa Carlille ja puhua miehen kanssa. Kuitenkaan sekään vaihtoehto ei kuulostanut kovinkaan houkuttelevalta. Mietittyäni vaihtoehtojani kaikilta mahdollisilta kanteilta törmäsin sellaiseen vaihtoehtoon, jonka onnistumisesta en ollut täysin varma. Me ei ollut pidetty Annikan kanssa vuosiin yhteyttä, vaikka aikanaan me olikin oltu lähes erottamattomat. Kuitenkin aika ja varmasti jollain tasolla myös oma onnettomuuteni sekä elämä ylipäätään olivat nakertaneet kuilua välillemme, ennen kuin homma oli saavuttanut sen pisteen, jossa yhteys välillämme oli katkennut täysin. En mä tiennyt oliko välimme korjattavissa, mutta tässä hetkessä mä todellakin toivoin, jotta toinen olisi valmis ymmärtämään syitä miksi tein mitä tein ja tarvittaessa antamaan minulle myös anteeksi. Millään tasolla mä en ollut ylpeä siitä, miten olin käyttäytynyt toista kohtaan, mutta toisaalta niissä hetkissä olin ollut myös todella hajalla.
”Hej, jag vet att du har inte hörät om mig på long tid. Jag är förlot om det men jag hoppas att du vill läsä min meddelande. Jag skulle säg allt men det vill kom när du är färdig. Men nu jag skulle behövä din hjälp.“
Viestini oli muotoutunut juuri niin tönköksi kuin olin pelännytkin sen muotoutuvan, mutta toisaalta ei ollut helppoa rikkoa vuosien mittaista hiljaiseloa entisen parhaan ystävänsä kanssa, kun oli itse ollut se osapuoli, joka oli lopettanut yhteydenpidon kuin seinään. Luettuani sen useamman kerran lävitse, päädyin lopulta vain lähettämään viestin, sillä parempi olisi kokeilla onneaan kuin jäädä hinkkaamaan samoja sanoja ikuisuudeksi. Lähetettyäni viestin tungin puhelimeni tyynyni alle ja painoin käteni silmilleni. Mulla ei ollut mitään ajatusta siitä, että tulisiko tämä yhteydenotto vain repimään haavoja auki uudelleen, vai voisiko tuota hetkeä mahdollisesti siirtää eteenpäin ja palata asiaan myöhemmin. Kyllähän mä ymmärsin, jotta mun olisi pahoiteltava käytöstäni Annikalle ja edes jollain tasolla yritettävä perustella sitä miksi olin ajatunut tekemään niin kuin olin tehnyt, huolimatta siitä, jotta ymmärsikö toinen lähtökohtani.
Kaikesta huolimatta yritin ravistaa ajatukset pois päästäni ja juuri kun olin suunnittelemassa nousevani sängyltä kuulin kuinka puhelimeni kilahti saapuneen viestin merkiksi. Ajattelematta sen enempää kaivoin puhelimen tyynyni alta ja vasta nähdessäni Annikan nimen näytöllä pysähdyin pohtimaan asiaa. Lopulta totesin itselleni, jotta olin kuitenkin tehnyt ensimmäisen askeleen siihen, jotta edes selvittäisin olisiko minulla ja Annikalla mitään mahdollisuutta korjata välejämme. En mä toisaalta voinut toista syyttääkään, jos tähän ei oltu valmiita, sillä toisessahan ei todellakaan mitään vikaa ollut.
”Hej, trevligt att höra från dig! Jag har tänkt på dig ett tag nu. Få inte panik och berätta när du berättar. Jag har en aning om varför du betedde dig som du gjorde. Jag kan komma över på kaffe eller något liknande samma dag så kan vi prata om det. Men vad är det du behöver hjälp med?"
Vastaus, jonka Annika minulle lähetti oli paljon positiivisempi ja avoimempi kuin mitä olin osannut odottaa. Oikeastaan se ei ollut lähellekään sitä mitä olin toiselta odottanut ja jouduinkin lukemaan viestin muutamaan kertaan lävitse, jotta saatoin todellakin varmistua siitä, että se olisi todellakin niin hyväntahtoinen kuin mitä viesti antoi olettaa. Oikeastaan mä en olisi ollut yllättynyt siitäkään, jos toinen olisi päättänyt lopulta jättää täysin vastaamatta koska tehtyäni sellaisen tempun kuin mitä olin tehnyt, niin se olisi ollut enemmän kuin oikeutettua. En mä kyllä siltikään halunnut pitää lippua kovinkaan korkealla sen suhteen, jotta Annika olisi oikeasti valmis korjaamaan meidän välimme, mutta pelkästään jo se, että toinen oli valmis kuulemaan oman osani tarinasta oli paljon enemmän kuin mitä mä olin osannut edes toivoa. Se, että toinen oli vielä sen lisäksi valmis auttamaankin minua oli paljon enemmän kuin mitä olin edes toivonutkaan.
”Toppen! Det vore toppen. Jag kanske har en öppen kalender så att du kan föreslå dagar och tider. Men jag behöver hjälp med kvaliteten på hoppfölet. Kort sagt, jag har en tvåårig häst och Agnes (min tränare) föreslog det åt henne. Men jag har ingen erfarenhet av det, men jag vet att du har det. Jag skulle vilja fråga om dig kan du berätta för mig om det är ett möjligt lopp och hur jag ska förbereda mig för det?“
Uutta viestiä oli huomattavasti helpompi ja kevyempi kirjoittaa kuin edellistä. Tokihan voisi edelleen olla, jotta homma tulisi kaatumaan johonkin osuuteen, mutta toisaalta ennen kuin tutkisin tilannetta sen tarkemmin olisi hankalaa määrittää todellista lopputulemaa. Yritin myös pitää mielessäni sen, jotta minulla ei ollut mitään täydellistä käsitystä siitä, millainen Annikan hevoshistoria oli viimeisten vuosien ajalta, vaikka välirikostamme huolimatta olinkin aina välillä käynyt seuraamassa toisen elämää Instagramista. Tokihan edelleen voisi olla mahdollista pilata kaikki, mutta mä toivoin, jotta en onnistuisi siinä.
”Annika ringer”
Katsoin yllättyneenä puhelimeni näyttöä, ennen kuin poimin laitteen käteeni ja vastasin entisen ystäväni puheluun. Lopulta päädyimmekin juttelemaan Annikan kanssa useamman tunnin verran, ja samalla sain vastauksen myös niin aiemmin esittämääni kysymykseen kuin myös kerrottua miksi olin päätynyt katkaisemaan yhteyden. Onnekseni toinen ymmärsi syyni kertoessani kaikesta mitä oli tapahtunut ja miksi olin päätynyt tekemään sellaisia asioita, joita olin päätynyt tekemään. Keskustelumme avasi omiakin silmiäni tavoilla, joilla ne eivät olleet vielä auenneet ja kaiken kaikkiaan mulla oli huomattavasti paljon parempi ja kevyempi olo puhelun päättyessä kuin sen alkaessa.
En mä kuitenkaan ollut vielä valmis tekemään päätöstä puoleen tai toiseen. Tokihan keskusteluni Annikan kanssa oli vahvistanut ajatuksiani tiettyyn suuntaan, mutta silti halusin vielä makustella ajatusta. Ihan vain, jotta mä olisin täysin varma ennen kuin mä menisin sanomaan mitään sellaista, jota mä voisin tulla katumaan jossain kohtaa. Kuitenkin mä loppupeleissä päätin, jotta me voitaisiin ainakin lähteä kokeilemaan onneamme estevarsojen laatuarvostelussa. Vielä vain täytyisi kertoa päätöksestä Agnesille ja Carlille.
Kommentit
Lähetä kommentti