Olin pystynyt välttelemään yllättävänkin pitkään sitä hetkeä, jossa minun oli paljastettava vanhemmilleni miksi olin alkanut viettämään paljon enemmän aikaa tallilla kuin aikaisemmin. Suurestihan tässä auttoi myös se, että olin jo useamman kuukauden asunut omillani, jonka puolesta minun ei tarvinnut selitellä vanhemmilleni sitä mihin olin menossa ja miten kauan aikoisin siellä viettää. Kuitenkin nyt jotain kautta vanhempani olivat saaneet tietää diilistäni Carlin kanssa.
Tämä tieto oli aiheuttanut yhden varmaan isoimmista riidoistamme ikinä vanhempieni kanssa. Kylähän mä ymmärsin mistä vanhempieni ajatukset saivat voimansa, mutta toisaalta kyseessä oli MUN matkani eikä heidän. Mulla ei ollut mitään hajua siitä, olinko saanut vanhempani ymmärtämään oman näkökantani koko diiliin sekä sen, että minulla ei ollut tässä kiinni mitään muuta kuin omaa aikaani.
Carl oli kuitenkin luvannut maksaa kaikki kulut, joita Fian elämästä koituisi, joten senkään puolesta minulla ei välttämättä ollut kovinkaan paljoa kiinni ruunikossa tammassa. Eihän se silti meinannut sitä, ettenkö olisi käyttänyt tammaan omaakin rahaa. Mistään isoista summista ei todellakaan voinut puhua, mutta silti olin päätynyt käyttämään joitain kruunuja ruunikkoon tammaan. Pääasiassa käyttämäni rahat olivat olleet porkkanoihin, mutta en myöskään voinut olla vastustamatta erästä metsänvihreää riimu- ja naru settiä. Tokihan se olisi vielä jonkin aikaa Fialle ihan liian iso, vaikka olinkin jo testannut sitä tamman päähän.
Totta puhuen viimeinen puolivuotta oli muutenkin ollut uuden opettelua. Carlin ilmoittaessa päivän, jolloin Fia muutti Agnesin tallille oli ensimmäinen päivä, jolloin uuden opettelu alkoi kunnolla. Odottaessani tamman saapumista Agnesin tallin pihassa mua jännitti varmaan eniten kuin mua oli vuosiin jännittänyt. Kuitenkin lopulta kuljetus saapui pihaan ja hontelo ruunikko talutettiin alas hevosautosta.
”Är du Inkalilja?” kuljettaja kysyi heti kun tamman viimeinenkin kavio oli tasaisella maanpinnalla ja mies pystyi keskittymään ympäristöön.
”Ju” oli ainut, jota osasin vastata, sillä katseeni oli kiinnittynyt ruunikkoon pikkutammaan.
”Här. Jag har hans papper i bilen. Jag hämtar dem och sedan är vi klara.”
En ensin tajunnut minua kohti ojennettua riimunnarua ennen kuin sitä tarjottiin uudelleen ja vasta silloin tajusin tarttua siihen. Muutamalla nopealla askeleella mies oli palannut takaisin autolleen ja avannut apukuskin oven.
Katseeni vaihteli narun päässä kävelevän nuoren tamman sekä autoaan kaivelevan miehen välillä. Lopulta mies palasi luoksemme ja ojensi minulle muovitaskun, jossa oli muutama paperi sekä tamman passi. Varmistuttuaan jotta minulla oli kunnon ote taskusta, mies onnitteli minua vielä ennen kuin palasi autolleen ja valmistautui lähtemään.
Nuori tamma toisessa kädessäni ja sen paperit toisessa annoin katseeni kiertää niin Fiassa kuin myös kuskissa, joka oli saanut autonsa pakattua ja teki lähtöä. Moottorin hyrähtäessä käyntiin ruunikko tammavarsa käännähti katsomaan autoa ja seurattuamme perävalojen katoamista mä vedin syvään henkeä ennen kuin katsoin taas kerran vierelläni seisovaa ruunikkoa. En voinut uskoa jotta Fia oli todellakin täällä ja että mä tulisin olemaan jatkossa vastuussa tästä pienestä hevosesta ja sen koulutuksesta ratsuksi ja kilpahevoseksi.
Tämä tieto oli aiheuttanut yhden varmaan isoimmista riidoistamme ikinä vanhempieni kanssa. Kylähän mä ymmärsin mistä vanhempieni ajatukset saivat voimansa, mutta toisaalta kyseessä oli MUN matkani eikä heidän. Mulla ei ollut mitään hajua siitä, olinko saanut vanhempani ymmärtämään oman näkökantani koko diiliin sekä sen, että minulla ei ollut tässä kiinni mitään muuta kuin omaa aikaani.
Carl oli kuitenkin luvannut maksaa kaikki kulut, joita Fian elämästä koituisi, joten senkään puolesta minulla ei välttämättä ollut kovinkaan paljoa kiinni ruunikossa tammassa. Eihän se silti meinannut sitä, ettenkö olisi käyttänyt tammaan omaakin rahaa. Mistään isoista summista ei todellakaan voinut puhua, mutta silti olin päätynyt käyttämään joitain kruunuja ruunikkoon tammaan. Pääasiassa käyttämäni rahat olivat olleet porkkanoihin, mutta en myöskään voinut olla vastustamatta erästä metsänvihreää riimu- ja naru settiä. Tokihan se olisi vielä jonkin aikaa Fialle ihan liian iso, vaikka olinkin jo testannut sitä tamman päähän.
Totta puhuen viimeinen puolivuotta oli muutenkin ollut uuden opettelua. Carlin ilmoittaessa päivän, jolloin Fia muutti Agnesin tallille oli ensimmäinen päivä, jolloin uuden opettelu alkoi kunnolla. Odottaessani tamman saapumista Agnesin tallin pihassa mua jännitti varmaan eniten kuin mua oli vuosiin jännittänyt. Kuitenkin lopulta kuljetus saapui pihaan ja hontelo ruunikko talutettiin alas hevosautosta.
”Är du Inkalilja?” kuljettaja kysyi heti kun tamman viimeinenkin kavio oli tasaisella maanpinnalla ja mies pystyi keskittymään ympäristöön.
”Ju” oli ainut, jota osasin vastata, sillä katseeni oli kiinnittynyt ruunikkoon pikkutammaan.
”Här. Jag har hans papper i bilen. Jag hämtar dem och sedan är vi klara.”
En ensin tajunnut minua kohti ojennettua riimunnarua ennen kuin sitä tarjottiin uudelleen ja vasta silloin tajusin tarttua siihen. Muutamalla nopealla askeleella mies oli palannut takaisin autolleen ja avannut apukuskin oven.
Katseeni vaihteli narun päässä kävelevän nuoren tamman sekä autoaan kaivelevan miehen välillä. Lopulta mies palasi luoksemme ja ojensi minulle muovitaskun, jossa oli muutama paperi sekä tamman passi. Varmistuttuaan jotta minulla oli kunnon ote taskusta, mies onnitteli minua vielä ennen kuin palasi autolleen ja valmistautui lähtemään.
Nuori tamma toisessa kädessäni ja sen paperit toisessa annoin katseeni kiertää niin Fiassa kuin myös kuskissa, joka oli saanut autonsa pakattua ja teki lähtöä. Moottorin hyrähtäessä käyntiin ruunikko tammavarsa käännähti katsomaan autoa ja seurattuamme perävalojen katoamista mä vedin syvään henkeä ennen kuin katsoin taas kerran vierelläni seisovaa ruunikkoa. En voinut uskoa jotta Fia oli todellakin täällä ja että mä tulisin olemaan jatkossa vastuussa tästä pienestä hevosesta ja sen koulutuksesta ratsuksi ja kilpahevoseksi.
Kommentit
Lähetä kommentti