Mä olin miettinyt jonkin aikaa ilmoittaisinko Harria ollenkaan Guldholm Summer Festivalien kenttäluokkaan. Kimo oli antanut mulle paljon enemmän kuin mistä mä olin osannut ikinä edes haaveilla, joten senkin puolesta musta tuntui, jotta mä olin oikeastaan vaan velkaa Harrille. Meidän treenaamisemmekaan ei välttämättä ollut enää mitenkään vakavamielistä, joten en mä nähnyt, että me ainakaan voitaisiin millään tasolla pärjätä.
Pohdinnastani huolimatta mä löysin itseni kisaviikon tiistaina valkoisten aitojen sisältä tanssittamassa kimoa oriani koulukokeen merkeissä. Meidän parhaimpia se ei todellakaan ollut ja totta puhuen mä olin yllättynyt siitä, että koko koulukoe oli mennyt edes lävitse. Eikä meidän onnemme kyllä rataesteilläkään jatkunut, sillä oman tyhmän virheeni vuoksi Harri päätyi tiputtamaan yhden puomin. Ei sillä, että lopputuloksissa sillä yhdellä puomilla olisi ollut mitään merkitystä, vaikka se olisikin nostanut meidät Käkiharjun Oskarille lopulta menneelle sijalle.
Kahdesta surkeasta osakokeesta huolimatta torstaina mä löysin meidät lähtökarsinasta Harrin kanssa kuuntelemassa alaspäin laskettavia sekunteja ennen sitä hetkeä, kun mulle annettiin lupa ratsastaa. Harria ei tarvinnut paljoa käskeä, orin lähtiessä oikeastaan enemmänkin räjähtävällä laukka-askeleella eteenpäin. Maastoon me lähdettiin vain nauttimaan Harrin kanssa loppukesäisestä tai alkusyksyisestä maisemasta ja vain tekemään parhaamme. Tästä osakokeesta taskuun jäi roima nippu virhepisteistä, jotka pitivät meidät vakaasti tuloslistan häntäpäässä, lopullisella sijoituksella 16/19. Ei todellakaan sellainen tulos mitä mä toivoin, mutta aina ei voinut voittaa ja tällä kertaa hommat menivät näin.
Eihän meidän kisaviikkomme kuitenkaan tässä ollut, sillä sunnuntaina olisi vielä aika molempien orien kisautukselle.
Summer Festivalien mukanaan tuoma kisahulina tallipihassa ja sen ympäristössä oli tarjonnut samalla myös hyvän mahdollisuuden tutustuttaa Altaita kisapaikkojen ääniin ja menoon. Tokikaan ori ei tuntunut jännittävän mitään mitä sen eteen tuli, tai millaisia ääniä sieltä täältä kuului, vaan enemmänkin musta nuorikko tuntui olevan vain kiinnostunut kaikesta. Ehkä nuori ori oli ajoittain vähän liiankin kiinnostunut siitä mitä ympärillään tapahtui, mutta paljon mieluummin otin tällaisen kuin sen, jotta ori säikkyisi kaikkea ja kaikkia.
Totta puhuen mä en edes tiedä olisiko kovinkaan säpsystä ja säikystä saanut tehtyä minkäänlaista kenttähevosta. Tai ehkä olisi saanutkin, mutta mä en ollut valmis ottamaan sitä haastetta vastaan. Pelkästään jo se, jotta aikanaan tulisin ratsuttamaan Altain ja rakentamaan mustasta varsasta kenttähevosta kuulosti tarpeeksi suurelta haasteelta minulle.
Sunnuntaina oli kuitenkin aika vaihtaa Altain kanssa kisaturismi kisahommiin ja totuttaa nuorta oria puunaukseen. Tosin eipä Altain kanssa kyllä sitäkään tarvinnut kovinkaan paljoa treenata. Mustaa oria kun saattoi puunata, vaikka tunnin eikä se siltikään näyttänyt siltä, jotta olisi tylsistymässä hommaan. Ehkä suurin haaste joka Altain kanssa tuli vastaan, oli saada sen mustat jouhet ensin leteille ja sen jälkeen sykeröille. Orlovin jouhenlaatu oli hieman erilaista kuin mitä Harrilla, joten muutama yritys meni vain siinä, jotta sain jouhet taipumaan omaan tahtooni. Tokikaan se, että Altai olisi koko ajan halunnut seurata mitä tapahtuu ei helpottanut asiaa.
Tietäessäni minkälainen elohiiri Altai olisikaan, olisin halunnut ommella sykeröt sen sijaan että yritin taltuttaa ne vain kuminauhoilla. Kuitenkin mä uskalsin myös epäillä, jotta elohiirimäisen orin kanssa projektista ei olisi välttämättä tullut mitään. Toivottavasti jossain kohtaa myöhemmässä vaiheessa Altai jaksaisi sen verran, jotta orin sykeröitä olisi mahdollista ommella, jotta ne kestäisivät koko kolmipäiväiset kenttäkisat.
Varsat aloittivat match shown ja me oltiin Altain kanssa vielä ensimmäisessä parissakin, joten ainakaan mustan orin kanssa mun ei tarvinnut stressata kovinkaan pitkään. Meidän kaverinamme oli rautias suomenhevostamma, joka taisi olla paljon nuorempikin. Alkuun Altaita olisi kiinostanut hirveästikin toinen varsa, mutta sain onnekseni nuoren orin huomion kiinnitettyä itseeni sekä esiintymiseen. Tokihan me oli yritetty treenata Altain kanssa esiintymistä ja sitä jotta meidän takanamme saattaisi olla joku kaveri. Oman tallin hevoset olivat kuitenkin muuttuneet nuorelle jo tutuiksi, joten senkään puolesta ei ollut ihme, jotta uusi ystävä kiinnosti oria.
Karinan kiinnittäessä Altain suitsiin punaisen ruusukkeen, olin yllättynyt siitä, jotta osin sekoilevakin menomme oli ansainnut tällaisen lopputuloksen. Päästessämme takaisin talliin talutin Altain omaan karsinaansa, jossa ori sai viettää aikaansa niin pitkään kuin olisi aika suunnata valmistautumaan punaisten kehään. Feetu oli käynyt seuraamassa kolmea viimeistä paria, jotka olivat arvosteltu ennen kuin kaikki sinisen ruusukkeen saaneet varsat olivat päässeet omaan kehäänsä.
”Teidän kans on pari jotain Royal Hannoverian Creamia, yks vuonohevonen ja täysiverinen” Feetu selvitti samalla kun kävin Altaita läpi pölyharjalla, jotta sain kaikki irtonaiset kuivikkeet pois orin karvapeitteestä. ”Ai nii ja tietenkin yks puoliverinen”.
”Okei. Sitten on kyllä hankala sanoa, että miten me voitaisiin Altain kanssa pärjätä. Jos luokassa olis ollu enemmän perus puoliverisiä niin olis ehkä ollu jollain tasolla varmaa, että me ei tulla pärjäämään, mutta nyt kun kaikki muut rodut on enemmistössä niin on kyllä hankala sanoa. Toisaalta kaippa meille on oma voittonsa jo se, että me päästiin ees loppukehään” heitin vielä ilmoille ennen kuin pyysin Altain liikkeelle ja lähdimme kohti punaisten kehää.
Lopulta Altain kanssa sijoituksemme oli 4/6. Kaikesta huolimatta olin tyytyväinen Altain toimintaan ja palautettuani nuoren orin takaisin tarhaansa, olikin aika lähteä hakemaan Harria laitumelta valmistautumaan omaan luokkaansa. Harrin kanssa koitos olisi vasta match shown viimeisessä luokassa ja toisaalta kimo oli kerennyt kokemaan jo niin paljon elämässään, jotta saatoin olla aika varma siitä, että Harrin kanssa homma tulisi toimimaan moitteetta.
Altain ja Harrin luokkien välissä ollessa neljä luokkaa, se tarkoitti sitä, että kunhan orlov oli hoidettu takaisin laitumelle, me kerettiin lähteä Feetun kanssa syömään. Vaikka vielä tänään me olisi voitu syödä Kultasaaren tiluksilla, mutta mä kaipasin taukoa tallin maisemista. Ei mulla todellakaan ollut mitään Kultasaarta tai sen ihmisiä kohtaan – oikeastaan mä nautin elämästämme täällä – vaan enemmänkin se johtui siitä, että mennyt viikko oli ollut omalla tavallaan raskas. Oikeastaan se oli alkanut jo edeltävällä viikolla, kun Guldholm Summer Festivalin järjestelyt olivat ottaneet näkyvämpiä askeleita ja kiihtynyt vain sunnuntaina, kun ensimmäiset ratsukot olivat saapuneet paikalle.
Vaikka tämä ei ollut ensimmäinen kerta niinä vuosina, kun asuimme Harrin kanssa Hangon rannikolla, kerkesi vuodessa unohtamaan suhteellisen tehokkaasti millaista hullunmyllyä nämä vajaat kaksiviikkoa olivatkaan. Se oli oikeastansa suurin syy sille, miksi mä halusin lähteä lounaalle johonkin muualle ja olin enemmän kuin kiitollinen siitä, jotta Feetu ymmärsi mun tunteitani. Olihan se vaatinut opettelua puolin ja toisin, mutta meidän yhteiset vuotemme olivat opettaneet meille paljon toisistamme, varsinkin sen jälkeen, kun olin uskaltautunut avautumaan paremmin toiselle menneisyydestäni ja siitä miksi tietyt asiat olivat minulle edelleen tasolla tai toisella hankalia.
Me otettiin Feetun kanssa ehkä vähän pitkänkin linjan lounas ja lopulta meille tuli hienoinen kiire palata takaisin Kultasaareen, jotta kerkeäisin laittamaan Harrin valmiiksi. Kimo ori vain vilkaisi sivulleen, kun molemmat minä ja Feetu aloimme laittamaan sitä valmiiksi, jotta kerkeäisin varmasti myös kimon orin kanssa kehäämme. Tokihan meitä ennen oli kolme paria, joten senkin puolesta me voitettiin ainakin muutama lisäminuutti valmistautumiselle.
Me päästiin kuitenkin ihan ajallaan odottamaan omaa vuoroamme ja kehään päästessämme meidän pariksemme asteli Puro Sangue Lusitanoksi esitelty ori. Totta puhuen mulla ei ollut kyllä mitään odotuksia Harrinkaan kohdalla koko match show touhusta, enkä mä välttämättä edes odottanut, jotta kimolla menisi yhtään sen paremmin. Kuitenkin myös Harrin kanssa me onnistuttiin nappaamaan itsellemme punainen ruusuke ja lopulta meidän ei tarvinnutkaan odotella kuin sinisten kehän ajan, sillä viimeisen parin toinen osallistujista oli siirretty toiseen luokkaan, jonka puolesta meidän pari olikin viimeinen pari.
Sinisten kehän jälkeen oli meidän vuoromme astella loppukehään ja omalla tavallaan olikin yllättävää, jotta myös Harri oli loppukehässä sijalla 4. Palatessamme takaisin talliin kimon kanssa mä olin enemmän kuin tyytyväinen siitä, jotta kisaviikko oli takana ja me päästäisiin palaamaan takaisin normaaliin arkeen.
Pohdinnastani huolimatta mä löysin itseni kisaviikon tiistaina valkoisten aitojen sisältä tanssittamassa kimoa oriani koulukokeen merkeissä. Meidän parhaimpia se ei todellakaan ollut ja totta puhuen mä olin yllättynyt siitä, että koko koulukoe oli mennyt edes lävitse. Eikä meidän onnemme kyllä rataesteilläkään jatkunut, sillä oman tyhmän virheeni vuoksi Harri päätyi tiputtamaan yhden puomin. Ei sillä, että lopputuloksissa sillä yhdellä puomilla olisi ollut mitään merkitystä, vaikka se olisikin nostanut meidät Käkiharjun Oskarille lopulta menneelle sijalle.
Kahdesta surkeasta osakokeesta huolimatta torstaina mä löysin meidät lähtökarsinasta Harrin kanssa kuuntelemassa alaspäin laskettavia sekunteja ennen sitä hetkeä, kun mulle annettiin lupa ratsastaa. Harria ei tarvinnut paljoa käskeä, orin lähtiessä oikeastaan enemmänkin räjähtävällä laukka-askeleella eteenpäin. Maastoon me lähdettiin vain nauttimaan Harrin kanssa loppukesäisestä tai alkusyksyisestä maisemasta ja vain tekemään parhaamme. Tästä osakokeesta taskuun jäi roima nippu virhepisteistä, jotka pitivät meidät vakaasti tuloslistan häntäpäässä, lopullisella sijoituksella 16/19. Ei todellakaan sellainen tulos mitä mä toivoin, mutta aina ei voinut voittaa ja tällä kertaa hommat menivät näin.
Eihän meidän kisaviikkomme kuitenkaan tässä ollut, sillä sunnuntaina olisi vielä aika molempien orien kisautukselle.
Summer Festivalien mukanaan tuoma kisahulina tallipihassa ja sen ympäristössä oli tarjonnut samalla myös hyvän mahdollisuuden tutustuttaa Altaita kisapaikkojen ääniin ja menoon. Tokikaan ori ei tuntunut jännittävän mitään mitä sen eteen tuli, tai millaisia ääniä sieltä täältä kuului, vaan enemmänkin musta nuorikko tuntui olevan vain kiinnostunut kaikesta. Ehkä nuori ori oli ajoittain vähän liiankin kiinnostunut siitä mitä ympärillään tapahtui, mutta paljon mieluummin otin tällaisen kuin sen, jotta ori säikkyisi kaikkea ja kaikkia.
Totta puhuen mä en edes tiedä olisiko kovinkaan säpsystä ja säikystä saanut tehtyä minkäänlaista kenttähevosta. Tai ehkä olisi saanutkin, mutta mä en ollut valmis ottamaan sitä haastetta vastaan. Pelkästään jo se, jotta aikanaan tulisin ratsuttamaan Altain ja rakentamaan mustasta varsasta kenttähevosta kuulosti tarpeeksi suurelta haasteelta minulle.
Sunnuntaina oli kuitenkin aika vaihtaa Altain kanssa kisaturismi kisahommiin ja totuttaa nuorta oria puunaukseen. Tosin eipä Altain kanssa kyllä sitäkään tarvinnut kovinkaan paljoa treenata. Mustaa oria kun saattoi puunata, vaikka tunnin eikä se siltikään näyttänyt siltä, jotta olisi tylsistymässä hommaan. Ehkä suurin haaste joka Altain kanssa tuli vastaan, oli saada sen mustat jouhet ensin leteille ja sen jälkeen sykeröille. Orlovin jouhenlaatu oli hieman erilaista kuin mitä Harrilla, joten muutama yritys meni vain siinä, jotta sain jouhet taipumaan omaan tahtooni. Tokikaan se, että Altai olisi koko ajan halunnut seurata mitä tapahtuu ei helpottanut asiaa.
Tietäessäni minkälainen elohiiri Altai olisikaan, olisin halunnut ommella sykeröt sen sijaan että yritin taltuttaa ne vain kuminauhoilla. Kuitenkin mä uskalsin myös epäillä, jotta elohiirimäisen orin kanssa projektista ei olisi välttämättä tullut mitään. Toivottavasti jossain kohtaa myöhemmässä vaiheessa Altai jaksaisi sen verran, jotta orin sykeröitä olisi mahdollista ommella, jotta ne kestäisivät koko kolmipäiväiset kenttäkisat.
Varsat aloittivat match shown ja me oltiin Altain kanssa vielä ensimmäisessä parissakin, joten ainakaan mustan orin kanssa mun ei tarvinnut stressata kovinkaan pitkään. Meidän kaverinamme oli rautias suomenhevostamma, joka taisi olla paljon nuorempikin. Alkuun Altaita olisi kiinostanut hirveästikin toinen varsa, mutta sain onnekseni nuoren orin huomion kiinnitettyä itseeni sekä esiintymiseen. Tokihan me oli yritetty treenata Altain kanssa esiintymistä ja sitä jotta meidän takanamme saattaisi olla joku kaveri. Oman tallin hevoset olivat kuitenkin muuttuneet nuorelle jo tutuiksi, joten senkään puolesta ei ollut ihme, jotta uusi ystävä kiinnosti oria.
Karinan kiinnittäessä Altain suitsiin punaisen ruusukkeen, olin yllättynyt siitä, jotta osin sekoilevakin menomme oli ansainnut tällaisen lopputuloksen. Päästessämme takaisin talliin talutin Altain omaan karsinaansa, jossa ori sai viettää aikaansa niin pitkään kuin olisi aika suunnata valmistautumaan punaisten kehään. Feetu oli käynyt seuraamassa kolmea viimeistä paria, jotka olivat arvosteltu ennen kuin kaikki sinisen ruusukkeen saaneet varsat olivat päässeet omaan kehäänsä.
”Teidän kans on pari jotain Royal Hannoverian Creamia, yks vuonohevonen ja täysiverinen” Feetu selvitti samalla kun kävin Altaita läpi pölyharjalla, jotta sain kaikki irtonaiset kuivikkeet pois orin karvapeitteestä. ”Ai nii ja tietenkin yks puoliverinen”.
”Okei. Sitten on kyllä hankala sanoa, että miten me voitaisiin Altain kanssa pärjätä. Jos luokassa olis ollu enemmän perus puoliverisiä niin olis ehkä ollu jollain tasolla varmaa, että me ei tulla pärjäämään, mutta nyt kun kaikki muut rodut on enemmistössä niin on kyllä hankala sanoa. Toisaalta kaippa meille on oma voittonsa jo se, että me päästiin ees loppukehään” heitin vielä ilmoille ennen kuin pyysin Altain liikkeelle ja lähdimme kohti punaisten kehää.
Lopulta Altain kanssa sijoituksemme oli 4/6. Kaikesta huolimatta olin tyytyväinen Altain toimintaan ja palautettuani nuoren orin takaisin tarhaansa, olikin aika lähteä hakemaan Harria laitumelta valmistautumaan omaan luokkaansa. Harrin kanssa koitos olisi vasta match shown viimeisessä luokassa ja toisaalta kimo oli kerennyt kokemaan jo niin paljon elämässään, jotta saatoin olla aika varma siitä, että Harrin kanssa homma tulisi toimimaan moitteetta.
Altain ja Harrin luokkien välissä ollessa neljä luokkaa, se tarkoitti sitä, että kunhan orlov oli hoidettu takaisin laitumelle, me kerettiin lähteä Feetun kanssa syömään. Vaikka vielä tänään me olisi voitu syödä Kultasaaren tiluksilla, mutta mä kaipasin taukoa tallin maisemista. Ei mulla todellakaan ollut mitään Kultasaarta tai sen ihmisiä kohtaan – oikeastaan mä nautin elämästämme täällä – vaan enemmänkin se johtui siitä, että mennyt viikko oli ollut omalla tavallaan raskas. Oikeastaan se oli alkanut jo edeltävällä viikolla, kun Guldholm Summer Festivalin järjestelyt olivat ottaneet näkyvämpiä askeleita ja kiihtynyt vain sunnuntaina, kun ensimmäiset ratsukot olivat saapuneet paikalle.
Vaikka tämä ei ollut ensimmäinen kerta niinä vuosina, kun asuimme Harrin kanssa Hangon rannikolla, kerkesi vuodessa unohtamaan suhteellisen tehokkaasti millaista hullunmyllyä nämä vajaat kaksiviikkoa olivatkaan. Se oli oikeastansa suurin syy sille, miksi mä halusin lähteä lounaalle johonkin muualle ja olin enemmän kuin kiitollinen siitä, jotta Feetu ymmärsi mun tunteitani. Olihan se vaatinut opettelua puolin ja toisin, mutta meidän yhteiset vuotemme olivat opettaneet meille paljon toisistamme, varsinkin sen jälkeen, kun olin uskaltautunut avautumaan paremmin toiselle menneisyydestäni ja siitä miksi tietyt asiat olivat minulle edelleen tasolla tai toisella hankalia.
Me otettiin Feetun kanssa ehkä vähän pitkänkin linjan lounas ja lopulta meille tuli hienoinen kiire palata takaisin Kultasaareen, jotta kerkeäisin laittamaan Harrin valmiiksi. Kimo ori vain vilkaisi sivulleen, kun molemmat minä ja Feetu aloimme laittamaan sitä valmiiksi, jotta kerkeäisin varmasti myös kimon orin kanssa kehäämme. Tokihan meitä ennen oli kolme paria, joten senkin puolesta me voitettiin ainakin muutama lisäminuutti valmistautumiselle.
Me päästiin kuitenkin ihan ajallaan odottamaan omaa vuoroamme ja kehään päästessämme meidän pariksemme asteli Puro Sangue Lusitanoksi esitelty ori. Totta puhuen mulla ei ollut kyllä mitään odotuksia Harrinkaan kohdalla koko match show touhusta, enkä mä välttämättä edes odottanut, jotta kimolla menisi yhtään sen paremmin. Kuitenkin myös Harrin kanssa me onnistuttiin nappaamaan itsellemme punainen ruusuke ja lopulta meidän ei tarvinnutkaan odotella kuin sinisten kehän ajan, sillä viimeisen parin toinen osallistujista oli siirretty toiseen luokkaan, jonka puolesta meidän pari olikin viimeinen pari.
Sinisten kehän jälkeen oli meidän vuoromme astella loppukehään ja omalla tavallaan olikin yllättävää, jotta myös Harri oli loppukehässä sijalla 4. Palatessamme takaisin talliin kimon kanssa mä olin enemmän kuin tyytyväinen siitä, jotta kisaviikko oli takana ja me päästäisiin palaamaan takaisin normaaliin arkeen.
Kommentit
Lähetä kommentti