Siirry pääsisältöön

33. Mihinkähän me ollahan itemmä laittamas...

Minen tiärä mikä ristus muhun oli menny ku minolin menny ilimoottamaha itteni ja Mamman Oikeesiin Kisoohin.

Tai no siis oltiinhan me käyty johonaki piänemmis kisoos ja muis kissanristiääsis mutta Komia Dressage oli kyllä ihan eri kaliiperia siihen nähären notta minkälaasista karkeloosta nyt olis kyse. Näis karkeloos oli kuitenki palio kansaanvälisiä rattastajia mukana nii en minä oikee tiärä notta mitä me teherään Mamman kans täälä.

Nämä kisat oli kans sellaaset notta meirän oli kyllä pakko alakaa reenaamaha ihan oikiasti kouluratasastusta ku me oltihin pääasias vaa keskitytty Mamman kans maastoolemaan ja kaikkehe sellaasehe joka oli auttanu meitä matkaratsastuksen paris. Ny kuitenki äs är ällän sivut oli ollu kovilla, ku minolin yrittäny opetella ensi itte meirän tulevaa kisarataa ennen, ku se oli sitte siirtyny hevoosen selekään.

Ensimmääset kerrat minolin menny vaa yksin notta sain ainaki jonkilaases rauhas hakia jotaki ajatusta ja ireaa koko rataha. Siinä miäles se oli kuitenki tuttu notta me oltihi tuata samaa rataa joskus aikanansa kyllä reenattuki ja käyty kisaamaski, mutta erellisestä kerrasta oli jo kuukausia nii ihime jos sitä oli pikkuuse ruastees täs kohtaa. Toisaalta en minä tiärä ollaanko me reenattu nuahi kisoohin ihan sellaasella vakavuurella ku olis tarvinnu.

Kunhan me päästihi – tai no siis itte pääsin – kartalle siitä notta mihinkä minä olin meirät laittanu ja mitä meirän pitääs osata, niin minolin palakannu meille oikee valamentajan. Olinhan minä alakuhu mitättiny notta mitä se ajatteloo ku tällääset täyret aloottelijat aikoo lähtiä Oikeesiin Kisoohin, mutta ainakaan mitään vastalausehia ei ollu kuulunu tästä mun hullusta ireasta joten kaippa meillä sitte saattaas oikiasti olla joku järki lähtiäkki. Onnihan on se notta nämä kilipaalut järiestättääsiin sen verta lähellä notta, jos sattuuski käymähä niin notta menis pupu pöksyhy nii kotia olis heleppo lähtiä.

Kai sitä pitääs vaa jollaki iliveellä kokeella uskua siihen notta me selevittääs hengis koko reissusta, vaikka täs kohtaa kyllä vaikuttiki torelliselta hulluurelta lähtiä tällääsihin kisoohi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

14. Euroopan kisaturnee pt.1

Keltainen ruusuke Katan suitsissa sekä 200 v€ meidän tulevassa matkakassassamme tuntui tässä hetkessä omanlaiselta erävoitolta. Ilman yhtä puomia meidän aika olisi riittänyt toiselle sijalle viidennen sijaan. Varmaan jos mä olisin vain uskaltanut puskea tammaa laukkaamaan hieman reippaammin me oltaisiin voitu jopa kuroa kiinni ne 0,014 sekuntia, jotka erottivat meidät ja voittajan. Se, että me alettiin vihdoin ja viimein saamaan kiinni tuloksista oli ihan positiivista, vaikkakin meidän tulokset alkoivat olemaan kohdillaan vasta alemmalla tasolla kuin mitä tamman koulutustaso olikaan. Totta puhuen ehkä meidän onnistuminen pitkästä aikaa sai mut hieman liiankin varmaksi 120 cm luokkaa ajatellen. Olisihan mun pitänyt tietää, jotta tällaisella liiallisella itsevarmuudella astiat todellakin menee vituiksi ja jos niitä ei muulla tavalla vituilleen saa, niin kolme puomia on ihan hyvä keino. Mä en tajunnut miksi meillä ei homma toiminut meidän omalla tasolla, vaikka tasoa alemmilla radoilla ta...

13. Onko musta enää tähän?

Guldholm Summer Festivalin kutsun ilmestyessä tallin seinälle, mä mietin pitkään lähdettäisiinkö me Harrin kanssa kilpailemaan. Kimo oli saanut viettää enemmän tai vähemmän eläkehevosen elämää jo pitkään, vaikka olinkin yrittänyt pitää Harrin liikkeessä niin oman- kuin orinkin kunnon ylläpitämiseksi. Varmaan suurin ruosteisuus meillä oli tällä hetkellä maastoesteillä. Toisaalta ehkä me kerettäisiin käymään kerran tai kaksi maastoesteillä, joten ehkä me voitaisiin selvitä ehkä jollain tasolla näistä kilpailuista. Millään tulostavoitteella me ei kyllä lähdettäisi startteihin, vaan enemmänkin vain kannatuksen vuoksi. En mä oikeastaan edes tiennyt minkä vuoksi olin ilmoittanut meidät meidän omalle tasolle enkä startannut mitään helpompaa. Toisaalta pitkässä luokassa starttaaminen oli ehkä omalle kropalle hieman kevyempää, tai sitten vain uskottelin siten itselleni ja pitkä kenttäluokka pitkästä aikaa olikin vain täysi virhe. Maanantaina mun oli pakko päästä lievittämään omia kisahermojani ...

15. Toinen tapaaminen

Helsinki-Vantaan lentoaseman kuulutukset olivat äänekkäitä ja tiheässä. Istuin portin lähellä ja katselin kiitoradalla kulkevia koneita, ihmisiä ja ajoneuvoja. Olin saapunut lentokentälle ihan liian ajoissa, mutta toisaalta samalla mä halusin aikaa itselleni ja ajattelulle. Totta puhuen olin ehkä omalla tavallaan työntänyt johonkin ajatusteni pimeimpään nurkkaan tiedon siitä jotta Altai olisi pian muuttamassa luokseni. Olin saanut muutaman kerran menneen puolentoista kuukauden aikana kuvia ja päivityksiä siitä kuinka Altailla meni ja millaisia asioita nuori ori oli opetellut kasvattajansa luona. En mä oikeastaan ollut edes osannut odottaa jotta he olisivat tarjonneet minulle mitään päivityksiä Altaista. Tokihan suurin työ orin kanssa olisi tulossa eteen Suomessa, mutta mua helpotti tietää että kahden ja puolen kuukauden päästä kun varsa matkaisi briteistä suomeen olisi sitä käsitelty eikä minulle tulisi mitään täyttä villihevosta. Kaikki tämä olisi oikeastaan uutta Altain kanssa, sillä...