Siirry pääsisältöön

30. Muutoksia ja haaveita

Toukokuu oli tarjonnut uusia haasteita, sillä Hannes oli yllättäen ilmoittanut Hallavan sulkeutumisesta. Asiasta ei ollut mitään puhetta, tai sitten mä olin vain onnistunut välttämään kaikkien huhujen kuulumisen, ennen kuin asia oli virallista. Tämä tieto heitti omanlaisia kapuloita rattaisiinsa, kun meillä oli kuitenkin myös valmistautuminen kohti Power Jumpin kvaaleja päällänsä.

Kvaaleista olisi mukava saada osallistumislippu itse kesän päätapahtumaan, sillä sen saaminen tuntuisi omanlaiselta voitolta vaikean ja takkuisen alkuvuoden jälkeen. Tokihan se tarkoittaisi myös sitä, että meidän tulisi tehdä paras mahdollinen suorituksemme belgiassa olevassa osakilpailussa. Mitenkään soitellen sotaan emme kuitenkaan aikoneet Katan kanssa reissuun lähteä, vaan kyllä kvaalautuminen pääkilpailuun olisi se meidän päätavoitteemme.

Uuden tallipaikan etsiminen kuitenkin mutkistaisi valmistautumista omalla tavallaan, varsinkin kun tallipaikkoja joutuisi etsimään kahdelle hevoselle kerralla ja mieluusti paikat haluttaisiin samasta tallista. Tokihan mä olin valmis kyllä laittamaan hommat sellaiselle mallille, että me pärjättäisiin kahden tallin pyörityksessä, vaikka varmasti ainakin alkuun olisikin outoa käydä eri talleilla Ciaran kanssa. Tai sitten ehkä sitä voisi ehdottaa, jos me etsittäisiin joku oma paikka, jossa meillä olisi mahdollisesti tilaa kasvaa.

Eihän ainakaan mulla olisi varaa ja mahdollisuuksiakaan hankkia useampaa hevosta kerralla, mutta oma talli voisi tarjoilla paremmin mahdollisuuden sille, että voisin jossain sopivassa kohdassa astuttaa Katan. Tokihan kasvatushommat olivat aina omaa arpapeliään sen suhteen, jotta saako juuri sen varsan, jota haaveilee, vai joutuuko muuttamaan omia suunnitelmiaan. Omakasvatti olisi kuitenkin aina juuri sellainen ja vaikka aina ei voikaan olla varma siitä, että paperilla näyttävä yhdistelmä olisi toimiva myös oikeassa elämässä, olisi asioihin kuitenkin ehkä jonkinlainen pieni mahdollisuus vaikuttaa.

Kuitenkaan ennen kuin olisimme istuneet alas ja jutelleet asioista ei niistä kannattaisi stressata sen suurempia. Sen sijaan parasta olisi vain yrittää keskittyä kohti PJ kvaalia ja puomien pitämistä kannattimillaan siten että meillä olisi toivottavasti menolippu Jenkkeihin ja itse päätapahtumaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

34. Tason nostoa?

Nähdessäni Komia Dressagen kisakutsun olin miettinyt pitkään mihin luokkiin Leon ilmoittaisin. Se, että luokat olivat vähän hankalassa järjestyksessä, ei helpottanut mietintääni. Varsinkin kun kisat olisivat useamman sadan kilometrin päässä, olisi ehkä liian riski lähteä kokeilemaan vain uutta luokkaa. Kuitenkin me oli treenattu Leon kanssa myös Helpon A:n asioita ja vaikka ne sujuivatkin kotona, saisi kisoista silti erilaista palautetta kuin mitä kotona ja treeneissä saisi. Toisaalta meidän tulostasomme oli ollut Leon kanssa aika vaihtelevaa matalammissa luokissa, joten en tiennyt, että olisiko sen puolesta liian aikaista nostaa tasoa. Tokihan sitä aina voisi käydä kilpailemassa yhden luokan vain hakeakseen treenilistaa, vaikka tasoa ei alkaisikaan vakiinnuttamaan korkeampaan luokkaan. Tokihan meillä olisi vielä kuukausi aikaa treenata kohti Komia Dressagea joten ehkä me lähdettäisiin lauantaina kokeilemaan miten meidän kävisi ensimmäisessä HeA startissa. Sunnuntaina sitten olisikin...

35. Uusia haasteita

Ehkä mä olin kasvattanut Leoa omalla tavallaan pumpulissa, kun en ollut nostanut rautiaan orin tasoja hurjalla vauhdilla. Tokihan monet Leon ikäluokkaa olevat ratsut kilpailivat jo paljon korkeammilla tasoilla, mutta mä halusin nauttia matkasta orin kanssa. Kotimaassani olin saanut kokea enemmän kuin tarpeeksi kiirettä hevosten kanssa, myös niissäkin tilanteissa, kun omasta mielestäni hevonen ei ollut valmis nostamaa tasoaan. Leon kanssa me oli kisattu pääasiassa 80cm tasolla, mutta kotitreeneissä olin alkanut hiljalleen nostamaan puomeja kohti metriä. Parinkymmenen sentin ero esteissä tuntui vain sytyttävän Leoa entistä paremmin ja vaikka rautias olikin hyvin pitkälaukkainen ja aktiivinen etenijä, jollain tasolla sitä tuntui olevan jopa helpompi ratsastaa isoilla esteillä. Pohdittuani Leon uran kehitystä, olin päättänyt ilmoittaa rautiaan Solgårdens slottiin metrin luokkaan. Ehkä olisin kaivannut pohjalle 90cm luokan verryttelyksi, mutta metri oli pienin mitä oli tarjolla, joten sillä...

32. Tapaamisia

Jos mä olin jostain onnellinen, niin siitä että olin päässyt muuttamaan omilleni ja mun ei tarvinnut perustella menojani äidille ja isälle. Tokihan me oltiin todella paljon yhteyksissä vanhempieni kanssa, joten jossain kohtaa mun olisi pakko sanoa jotain, enkä mä todellakaan tiennyt, että kuinka olisin voinut tuoda asian esiin ilman että siitä aiheutuisi mitään sen suurempaa ongelmaa. Totta puhuen Agnes oli joutunut ylipuhumaan muakin pitkän aikaa, jotta olin lopulta edes suostunut antamaan toiselle luvan soittaa tälle Carlille ja sopia tapaamisen. ” Du har inget att stressa över. Carl är en trevlig kille och har fötterna på jorden när det gäller hästar.” “Även om han kan verka sträng förväntar han sig inget omöjligt, bara att han är villig att försöka” Agnes kertoi ajaessamme kohti tallia, jossa puoliverinen majoittui. Vaikka ajatus siitä, että mä saisin jokin tällaisella diilillä olevan hevosen käyttööni olikin alkanut kuulostamaan houkuttelevalta, en mä ollut täysin varma siitä, ett...