Ensimmäinen kuukautemme Kultasaaressa meni yllättävänkin nopeasti. Puolitoista viikkoa Harri sai viettää täysin vapaata ja vain totutella uuteen talliin ja sen henkilökuntaan ja rutiineihin, ennen kuin toisen viikon lopulla aloin liikuttamaan kimoa ensin pari päivää taluttaen ja sen jälkeen juoksuttaen. Ensimmäisillä kerroilla kimossa tuntui olevan virtaa kuin pienessä kylässä ja katsellessani sen pukittelua saatoin vain arvailla kuinka pahasti selkäni saattaisi suuttua, jos olisin orin satulassa.
Kuunnellessani muiden puheita olin omalla tavallani yllättnyt siitä, kuinka monta kenttäratsastajaa Kultasaaressa oli. Jotenkin olin ehkä ajatellut, että talli olisi pääasiassa täynnä koulu- ja esteratsukoita, mutta kenttäratsukoita taisikin olla enemmän. Ensimmäinen viikoistamme Kultasaaressa oli mennyt omaltakin osaltani vain kotiutuessani uudelle tallille ja sen rutiineihin. Toisaalta olihan jollain tavalla koko aika mennyt myös Suomeen kotiutumiselle. Hiljalleen rutiini alkoi kuitenkin löytymään niin omassa kuin Harrinkin elämässä ja se tarjosi myös tilaa tutustua muihin Kultasaarelaisiin.
Sofian kanssa olin tainnut tähän mennessä jutella eniten, osin sekin vuoksi koska nainen oli halunnut varmistaa, että pääsisimme varmasti Harrin kanssa hyvin kotiutumaan. Bruneten lisäksi olin päässyt – tai joutunut – tutustumaan Lennuun, sillä mies oli tullut juttuihini heti kun vain tuo oli meidät nähnyt. Eihän mulla oikeastaan mitään Lennartia vastaan ollut, mutta välttämättä en myöskään ollut hirveän innostunut siitä energisestä tavasta, jolla tuo minua lähestyi. Ehkä jossain kohtaa meistä voisi tulla vähän parempia tuttuja, mutta toistaiseksi pitäisin mieluusti jonkinlaista etäisyyttä toiseen. En ollut ihan varma siitäkään, että olisiko toinen huomannut vasemmassa nimettömässäni olevaa sormusta, vai sattuisiko mies olemaan sitä laatua, jota sellainen asia ei haittaisi.
Huonoimpina päivinä olin käynyt tallilla sellaiseen aikaan, että kaikki muut olivat pääasiallisesti töissä. Enhän toki silloinkaan saanut olla ihan täysin omassa rauhassani, mutta toisaalta en pistänyt pahitteeksenikaan Eerikan seuraa. Tokihan nainen on omanlaisensa sosiaaliperhonen verrattuna minuun, mutta menneiden viikkojen aikana olimme löytäneet sopivan tasapainon hiljaisuuden ja juttelun välillä. Toistaiseksi keskustelumme olivat pysyneet hyvinkin yleisellä tasolla, vaikka satunaisesti olinkin kertonut enemmän ajastamme Englannissa tai sitten siitä, kun asuimme suomessa ja Kuukarissa.
Suhteiden luomisen edetessä myös treenimme olivat edistyneet ja olinkin alkanut ratsastamaan Harria alkuun sileällä. Ensimmäiset ratsastukset olivat olleet enemmänkin verryttelyjä ja olin keskittynyt vain siihen, jotta saisin orin liikkumaan rennosti eteenpäin. Muutaman kevyemmän treenin jälkeen olin alkanut pyytämään Harrilta enemmän. Reilun viikon jälkeen olin ottanut kimon treeniin mukaan ensin puomit ja saavuttuani maneesiin kerran juuri sopivasti hyppytreenien jälkeen olin kokeillut muutamaa pientä hyppyä ratsastettuani ensin sileän treenin alle. Toki hyppäämisen aloittamista oli hidastanut myös se, että en ollut saanut uutta paukkuliiviäni ennen edeltävää viikkoa. Olin myynyt kaksi edeltävää liiviäni ennen muuttoja, joten nyt uuden hankinta oli edessä. Harmikseni vain olin käynyt ostamassa liiviä juuri sellaiseen aikaan, kun tarvitsemani koko oli loppu ja sitä jouduttiin tilaamaan.
En ollut turhaan odottanut, jotta saisin itselleni uuden turvaliivin, sillä päästessään taas pitkästä aikaa hyppäämään meinasi Harrin takaset olla hieman kevyet. Onnekseni ori tasaantui nopeasti ja pääsimme jatkamaan hyppytreenejämme niin rataesteillä kuin myös maastoesteillä. Olin sattumalta kuullut maininnan maastoesteistä ja vaikka en ollutkaan hirveän mielelläni liittymässä toisten keskusteluun, en voinut olla kysymättä, milloin ja missä maastoesteitä olisi tarjolla. Hallikaudella mahdollisuudet maastoesteiden treenaamiseen olivat aina paljon rajatummat kuin ulkokaudella ja ilmoitettuani minut ja Harrin kilpailemaan myöhemmin huhtikuussa järjestettävällä kenttäviikolla, jokainen treeni, jonka voisimme saada ennen kilpailuita olisi tarpeen.
Tokikaan hallikauden estevalikoima ei ollut niin laaja ja monipuolinen kuin mitä ulkokaudella, mutta silti niillä esteillä, joita Kultasaaren maneesiin tuotiin, saimme Harrin kanssa hyviä treenejä aikaan. Vaikka meidän treenaamisessamme oli ollut pitkähkö tauko muuton vuoksi, en silti antanut sen haitata meitä. Ensimmäiset yhteiset kisamme uudelta kotitallilta ottaisimme vain treenin kannalta ja ehkä myöhemmin kisakaudella saattaisin asettaa meille joitain tavoitteita sen suhteen, millaista tulosta haluiaisin jokaisesta osakokeesta ja näin ollen koko kilpailusta saada. Nyt vain kävisimme hakemassa toivottavasti onnistuneen kokemuksen kisoista jonka perusteella voisin luoda suunnitelmaa siitä, kuinka jatkaisimme Harrin kanssa treenejämme.
Kuunnellessani muiden puheita olin omalla tavallani yllättnyt siitä, kuinka monta kenttäratsastajaa Kultasaaressa oli. Jotenkin olin ehkä ajatellut, että talli olisi pääasiassa täynnä koulu- ja esteratsukoita, mutta kenttäratsukoita taisikin olla enemmän. Ensimmäinen viikoistamme Kultasaaressa oli mennyt omaltakin osaltani vain kotiutuessani uudelle tallille ja sen rutiineihin. Toisaalta olihan jollain tavalla koko aika mennyt myös Suomeen kotiutumiselle. Hiljalleen rutiini alkoi kuitenkin löytymään niin omassa kuin Harrinkin elämässä ja se tarjosi myös tilaa tutustua muihin Kultasaarelaisiin.
Sofian kanssa olin tainnut tähän mennessä jutella eniten, osin sekin vuoksi koska nainen oli halunnut varmistaa, että pääsisimme varmasti Harrin kanssa hyvin kotiutumaan. Bruneten lisäksi olin päässyt – tai joutunut – tutustumaan Lennuun, sillä mies oli tullut juttuihini heti kun vain tuo oli meidät nähnyt. Eihän mulla oikeastaan mitään Lennartia vastaan ollut, mutta välttämättä en myöskään ollut hirveän innostunut siitä energisestä tavasta, jolla tuo minua lähestyi. Ehkä jossain kohtaa meistä voisi tulla vähän parempia tuttuja, mutta toistaiseksi pitäisin mieluusti jonkinlaista etäisyyttä toiseen. En ollut ihan varma siitäkään, että olisiko toinen huomannut vasemmassa nimettömässäni olevaa sormusta, vai sattuisiko mies olemaan sitä laatua, jota sellainen asia ei haittaisi.
Huonoimpina päivinä olin käynyt tallilla sellaiseen aikaan, että kaikki muut olivat pääasiallisesti töissä. Enhän toki silloinkaan saanut olla ihan täysin omassa rauhassani, mutta toisaalta en pistänyt pahitteeksenikaan Eerikan seuraa. Tokihan nainen on omanlaisensa sosiaaliperhonen verrattuna minuun, mutta menneiden viikkojen aikana olimme löytäneet sopivan tasapainon hiljaisuuden ja juttelun välillä. Toistaiseksi keskustelumme olivat pysyneet hyvinkin yleisellä tasolla, vaikka satunaisesti olinkin kertonut enemmän ajastamme Englannissa tai sitten siitä, kun asuimme suomessa ja Kuukarissa.
Suhteiden luomisen edetessä myös treenimme olivat edistyneet ja olinkin alkanut ratsastamaan Harria alkuun sileällä. Ensimmäiset ratsastukset olivat olleet enemmänkin verryttelyjä ja olin keskittynyt vain siihen, jotta saisin orin liikkumaan rennosti eteenpäin. Muutaman kevyemmän treenin jälkeen olin alkanut pyytämään Harrilta enemmän. Reilun viikon jälkeen olin ottanut kimon treeniin mukaan ensin puomit ja saavuttuani maneesiin kerran juuri sopivasti hyppytreenien jälkeen olin kokeillut muutamaa pientä hyppyä ratsastettuani ensin sileän treenin alle. Toki hyppäämisen aloittamista oli hidastanut myös se, että en ollut saanut uutta paukkuliiviäni ennen edeltävää viikkoa. Olin myynyt kaksi edeltävää liiviäni ennen muuttoja, joten nyt uuden hankinta oli edessä. Harmikseni vain olin käynyt ostamassa liiviä juuri sellaiseen aikaan, kun tarvitsemani koko oli loppu ja sitä jouduttiin tilaamaan.
En ollut turhaan odottanut, jotta saisin itselleni uuden turvaliivin, sillä päästessään taas pitkästä aikaa hyppäämään meinasi Harrin takaset olla hieman kevyet. Onnekseni ori tasaantui nopeasti ja pääsimme jatkamaan hyppytreenejämme niin rataesteillä kuin myös maastoesteillä. Olin sattumalta kuullut maininnan maastoesteistä ja vaikka en ollutkaan hirveän mielelläni liittymässä toisten keskusteluun, en voinut olla kysymättä, milloin ja missä maastoesteitä olisi tarjolla. Hallikaudella mahdollisuudet maastoesteiden treenaamiseen olivat aina paljon rajatummat kuin ulkokaudella ja ilmoitettuani minut ja Harrin kilpailemaan myöhemmin huhtikuussa järjestettävällä kenttäviikolla, jokainen treeni, jonka voisimme saada ennen kilpailuita olisi tarpeen.
Tokikaan hallikauden estevalikoima ei ollut niin laaja ja monipuolinen kuin mitä ulkokaudella, mutta silti niillä esteillä, joita Kultasaaren maneesiin tuotiin, saimme Harrin kanssa hyviä treenejä aikaan. Vaikka meidän treenaamisessamme oli ollut pitkähkö tauko muuton vuoksi, en silti antanut sen haitata meitä. Ensimmäiset yhteiset kisamme uudelta kotitallilta ottaisimme vain treenin kannalta ja ehkä myöhemmin kisakaudella saattaisin asettaa meille joitain tavoitteita sen suhteen, millaista tulosta haluiaisin jokaisesta osakokeesta ja näin ollen koko kilpailusta saada. Nyt vain kävisimme hakemassa toivottavasti onnistuneen kokemuksen kisoista jonka perusteella voisin luoda suunnitelmaa siitä, kuinka jatkaisimme Harrin kanssa treenejämme.
Kommentit
Lähetä kommentti