Siirry pääsisältöön

Tekstit

36. Big Steps Bigger Thoughts

”NEJ. NEJ! Inte i helvetet!” melkein huusin Agnesille naisen ehdottaessa, josko lähtisimme katsomaan Solgardens slottella järjestettäviä estekilpailuja. Ehkä joskus – paino vahvasti sanalla Joskus – mä voisin olla valmis ottamaan tällaisen askeleen. Vaikka tapahtunut ei pyörinyt enää mielessäni päivittäin, ei se silti tarkoittanut sitä, että mä olisin kuitenkaan vielä valmis ottamaan tällaista askelta. Olinhan mä joskus leikitellyt, sillä ajatuksella josko mä kävisin katsomassa estekisoja, mutta en mä todellakaan ollut vielä valmis tekemään sitä oikeasti. Sitten kun mä joskus hamaassa tulevaisuudessa tekisin jotain sen eteen, että kävisin katsomassa estekilpailuja, haluaisin tehdä sen omaan tahtiini ja valita kisat, joita kävisin seuraamassa itse. Hästkraft på höjden ei todellakaan ollut sellainen kilpailu, jota mä haluaisin mennä katsomaan. Estekorkeuksien ollessa matalimmillaankin metrin, olisivat ne ihan liian korkeita siihen nähden mikä minusta tuntuisi mukavalta. Vaikka en itse ol...
Lähetä kommentti
Lue lisää
Uusimmat tekstit

35. Uusia haasteita

Ehkä mä olin kasvattanut Leoa omalla tavallaan pumpulissa, kun en ollut nostanut rautiaan orin tasoja hurjalla vauhdilla. Tokihan monet Leon ikäluokkaa olevat ratsut kilpailivat jo paljon korkeammilla tasoilla, mutta mä halusin nauttia matkasta orin kanssa. Kotimaassani olin saanut kokea enemmän kuin tarpeeksi kiirettä hevosten kanssa, myös niissäkin tilanteissa, kun omasta mielestäni hevonen ei ollut valmis nostamaa tasoaan. Leon kanssa me oli kisattu pääasiassa 80cm tasolla, mutta kotitreeneissä olin alkanut hiljalleen nostamaan puomeja kohti metriä. Parinkymmenen sentin ero esteissä tuntui vain sytyttävän Leoa entistä paremmin ja vaikka rautias olikin hyvin pitkälaukkainen ja aktiivinen etenijä, jollain tasolla sitä tuntui olevan jopa helpompi ratsastaa isoilla esteillä. Pohdittuani Leon uran kehitystä, olin päättänyt ilmoittaa rautiaan Solgårdens slottiin metrin luokkaan. Ehkä olisin kaivannut pohjalle 90cm luokan verryttelyksi, mutta metri oli pienin mitä oli tarjolla, joten sillä...
Lähetä kommentti
Lue lisää

34. Tason nostoa?

Nähdessäni Komia Dressagen kisakutsun olin miettinyt pitkään mihin luokkiin Leon ilmoittaisin. Se, että luokat olivat vähän hankalassa järjestyksessä, ei helpottanut mietintääni. Varsinkin kun kisat olisivat useamman sadan kilometrin päässä, olisi ehkä liian riski lähteä kokeilemaan vain uutta luokkaa. Kuitenkin me oli treenattu Leon kanssa myös Helpon A:n asioita ja vaikka ne sujuivatkin kotona, saisi kisoista silti erilaista palautetta kuin mitä kotona ja treeneissä saisi. Toisaalta meidän tulostasomme oli ollut Leon kanssa aika vaihtelevaa matalammissa luokissa, joten en tiennyt, että olisiko sen puolesta liian aikaista nostaa tasoa. Tokihan sitä aina voisi käydä kilpailemassa yhden luokan vain hakeakseen treenilistaa, vaikka tasoa ei alkaisikaan vakiinnuttamaan korkeampaan luokkaan. Tokihan meillä olisi vielä kuukausi aikaa treenata kohti Komia Dressagea joten ehkä me lähdettäisiin lauantaina kokeilemaan miten meidän kävisi ensimmäisessä HeA startissa. Sunnuntaina sitten olisikin...
Lähetä kommentti
Lue lisää

33. Mihinkähän me ollahan itemmä laittamas...

Minen tiärä mikä ristus muhun oli menny ku minolin menny ilimoottamaha itteni ja Mamman Oikeesiin Kisoohin. Tai no siis oltiinhan me käyty johonaki piänemmis kisoos ja muis kissanristiääsis mutta Komia Dressage oli kyllä ihan eri kaliiperia siihen nähären notta minkälaasista karkeloosta nyt olis kyse. Näis karkeloos oli kuitenki palio kansaanvälisiä rattastajia mukana nii en minä oikee tiärä notta mitä me teherään Mamman kans täälä. Nämä kisat oli kans sellaaset notta meirän oli kyllä pakko alakaa reenaamaha ihan oikiasti kouluratasastusta ku me oltihin pääasias vaa keskitytty Mamman kans maastoolemaan ja kaikkehe sellaasehe joka oli auttanu meitä matkaratsastuksen paris. Ny kuitenki äs är ällän sivut oli ollu kovilla, ku minolin yrittäny opetella ensi itte meirän tulevaa kisarataa ennen, ku se oli sitte siirtyny hevoosen selekään. Ensimmääset kerrat minolin menny vaa yksin notta sain ainaki jonkilaases rauhas hakia jotaki ajatusta ja ireaa koko rataha. Siinä miäles se oli kuitenki tut...
Lähetä kommentti
Lue lisää

32. Tapaamisia

Jos mä olin jostain onnellinen, niin siitä että olin päässyt muuttamaan omilleni ja mun ei tarvinnut perustella menojani äidille ja isälle. Tokihan me oltiin todella paljon yhteyksissä vanhempieni kanssa, joten jossain kohtaa mun olisi pakko sanoa jotain, enkä mä todellakaan tiennyt, että kuinka olisin voinut tuoda asian esiin ilman että siitä aiheutuisi mitään sen suurempaa ongelmaa. Totta puhuen Agnes oli joutunut ylipuhumaan muakin pitkän aikaa, jotta olin lopulta edes suostunut antamaan toiselle luvan soittaa tälle Carlille ja sopia tapaamisen. ” Du har inget att stressa över. Carl är en trevlig kille och har fötterna på jorden när det gäller hästar.” “Även om han kan verka sträng förväntar han sig inget omöjligt, bara att han är villig att försöka” Agnes kertoi ajaessamme kohti tallia, jossa puoliverinen majoittui. Vaikka ajatus siitä, että mä saisin jokin tällaisella diilillä olevan hevosen käyttööni olikin alkanut kuulostamaan houkuttelevalta, en mä ollut täysin varma siitä, ett...
Lähetä kommentti
Lue lisää

31. Ehdotus

“Så jag pratat med Carl” Agnes aloitti seuratessaan varustamistani. ”Han är det min kompis jag pratat”. En vastannut brunetelle mitään, vaan päädyin vain vilkaisemaan häntä sellaisella tavalla, joka kertoi, että olin kuulolla mutta en välttämättä hirveän kiinnostunut. ”Hänellä voisi olla yksi kiinnostava projekti sinulle. Tosin sen kanssa ei pääse vielä pariin vuoteen ratsaille, mutta Carl tietää sinun tilanteestasi ja mietimme että tämä voisi olla sinulle hyväksi” Agnes kertoi alkuun, ennen kuin piti pienen tauon selkeästi tutkien reaktiotani. ”Carl on juuri ostanut uuden puoliverivarsan. Ruunikon tamman, jolla on piirto ja pari sukkaa.” ”Okej” sanoin mahdollisimman neutraalisti, sillä en todellakaan tiennyt olisinko valmis ottamaan vastuulleni nuorta hevosta. Saati sellaisen ihmisen, jota en ollut ikinä ennen tavannut. ”Det enda problemet är...” Agnes aloitti ja jotenkin saatoin ehkä arvatakin miten lauseen loppu tulisi menemään ”det är en hopphäst”. Annoin vastinhihnan liukua sormie...
Lähetä kommentti
Lue lisää

30. Muutoksia ja haaveita

Toukokuu oli tarjonnut uusia haasteita, sillä Hannes oli yllättäen ilmoittanut Hallavan sulkeutumisesta. Asiasta ei ollut mitään puhetta, tai sitten mä olin vain onnistunut välttämään kaikkien huhujen kuulumisen, ennen kuin asia oli virallista. Tämä tieto heitti omanlaisia kapuloita rattaisiinsa, kun meillä oli kuitenkin myös valmistautuminen kohti Power Jumpin kvaaleja päällänsä. Kvaaleista olisi mukava saada osallistumislippu itse kesän päätapahtumaan, sillä sen saaminen tuntuisi omanlaiselta voitolta vaikean ja takkuisen alkuvuoden jälkeen. Tokihan se tarkoittaisi myös sitä, että meidän tulisi tehdä paras mahdollinen suorituksemme belgiassa olevassa osakilpailussa. Mitenkään soitellen sotaan emme kuitenkaan aikoneet Katan kanssa reissuun lähteä, vaan kyllä kvaalautuminen pääkilpailuun olisi se meidän päätavoitteemme. Uuden tallipaikan etsiminen kuitenkin mutkistaisi valmistautumista omalla tavallaan, varsinkin kun tallipaikkoja joutuisi etsimään kahdelle hevoselle kerralla ja mieluu...
Lähetä kommentti
Lue lisää