Tarina sijoittuu joulukuulle 2022, Kärpässuon turnajaisiin
Mä olin ostanut ehkä hieman hetkenkin mielijohteesta lentoliput Eurooppaan. Se, minne mä päädyin ei oikeastaan ollut mulle prioriteetti ja lopulta mulla oli taskussani lentolippu Suomeen. En oikeastaan tiennyt tuosta maasta mitään, joten lähdin reissuuni ihan täysin valmiina yllättymään. Tokihan olin tehnyt hieman taustatyötä siitä, että mitä minulla oli odotettavissa tuossa pohjoisessa maassa.
Lentokentällä tutustuin Annaan, jonka kanssa löysimme yllättävän nopeasti yhteisen sävelen, enkä mä toisaalta ollut kovinkaan yllättynyt siitä, sillä me molemmat tunnuttiin olevan aika avoimia persoonia. Anna oli avannut keskustelun meidän välillämme nähdessään viulukoteloni, sillä loppupeleissä mä en ollut halunnut jättää soitintani kotiin koska en yhtään tiennyt kauanko mä reissussa olisin. Voisi olla, jotta reissuni kestäisi viikon tai sitten se voisi kestää vaikka kuinka pitkään ja jos niin kävisi minun täytyisi miettiä reissuani siten että voisin pyytää jonkin tuomaan Onyxin minulle jotta voisin jatkaa matkaani kissan kanssa. Onnekseni saatoin olla varma siitä, että kissalla olisi kaikki hyvin sillä Ria, joka oli luvannut ottamaan Onyksin hoitoonsa saisi karvalapseni toiseksi parasta mahdollista hoitoa.
Lennolla emme valitettavasti päässeet istumaan Annan kanssa viereisille paikoille, sillä sattuma ei ollut lahjonut meitä kuitenkaan sen verran hyvin. Lentokoneen laskeutuessa odotin uutta ystävääni koneen ja terminaalin yhdistävässä putkessa ja Annankin päästessä pois koneesta jatkoimme yhdessä matkaa kohti matkalaukkuhihnoja. Brunette oli tehnyt oman matkansa ihan matkalaukun kanssa, kun taas itse olin pakannut omat tavarani vain rinkkaan, vaikka epäilinkin jotta se saattaisi jäädä hyvinkin pieneksi ja hyvinkin nopeasti, vaikka en ollutkaan suuri shoppailija. Poimittuamme laukkumme matkaan ja suunnattuamme hieman väljemmille vesille Anna kysyi, millainen suunnitelmani oli Suomen vierailulleni, vain todetakseen, että jos todellakin olisi niin että minulla ei olisi mitään suunnitelmia, saisin lähteä tuon matkaan.
Kyseltyäni hieman siitä mitä toisella voisi olla mielessä, omanlainen seikkailunhaluisuuteni nosti päätään ja lupauduin lähtemään toisen mukaan. Seuraavat pari päivää minulla menikin Annan matkassa ja tuo esitteli minulle omaa kotikaupunkiaan. Lopulta kuitenkin minulla oli sellainen tunne, että oli aika jatkaa matkaani ja Anna auttoikin minua ostamaan junalipun Jyväskylään. Uuteen kaupunkiin oli mielenkiintoista tutustua, mutta samalla en voinut olla huomaamatta ilmoitusta, jonka kuvassa oli hevosia. Google kääntäjän avulla sain selville, jotta kyseessä oli historiallisen ratsastuksen kilpailuista. Tapahtuma kuulosti sen verran mielenkiintoiselta, jotta päätin yrittää seuraavana päivänä kehitellä jotain kautta kyydin sinne. Parin ystävällisen ihmisen avustuksella sainkin lopulta kyydin kisapaikalle ja odotinkin mielenkiinnolla millainen päiväretkestäni, saattaisikaan tulla.
Vaikka osana terapiaani olikin toimiminen eläinten kanssa ja sitä kautta olin tutustunut myös hevosiin ja niiden kanssa toimimiseen, en silti ollut kuullut ikinä historiallisesta ratsastuksesta. Harmikseni kuljettajani ei osannut suuremmin englantia, joten emme voineet keskustella paljoakaan. Lopulta tuo ilmoitti, jotta olimme perillä ja maksettuani matkani oli aika nousta autosta ja saatoinkin alkaa katselemaan ympärilleni. Pihapiiri oli paljon erilaisempi kuin mihin olin tottunut ja taisinkin kävellä Hyvinkin Hitaasti eteenpäin keskittyessäni pääasiassa katselemaan ympärilleni sen sijaan että olisin suunnannut suoraan eteenpäin. Toki osin hitaampi kävelyni johtui siitäkin, että en ollut täysin varma mihin minun oli mentävä, jotta näkisin mitä kaikkea täällä olisi tapahtumassa. Ihmisvirtaa seuraten saavuin lopulta kentän laidalle vain päästäkseni ihmettelemään kaikkia erilaisia telineitä ja muita, joita kentälle oli tuotu. Ympärilläni näkyi niin yksittäisiä katsojia kuin myös pieniä joukkoja joissa viitottiin kohti kenttää ja selkeästi kai käytiin jonkinlaista keskustelua radasta.
Lopulta hieman rähisten äänentoistolaitteet heräsivät henkiin ja oletettavasti jonkinlainen kuulutus karkasi ilmoille. Olin yllättynyt siitä, että kuulutukset tulivat myös englanniksi, joten ymmärsin myös itse jotain siitä mitä kuuluttaja puhui, vaikka tuon englanti ei ollutkaan mitenkään sulavaa. Pieneen hetkeen kentällä ei kuitenkaan tapahtunut mitään, vaikka ensimmäinen ratsukko saapuikin jo paikalle ja kovaäänisistä kuului kuuluttajan ääni. Kuulutuksen kielen vaihtuessa englanniksi ratsukko oli siirtynyt jo radalle enkä oikeastaan edes kuunnellut mitä kuuluttaja puhui keskityttyäni vain seuraamaan ratsukon tekemistä radalla. Ensimmäinen luokka suorituksineen meni minulla päästä mukaan siitä millainen rata on ja kuinka ratsukoiden tulisi suorittaa tehtävät.
Ensimmäisen radan jälkeen kylmyys alkoi hiipimään luihin ja ytimiini, joten päätin lähteä kävelemään ja tutkimaan tallipihaa. Tajuamattani sitä itsekkään eksyin vahingossa kilpailijoiden alueelle ja vaikka luulin että minut passitettaisiin sieltä heti pois, ei kukaan tullut sanomaan minulle mitään ja käveltyäni hetken hieman rauhallisemmalla tahdilla saavuin erään auton luokse. Kisapaikalla olin nähnyt paljon hienoja hevosia mutta jokin ruunikon hevosen pitkän mustan harjan alta näkyvässä sirpin muotoisessa merkissä sai minut pysähtymään ja vain tuijottamaan tuota hevosta.
”It’s Gorgeous” oli ainut mitä osasin sanoa. Verbaalisen vastauksen sijaan sain vain hieman ihmettelevän katseen ruunikon takaa.
”The horse. Especially the marking on the forehead. I… I don’t know what makes it so special but I’ve never seen anything like that” yritin selventää yllättävää kommenttiani. Tokikaan en ollut tehnyt hevosten kanssa paljoakaan töitä, mutta ainakaan vielä en ollut nähnyt yhtään hevosta, jolla olisi ollut samanlainen päänmerkki kuin tuolla ruunikolla.
”Thanks. He’s gotten it from his grandfather who was a black stallion with similar kind of marking” tummahiuksinen nainen puheli samalla kun harjasi ruunikkoa.
”Oh, I didn’t know that it’s possible. I’m not really too familiar with horses and mainly I’ve been just in contact with theraphy horses. Altough it has been some time from the last encounter.”
”Yeah. His grandfather had a white cross on his forhead. Most of his other foals are pearl palominos” nainen jatkoi kertomista.
”Okay. I’ve never seen anything like that but I would love to see one” En voinut edes ajatella, että millaiselta tuollainen hevonen näyttikään. ”I’m sorry, but I’ll have to continue forwards as I’m starting to freeze. Is there a still chance to see this handsome one showing his skills?”
”There is. We are taking part later on at the novice Alta Escuela.”
”It was the last class? Just know to keep my eyes open and to look for him. But now I really need to go before I turn into icicle. Good luck to the next class!” toivotin vielä ennen kuin minun oli pakko jatkaa matkaani, jotta sain taas tunnon palaamaan sormiini ja varpaisiini. Haettuani itselleni mukillisen kuumaa kaakaota palasin takaisin kentän laidalle seuraamaan kesken olevaa luokkaa ja kaivoin laukussani olevan kamerani esiin. Hevoskuvaus oli minulle ihan uutta, mutta ehkä pitkä historiani viulunsoiton ja uusien kappeleiden opettelussa oli opettanut minulle itsekuria ja näin ollen jaksoin keskittyä pitkäänkin yrittämään yrittämästäni päästyäni.
Illalla palatessani majapaikalleni irrotin muistikorttini kamerastani ja liitin sen ulkoiseen muistikortin lukijaan ennen kuin klikkailin oikeat kansiot auki ja aloin käymään kuvia lävitse sekä muokkailemaan niistä parhaimpia. Päästessäni viimeisen luokan kuvien pariin ja eteeni tullessa tuon kauniin, uniikilla päänmerkillä varustetun ruunikon kohdalle jouduin hetkeksi hylkäämään kuvien muokkauksen ja tekemään hieman taustatyötä internetin ihmeellisessä maailmassa, jotta löysin mahdollisesti nimen ratsukolle. Vaihdettuani sosiaalisen median puolelle pohdintani paljastui oikeaksi ja muokattuani kuvat loppuun klikkailin tieni Instagramin yksityisviestien puolelle.
Hi, I’m not really an equine photographer but I hope that some of these are good. Hopefully all goes well with you and the handsome man. - Wes
Mä olin ostanut ehkä hieman hetkenkin mielijohteesta lentoliput Eurooppaan. Se, minne mä päädyin ei oikeastaan ollut mulle prioriteetti ja lopulta mulla oli taskussani lentolippu Suomeen. En oikeastaan tiennyt tuosta maasta mitään, joten lähdin reissuuni ihan täysin valmiina yllättymään. Tokihan olin tehnyt hieman taustatyötä siitä, että mitä minulla oli odotettavissa tuossa pohjoisessa maassa.
Lentokentällä tutustuin Annaan, jonka kanssa löysimme yllättävän nopeasti yhteisen sävelen, enkä mä toisaalta ollut kovinkaan yllättynyt siitä, sillä me molemmat tunnuttiin olevan aika avoimia persoonia. Anna oli avannut keskustelun meidän välillämme nähdessään viulukoteloni, sillä loppupeleissä mä en ollut halunnut jättää soitintani kotiin koska en yhtään tiennyt kauanko mä reissussa olisin. Voisi olla, jotta reissuni kestäisi viikon tai sitten se voisi kestää vaikka kuinka pitkään ja jos niin kävisi minun täytyisi miettiä reissuani siten että voisin pyytää jonkin tuomaan Onyxin minulle jotta voisin jatkaa matkaani kissan kanssa. Onnekseni saatoin olla varma siitä, että kissalla olisi kaikki hyvin sillä Ria, joka oli luvannut ottamaan Onyksin hoitoonsa saisi karvalapseni toiseksi parasta mahdollista hoitoa.
Lennolla emme valitettavasti päässeet istumaan Annan kanssa viereisille paikoille, sillä sattuma ei ollut lahjonut meitä kuitenkaan sen verran hyvin. Lentokoneen laskeutuessa odotin uutta ystävääni koneen ja terminaalin yhdistävässä putkessa ja Annankin päästessä pois koneesta jatkoimme yhdessä matkaa kohti matkalaukkuhihnoja. Brunette oli tehnyt oman matkansa ihan matkalaukun kanssa, kun taas itse olin pakannut omat tavarani vain rinkkaan, vaikka epäilinkin jotta se saattaisi jäädä hyvinkin pieneksi ja hyvinkin nopeasti, vaikka en ollutkaan suuri shoppailija. Poimittuamme laukkumme matkaan ja suunnattuamme hieman väljemmille vesille Anna kysyi, millainen suunnitelmani oli Suomen vierailulleni, vain todetakseen, että jos todellakin olisi niin että minulla ei olisi mitään suunnitelmia, saisin lähteä tuon matkaan.
Kyseltyäni hieman siitä mitä toisella voisi olla mielessä, omanlainen seikkailunhaluisuuteni nosti päätään ja lupauduin lähtemään toisen mukaan. Seuraavat pari päivää minulla menikin Annan matkassa ja tuo esitteli minulle omaa kotikaupunkiaan. Lopulta kuitenkin minulla oli sellainen tunne, että oli aika jatkaa matkaani ja Anna auttoikin minua ostamaan junalipun Jyväskylään. Uuteen kaupunkiin oli mielenkiintoista tutustua, mutta samalla en voinut olla huomaamatta ilmoitusta, jonka kuvassa oli hevosia. Google kääntäjän avulla sain selville, jotta kyseessä oli historiallisen ratsastuksen kilpailuista. Tapahtuma kuulosti sen verran mielenkiintoiselta, jotta päätin yrittää seuraavana päivänä kehitellä jotain kautta kyydin sinne. Parin ystävällisen ihmisen avustuksella sainkin lopulta kyydin kisapaikalle ja odotinkin mielenkiinnolla millainen päiväretkestäni, saattaisikaan tulla.
Vaikka osana terapiaani olikin toimiminen eläinten kanssa ja sitä kautta olin tutustunut myös hevosiin ja niiden kanssa toimimiseen, en silti ollut kuullut ikinä historiallisesta ratsastuksesta. Harmikseni kuljettajani ei osannut suuremmin englantia, joten emme voineet keskustella paljoakaan. Lopulta tuo ilmoitti, jotta olimme perillä ja maksettuani matkani oli aika nousta autosta ja saatoinkin alkaa katselemaan ympärilleni. Pihapiiri oli paljon erilaisempi kuin mihin olin tottunut ja taisinkin kävellä Hyvinkin Hitaasti eteenpäin keskittyessäni pääasiassa katselemaan ympärilleni sen sijaan että olisin suunnannut suoraan eteenpäin. Toki osin hitaampi kävelyni johtui siitäkin, että en ollut täysin varma mihin minun oli mentävä, jotta näkisin mitä kaikkea täällä olisi tapahtumassa. Ihmisvirtaa seuraten saavuin lopulta kentän laidalle vain päästäkseni ihmettelemään kaikkia erilaisia telineitä ja muita, joita kentälle oli tuotu. Ympärilläni näkyi niin yksittäisiä katsojia kuin myös pieniä joukkoja joissa viitottiin kohti kenttää ja selkeästi kai käytiin jonkinlaista keskustelua radasta.
Lopulta hieman rähisten äänentoistolaitteet heräsivät henkiin ja oletettavasti jonkinlainen kuulutus karkasi ilmoille. Olin yllättynyt siitä, että kuulutukset tulivat myös englanniksi, joten ymmärsin myös itse jotain siitä mitä kuuluttaja puhui, vaikka tuon englanti ei ollutkaan mitenkään sulavaa. Pieneen hetkeen kentällä ei kuitenkaan tapahtunut mitään, vaikka ensimmäinen ratsukko saapuikin jo paikalle ja kovaäänisistä kuului kuuluttajan ääni. Kuulutuksen kielen vaihtuessa englanniksi ratsukko oli siirtynyt jo radalle enkä oikeastaan edes kuunnellut mitä kuuluttaja puhui keskityttyäni vain seuraamaan ratsukon tekemistä radalla. Ensimmäinen luokka suorituksineen meni minulla päästä mukaan siitä millainen rata on ja kuinka ratsukoiden tulisi suorittaa tehtävät.
Ensimmäisen radan jälkeen kylmyys alkoi hiipimään luihin ja ytimiini, joten päätin lähteä kävelemään ja tutkimaan tallipihaa. Tajuamattani sitä itsekkään eksyin vahingossa kilpailijoiden alueelle ja vaikka luulin että minut passitettaisiin sieltä heti pois, ei kukaan tullut sanomaan minulle mitään ja käveltyäni hetken hieman rauhallisemmalla tahdilla saavuin erään auton luokse. Kisapaikalla olin nähnyt paljon hienoja hevosia mutta jokin ruunikon hevosen pitkän mustan harjan alta näkyvässä sirpin muotoisessa merkissä sai minut pysähtymään ja vain tuijottamaan tuota hevosta.
”It’s Gorgeous” oli ainut mitä osasin sanoa. Verbaalisen vastauksen sijaan sain vain hieman ihmettelevän katseen ruunikon takaa.
”The horse. Especially the marking on the forehead. I… I don’t know what makes it so special but I’ve never seen anything like that” yritin selventää yllättävää kommenttiani. Tokikaan en ollut tehnyt hevosten kanssa paljoakaan töitä, mutta ainakaan vielä en ollut nähnyt yhtään hevosta, jolla olisi ollut samanlainen päänmerkki kuin tuolla ruunikolla.
”Thanks. He’s gotten it from his grandfather who was a black stallion with similar kind of marking” tummahiuksinen nainen puheli samalla kun harjasi ruunikkoa.
”Oh, I didn’t know that it’s possible. I’m not really too familiar with horses and mainly I’ve been just in contact with theraphy horses. Altough it has been some time from the last encounter.”
”Yeah. His grandfather had a white cross on his forhead. Most of his other foals are pearl palominos” nainen jatkoi kertomista.
”Okay. I’ve never seen anything like that but I would love to see one” En voinut edes ajatella, että millaiselta tuollainen hevonen näyttikään. ”I’m sorry, but I’ll have to continue forwards as I’m starting to freeze. Is there a still chance to see this handsome one showing his skills?”
”There is. We are taking part later on at the novice Alta Escuela.”
”It was the last class? Just know to keep my eyes open and to look for him. But now I really need to go before I turn into icicle. Good luck to the next class!” toivotin vielä ennen kuin minun oli pakko jatkaa matkaani, jotta sain taas tunnon palaamaan sormiini ja varpaisiini. Haettuani itselleni mukillisen kuumaa kaakaota palasin takaisin kentän laidalle seuraamaan kesken olevaa luokkaa ja kaivoin laukussani olevan kamerani esiin. Hevoskuvaus oli minulle ihan uutta, mutta ehkä pitkä historiani viulunsoiton ja uusien kappeleiden opettelussa oli opettanut minulle itsekuria ja näin ollen jaksoin keskittyä pitkäänkin yrittämään yrittämästäni päästyäni.
Illalla palatessani majapaikalleni irrotin muistikorttini kamerastani ja liitin sen ulkoiseen muistikortin lukijaan ennen kuin klikkailin oikeat kansiot auki ja aloin käymään kuvia lävitse sekä muokkailemaan niistä parhaimpia. Päästessäni viimeisen luokan kuvien pariin ja eteeni tullessa tuon kauniin, uniikilla päänmerkillä varustetun ruunikon kohdalle jouduin hetkeksi hylkäämään kuvien muokkauksen ja tekemään hieman taustatyötä internetin ihmeellisessä maailmassa, jotta löysin mahdollisesti nimen ratsukolle. Vaihdettuani sosiaalisen median puolelle pohdintani paljastui oikeaksi ja muokattuani kuvat loppuun klikkailin tieni Instagramin yksityisviestien puolelle.
Hi, I’m not really an equine photographer but I hope that some of these are good. Hopefully all goes well with you and the handsome man. - Wes
Kommentit
Lähetä kommentti