Tarinanurkka

Leo oli saanut viettää ensimmäiset muutamat laidunpäivät täysin vapaalla laiduntamisella. Oikeastaan orivarsa kerkesi viettää melkein viikon laitumella, sillä vasta tiistaina oma aikatauluni antoi periksi ja kerkesin ajaa Nuppulanharjuun. En tiennyt pitikö minun ilmoittaa erikseen tulostani tilalle, mutta toivoin jotta saisin anteeksi mahdollisen virheeni. Parkkeeratessani maasturini tallin parkkipaikalle ja noustessani autostani, annoin katseeni kiertää pihamaalla ja tutkia jokaista rakennusta. Ihan perinteiseksi talliksi ei tätä voinut kyllä sanoa ja mielenkiintoni tuntuikin heräilevän tilaa kohtaan. Pyöriessäni hetken pihalla, minua lähestyi noin kolmikymppinen, vaaleakiharainen nainen. ”Voinko auttaa jotenkin?” ”Hei. Ma etsi Leo. Se minu hevonen” suomenkieliset sanat vaativat hieman hakemista edelleen, vaikka olinkin jo hieman paremmin tottunut puhumaan tuota kieltä. Toki koko edeltävä viikonloppu oli mennyt omaa äidinkieltäni käyttäessä ja muutenkin suurin osa keskusteluista kävi ...

Onnea olivat luotettavat ja uskolliset asiakkaat. Vaikka itse vietin kesäkuun alun tuhansien kilometrien päässä Venäjällä, Leo pääsi silti ajoissa orilaitumelle, Ellan luvattua hoitaa orin kuljettamisen ja laitumelle vapauttamisen. Vaikka Leon kanssa oli tullutkin treenattua lastautumista, emme olleet oikeastaan ajaneet sen kanssa pitikiä matkoja ja nyt orilla olisi edessään elämänsä ensimmäinen pidempi kuljetusmatka. Nainen oli meinannut, jotta tuokaan ei olisi mikään ongelma ja että hänellä olisi luottoruuna, joka oli tottunut hoitamaan seuraherran osaa nuorten ensimmäisillä kuljetuksilla. Tämä kuullosti vain paremmalta ja kerroinkin Ellalle olevani ikuisesti kiitollinen siitä, jotta tuo oli valmis auttamaan minua. Ella kertoi, jotta olin auttanut tuota ja Einoa niin paljon, jotta Leon vienti orilaitumelle olisi vain pieni tapa kiittää avustani. Ennen lähtöäni Venäjälle pakkasin Leon vähäiset tavarat, oikeastaan vain pari riimua + narua valmiiksi, jotta ne olisi helppo napata mukaan ...